Kytkeminen Palveluun Mallilausekkeet

Kytkeminen Palveluun. PostNord Strålfors sitoutuu liittämään Asiakkaan Palveluun Asiakastoimeksiannosta ilmenevien teknisten edellytysten ja vaatimusten mukaisella tavalla. Palvelu kytketään kun tekniset edellytykset täyttyvät ja Asiakastoimeksiannossa sovitut kokeet on asianmukaisesti suoritettu eikä olennaisia vikoja enää ole. Mikäli Asiakas ei ole toimittanut sellaisia tietoja tai suorittanut sellaisia toimenpiteitä, jotka PostNord Strålforsin näkemyksen mukaan ovat kytkemistä varten tarpeellisia, on PostNord Strålforsilla oikeus lykätä kytkemistä kunnes tarpeelliset tiedot on annettu tai toimenpiteet suoritettu. PostNord Strålforsilla on oikeus periä erityinen korvaus Asiakkaan kytkemiseen käytetystä kohtuullisesta ajasta sekä Asiakkaasta johtuvasta viivästyksestä, kuten esimerkiksi myöhäisestä toimituksesta, tai muusta toimesta tai toimenpiteestä, jonka PostNord Strålfors suorittaa Asiakkaan kanssa solmitun erityisen sopimuksen nojalla tai tämän pyynnöstä. Korvaus peritään tuntiperusteisesti hintaliitteen tuntitaksan mukaan. Mikäli Asiakas haluaa suorittaa muutoksia, joiden seurauksena Palvelu on kokonaan tai osittain kytkettävä uudelleen, on PostNord Strålforsilla oikeus korvaukseen PostNord Strålforsin kulloinkin käyttämän tuntihinnoittelun mukaisesti. Muutoksista tulee sopia kirjallisesti Asiakastoimeksiannon osapuolten kesken.

Related to Kytkeminen Palveluun

  • Korvauksen hakeminen Vahingosta on ilmoitettava Turvalle mahdollisimman pian. Ilmoituksen voi tehdä joko puhelimitse, täyttämäl- lä vahinkoilmoituksen internetissä, verkkopalvelussa tai toimittamalla kirjallisen vahinkoilmoituksen Turvaan. Turvalle on varattava mahdollisuus vahingon tarkasta- miseen ennen vahingon korjaamista tai vahingoittuneen omaisuuden hävittämistä. Korvaushakemukseen tulee liittää selvitys vahingon koh- teeksi joutuneen omaisuuden jälleenhankinta-arvosta eli uuden vastaavan esineen hankintahinnasta sekä hankin- tapaikasta ja -ajankohdasta. Välttämättömyystarvikkei- den osalta hakemukseen tulee liittää alkuperäiset tosit- teet. Jos on tapahtunut varkaus tai muu rikos, on vahingos- ta tehtävä rikosilmoitus rikoksentekomaan poliisille ja toimitettava Turvalle poliisin antama jäljennös rikosil- moituksesta. Jos esine on vahingoittunut tai kadonnut kuljetuksen ai- kana, vahingosta on ilmoitettava kuljetusliikkeen tai lii- kenneyrityksen edustajalle ja tähän liittyvä tosite on toi- mitettava Turvalle. Ilmoittamisen laiminlyönti oikeuttaa Turvan vähentämään korvauksesta kohtuullisen osuuden. Turvalla on oikeus lunastaa esine tai sen osa esineellä ennen vahinkoa olleesta arvosta tai maksaa esineen ar- von mukainen korvaus vähennettynä korvauksen saajalle jäävän vaurioituneen esineen jäännösarvolla. Jos menetettyä omaisuutta saadaan takaisin korvauksen maksamisen jälkeen, vakuutuksenottajan tulee viipymät- tä luovuttaa se Turvalle tai palauttaa korvaus sen osalta. Jos esine on vakuutettu usealla vakuutuksella saman va- kuutustapahtuman varalta, on korvauksen määrä yhteen- sä enintään aiheutunut vahingon määrä. Vahingon torjumis- tai rajoittamisvelvollisuuksien lai- minlyönnistä voi Yleisten sopimusehtojen kohdan 6.2 mukaan seurata, että korvausta alennetaan tai se evä- tään kokonaan. Korvauksenhakijan velvollisuuksista, korvausoikeuden vanhentumisesta ja vakuutusyhtiön velvollisuuksista ker- rotaan Yleisten sopimusehtojen kohdassa 11 Korvausme- nettely.

  • Lomautuksen peruuttaminen Mikäli työnantajalle lomautusilmoitusaikana ilmaantuu uutta työtä, voidaan lomautuksen peruuttaminen ilmoittaa ennen lomautuksen alkamista. Tällöin lomautusilmoituksen merkitys poistuu ja myöhemmin toimeenpantavien lomautusten on perustuttava uusiin lomautusilmoituksiin.

  • Sopimuksen päättyminen Sopimus on voimassa toistaiseksi, ellei muuta ole sovittu. Asiakas saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ilmoittamalla siitä Toimittajalle. Sopimus päättyy tällöin irtisanomiskuukauden lopussa, mikäli irtisanominen on tehty viimeistään kuukauden 20. päivä. Jos irtisanominen on tehty kuukauden 20. päivän jälkeen, sopimus päättyy irtisanomista seuraa-van kuukauden lopussa. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken sopimuskauden, ellei toisin ole sovittu. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus irtisanoa sopimus ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä, mikäli asiakas muuttaa Toimittajan toimialueelta, taikka asiakas joutuu omaa syyttään työttömäksi, pitkäaikaissairaaksi tai asiakkaan taloudellinen asema muutoin heikkenee vastaavasta syystä olennaisesti. Asiakas on velvollinen asianmukaisesti osoittamaan edellä mainitun syyn olemassaolon. Toimittaja ei tällöin peri takaisin asiakkaan mahdollisesti saamia kestotilausetuja. Toimittajalla on oikeus irtisanoa kokonaan tai osittain tietyn ohjelmapalvelun osalta sopimus, mikäli Toimittaja lopettaa tietyn ohjelmapalvelun, jonka asiakas on tilannut. Tässä tapauksessa asiakkaan jo suorittama ohjelmapalvelumaksu palautetaan siltä osin kuin maksu kohdistuu irtisanomisen voimaantuloajankohdan jälkeiseen aikaan. Asiakas on velvollinen palauttamaan Laitteen viimeistään viikon kuluessa sopimuksen päättymisestä Toimittajalle. Laitteen tulee palautettaessa olla sen käyttöikään nähden normaaliksi katsottavassa kunnossa. Mikäli asiakas ei palauta Laitetta, Toimittaja on oikeutettu perimään asiakkaalta kulloinkin voimassa olevan Laitteen uushankintahinnan. Mikäli Laite noudetaan Toimittajan toimesta asiakkaalta, on asiakas velvollinen korvaamaan noudosta aiheutuneet kustannukset.

  • Korvauksen maksaminen 9.1 Vakuutusyhtiö suorittaa korvauksen vakuutetun oikeuden- käyntikuluista ja asianajokuluista oikeusasteittain. Lopullinen korvaus suoritetaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen.

  • Työsuhteen päättyminen Jos lisän soveltamispiiriin kuuluvan työntekijän työsuhde päättyy ennen lisän vuosittaista maksua, maksetaan työntekijälle loppu- tilin yhteydessä edeltävän joulukuun alusta laskettuna kultakin sellaiselta kuukaudelta, jolta työntekijä on ansainnut vuosilomaa, 1/12 siitä summasta, joka hänelle viimeksi palvelusvuosilisänä maksettiin.

  • Sopimuksen purkaminen Sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus maanvuokralaissa (258/66) maini- tuilla perusteilla. Vuokranantajalla on myös oikeus purkaa sopimus, jos vuokralainen laiminlyö edellä kohdissa 4.2 tai 6.1 tarkoitetun rakentamisvelvollisuuden. Vuokralaisen omaisuuden ja alueen siistimisen suhteen menetellään tällöin, kuten edellä kohdassa 5.5 on määrätty.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Luottamusmiehen valitseminen 1. Luottamusmiehen vaali voidaan suorittaa työpaikalla ja tällöin kaikille järjestäytyneille työntekijöille on varattava tilaisuus osallistua vaaliin. Vaalin järjestäminen ja toimittaminen ei kuitenkaan saa häiritä työntekoa. Vaaliajoista ja vaalipaikoista on sovittava työnantajan kanssa viimeistään 14 vuorokautta ennen vaalin toimittamista. Xxxxxx toimittamisesta huolehtivat lähinnä luottamusmies tai hänen estyneenä ollessaan mahdollinen varaluottamusmies. Vaalien toimittamiseen näiltä kulunut välttämätön aika luetaan luottamusmiestehtäviin käytetyksi ajaksi.

  • Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimuksesta johtuvat mahdolliset erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan sopija- puolten välisin neuvotteluin. Mikäli erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi neuvotteluteitse, asia saatetaan käsiteltäväksi Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Lomautuksen siirtäminen Lomautusilmoitusaikana ilmaantuva työ voi kuiten- kin olla luonteeltaan tilapäistä. Tällöin lomauttamisen peruuttaminen kokonaan ei ole mahdollista, vaan lo- mautuksen alkamisajankohtaa voidaan siirtää myö- hempään ajankohtaan. Lomautusta voidaan tällä pe- rusteella siirtää vain kerran uutta lomautusilmoitusta antamatta ja enintään sillä määrällä, jonka lomautus- ilmoitusaikana ilmaantunut työ kestää.