Common use of Käyttövastuu Clause in Contracts

Käyttövastuu. Asiakas liittää tietojärjestelmänsä tai sen osan liittymään tai palveluun ja käyttää niitä omalla vastuullaan. Asiakas vastaa omasta ja hänen käyttäjätunnuksillaan toimivan henkilön toiminnasta. Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka yhtiön tai kolmannen palvelimelle toimittamistaan aineistoista, kuten teksteistä, ohjelmista, tiedoista tai tilauksista. Asiakas vastaa aineistonsa tekijän- ja teollisoikeuksista, lainmukaisuudesta sekä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Koska yhtiö ei valvo liittymän käyttöä tai palvelua käyttäen hyväksi kolmansille osapuolille toimitettua tai heiltä saatua aineistoa, yhtiö ei vastaa aineistojen sisällöstä, toimivuudesta tai saatavuudesta. Yhtiö ei vastaa muilta kuin yhtiöltä ostettujen tai vuokrattujen asiakas- päätelaitteiden yhteensopivuudesta Yhtiön laitteiden kanssa. Yhtiö ei vastaa toimittajalta ostettujen asiakas-päätelaitteiden vikaantumi- sesta muuten kuin takuuehtojen puitteissa. Asiakkaan on käytettävä liittymää ja /tai palvelua siten, ettei käyttötavasta tai käytetyistä laitteista aiheudu häiriötä yhtiölle, yhtiön verkolle tai muun yleisen verkon toiminnalle eikä muille verkon käyttäjille. Verkon toimintaa häiritsevät laitteet ja ohjelmistot on kytkettävä verkosta irti välit- tömästi. Asiakas vastaa siitä, että asiakkaan käyttämät laitteet ovat toimintakuntoisia ja määräysten mukaisia.

Appears in 2 contracts

Samples: www.kairankuitu.fi, www.kairankuitu.fi

Käyttövastuu. Asiakas liittää tietojärjestelmänsä tai sen osan liittymään tai palveluun ja käyttää niitä omalla vastuullaan. Asiakas vastaa omasta ja hänen käyttäjätunnuksillaan toimivan henkilön toiminnastatoi- minnasta. Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka yhtiön Koillisnet Oy:n tai kolmannen palvelimelle toimittamistaan toimitta- mistaan aineistoista, kuten teksteistä, ohjelmista, tiedoista tai tilauksista. Asiakas vastaa aineistonsa tekijän- ja teollisoikeuksistateollis- oikeuksista, lainmukaisuudesta sekä sen mahdollisesti aiheuttamista aihe- uttamista vahingoista. Koska yhtiö Koillisnet Oy ei valvo liittymän käyttöä tai palvelua käyttäen hyväksi kolmansille osapuolille toimitettua tai heiltä saatua aineistoa, yhtiö Koillisnet Oy ei vastaa vas- taa aineistojen sisällöstä, toimivuudesta tai saatavuudesta. Yhtiö ei vastaa muilta kuin yhtiöltä ostettujen tai vuokrattujen asiakas- päätelaitteiden yhteensopivuudesta Yhtiön laitteiden kanssa. Yhtiö ei vastaa toimittajalta ostettujen asiakas-päätelaitteiden vikaantumi- sesta muuten kuin takuuehtojen puitteissa. Asiakkaan on käytettävä liittymää ja /tai ja/tai palvelua siten, ettei käyttötavasta tai käytetyistä laitteista aiheudu häiriötä yhtiölleKoil- lisnet Oy:lle, yhtiön verkolle tai muun yleisen verkon toiminnalle eikä muille verkon käyttäjille. Verkon toimintaa häiritsevät laitteet ja ohjelmistot on kytkettävä verkosta irti välit- tömästivälittömästi. Asiakas Asia- kas vastaa siitä, että asiakkaan käyttämät laitteet ovat toimintakuntoisia toi- mintakuntoisia ja määräysten mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: koillisnet.fi

Käyttövastuu. Asiakas liittää tietojärjestelmänsä tai sen osan liittymään tai palveluun ja käyttää niitä omalla vastuullaan. Asiakas vastaa omasta ja hänen käyttäjätunnuksillaan toimivan henkilön toiminnasta. Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka yhtiön tai kolmannen palvelimelle toimittamistaan aineistoista, kuten teksteistä, ohjelmista, tiedoista tai tilauksista. Asiakas vastaa aineistonsa tekijän- ja teollisoikeuksista, lainmukaisuudesta sekä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Koska yhtiö ei valvo liittymän käyttöä tai palvelua käyttäen hyväksi kolmansille osapuolille toimitettua tai heiltä saatua aineistoa, yhtiö ei vastaa aineistojen sisällöstä, toimivuudesta tai saatavuudesta. Yhtiö ei vastaa muilta kuin yhtiöltä ostettujen tai vuokrattujen asiakas- päätelaitteiden asiakaspäätelaitteiden yhteensopivuudesta Yhtiön laitteiden kanssa. Yhtiö ei vastaa toimittajalta Yhtiöltä ostettujen asiakas-päätelaitteiden vikaantumi- sesta asiakaspäätelaitteiden vikaantumisesta muuten kuin takuuehtojen puitteissa. Asiakkaan on käytettävä liittymää ja /tai ja/tai palvelua siten, ettei käyttötavasta tai käytetyistä laitteista aiheudu häiriötä yhtiölle, yhtiön verkolle tai muun yleisen verkon toiminnalle eikä muille verkon käyttäjille. Verkon toimintaa häiritsevät laitteet ja ohjelmistot on kytkettävä verkosta irti välit- tömästivälittömästi. Asiakas vastaa siitä, että asiakkaan käyttämät laitteet ovat toimintakuntoisia ja määräysten mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: www.kairankuitu.fi

Käyttövastuu. Asiakas liittää tietojärjestelmänsä tai sen osan liittymään tai palveluun ja käyttää niitä omalla vastuullaan. Asiakas vastaa omasta ja hänen käyttäjätunnuksillaan toimivan henkilön toiminnasta. Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka yhtiön osuuskunnan tai kolmannen palvelimelle toimittamistaan aineistoista, kuten teksteistä, ohjelmista, tiedoista tai tilauksista. Asiakas vastaa aineistonsa tekijän- ja teollisoikeuksista, lainmukaisuudesta sekä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Koska yhtiö osuuskunta ei valvo liittymän käyttöä tai palvelua käyttäen hyväksi kolmansille osapuolille toimitettua tai heiltä saatua aineistoa, yhtiö osuuskunta ei vastaa aineistojen sisällöstä, toimivuudesta tai saatavuudesta. Yhtiö Osuuskunta ei vastaa muilta kuin yhtiöltä osuuskunnalta ostettujen tai vuokrattujen asiakas- päätelaitteiden asiakaspäätelaitteiden yhteensopivuudesta Yhtiön osuuskunnan laitteiden kanssa. Yhtiö Osuuskunta ei vastaa toimittajalta ostettujen asiakas-päätelaitteiden vikaantumi- sesta asiakaspäätelaitteiden vikaantumisesta muuten kuin takuuehtojen puitteissa. Asiakkaan on käytettävä liittymää ja /tai palvelua siten, ettei käyttötavasta tai käytetyistä laitteista aiheudu häiriötä yhtiölleosuuskunnalle, yhtiön osuuskunnan verkolle tai muun yleisen verkon toiminnalle eikä muille verkon käyttäjille. Verkon toimintaa häiritsevät laitteet ja ohjelmistot on kytkettävä verkosta irti välit- tömästivälittömästi. Asiakas vastaa siitä, että asiakkaan käyttämät laitteet ovat toimintakuntoisia ja määräysten mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: www.kairankuitu.fi

Käyttövastuu. Asiakas liittää tietojärjestelmänsä tai sen osan liittymään tai palveluun ja käyttää niitä palvelua omalla vastuullaan. Asiakkaan tulee toimia niin, että toimittajalle tai muille käyttäjille ei aiheudu vahinkoa asiakkaan toiminnasta palvelun yhteydessä. Asiakas vastaa omasta ja hänen käyttäjätunnuksillaan toimivan henkilön toiminnasta. Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka yhtiön tai kolmannen palvelimelle toimittamistaan aineistoistahenkilökuntansa toiminnasta palvelussa, kuten sekä palveluun jättämistään ja mahdollisesti muihin tietoliikenneverkkoihin levinneistä teksteistä, ohjelmista, tiedoista tai tilauksista. Asiakas vastaa aineistonsa tiedoista, tilauksista ynnä muista vastaavista toiminnoista ja niiden tekijän- ja teollisoikeuksista, lainmukaisuudesta mahdollisten lupien hankkimisesta ja kustannuksista, muusta laillisuudesta sekä sen mahdollisesti niihin kohdistuvien rikkomusten aiheuttamista vahingoistaseurauksista. Koska yhtiö ei valvo liittymän käyttöä Asiakas sitoutuu olemaan tallentamatta, säilyttämättä, levittämättä, lähettämättä tai palvelua käyttäen hyväksi kolmansille osapuolille toimitettua tai heiltä saatua välittämättä palvelussa aineistoa, yhtiö ei joka on lain ja/tai hyvän tavan vastaista, yllyttää tällaiseen toimintaan tai edistää sitä. Asiakas vastaa aineistojen sisällöstä, toimivuudesta tai saatavuudesta. Yhtiö ei vastaa muilta kuin yhtiöltä ostettujen tai vuokrattujen asiakas- päätelaitteiden yhteensopivuudesta Yhtiön laitteiden kanssa. Yhtiö ei vastaa toimittajalta ostettujen asiakas-päätelaitteiden vikaantumi- sesta muuten kuin takuuehtojen puitteissa. Asiakkaan on käytettävä liittymää omalla kustannuksellaan verkkoon tuottamaansa aineistoon liittyvistä riitaisuuksista ja /tai palvelua siten, ettei käyttötavasta tai käytetyistä laitteista aiheudu häiriötä yhtiölle, yhtiön verkolle tai muun yleisen verkon toiminnalle eikä muille verkon käyttäjille. Verkon toimintaa häiritsevät laitteet niistä aiheutuvista kustannuksista ja ohjelmistot on kytkettävä verkosta irti välit- tömästikorvauksista. Asiakas vastaa siitä, että asiakkaan käyttämät laitteet ovat toimintakuntoisia ja määräysten mukaisiatoimittama tai asiakkaan palvelun kautta toimitettu aineisto ei aiheuta häiriötä verkolle tai muille verkon käyttäjille eikä loukkaa hyvää tapaa (ns. SPAM massalähetykset mukaan luettuna) taikka lain tai viranomaisten määräyksiä tai toimittajan antamia ohjeita.

Appears in 1 contract

Samples: www.nettitieto.fi

Käyttövastuu. Asiakas liittää tietojärjestelmänsä tai sen osan liittymään tai palveluun ja käyttää niitä omalla vastuullaan. Asiakas vastaa omasta ja hänen käyttäjätunnuksillaan toimivan henkilön toiminnasta. Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka yhtiön Saimaan Kuitu Oy:n tai kolmannen palvelimelle osapuolen palve- limelle toimittamistaan aineistoista, kuten teksteistä, ohjelmistaohjel- mista, tiedoista tai tilauksista. Asiakas vastaa aineistonsa tekijän- ja teollisoikeuksista, lainmukaisuudesta sekä sen mahdollisesti mahdolli- sesti aiheuttamista vahingoista. Koska yhtiö Saimaan Kuitu Oy ei valvo liittymän käyttöä tai palvelua käyttäen hyväksi kolmansille osapuolille toimitettua tai heiltä saatua aineistoa, yhtiö Saimaan Kuitu Oy ei vastaa aineistojen sisällöstä, toimivuudesta tai saatavuudesta. Yhtiö ei vastaa muilta kuin yhtiöltä ostettujen tai vuokrattujen asiakas- päätelaitteiden yhteensopivuudesta Yhtiön laitteiden kanssa. Yhtiö ei vastaa toimittajalta ostettujen asiakas-päätelaitteiden vikaantumi- sesta muuten kuin takuuehtojen puitteissa. Asiakkaan on käytettävä liittymää ja /tai ja/tai palvelua siten, ettei käyttötavasta tai käytetyistä laitteista aiheudu häiriötä yhtiölleSaimaan Kuitu Oy:lle, yhtiön Saimaan Kuitu Oy:n verkolle tai muun yleisen verkon toiminnalle eikä muille verkon käyttäjille. Verkon toimintaa häiritsevät laitteet ja ohjelmistot on kytkettävä verkosta ver- kosta irti välit- tömästivälittömästi. Asiakas vastaa siitä, että asiakkaan käyttämät laitteet ovat toimintakuntoisia ja määräysten mukaisiamukai- sia.

Appears in 1 contract

Samples: Liittymäsopimusehdot

Käyttövastuu. Asiakas liittää tietojärjestelmänsä tai sen osan liittymään tai palveluun ja käyttää niitä omalla vastuullaan. Asiakas vastaa omasta ja hänen käyttäjätunnuksillaan käyttäjä- tunnuksillaan toimivan henkilön toiminnasta. Asiakas vastaa palvelun kautta toisille käyttäjille taikka yhtiön Tähtikuitu Oy:n tai kolmannen palvelimelle toimittamistaan toi- mittamistaan aineistoista, kuten teksteistä, ohjelmista, tiedoista tai tilauksista. Asiakas vastaa aineistonsa tekijän- ja teollisoikeuksista, lainmukaisuudesta lainmukaisuu- desta sekä sen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Koska yhtiö Tähtikuitu Oy ei valvo liittymän käyttöä tai palvelua käyttäen hyväksi kolmansille osapuolille osa- puolille toimitettua tai heiltä saatua aineistoa, yhtiö Tähtikuitu Oy ei vastaa aineistojen sisällöstä, toimivuudesta tai saatavuudesta. Yhtiö Tähtikuitu Oy ei vastaa muilta kuin yhtiöltä Tähtikuitu Oy:ltä ostettujen tai vuokrattujen asiakas- päätelaitteiden asiakaspäätelaitteiden yhteensopivuudesta Yhtiön Tähtikuitu Oy:n laitteiden kanssa. Yhtiö Tähtikuitu Oy ei vastaa toimittajalta ostettujen asiakas-päätelaitteiden vikaantumi- sesta asiakaspäätelaitteiden vikaantumisesta muuten kuin takuuehtojen puitteissa. Asiakkaan on käytettävä liittymää ja /tai ja/tai palvelua siten, ettei käyttötavasta tai käytetyistä laitteista aiheudu häiriötä yhtiölleTähtikuitu Oy:lle, yhtiön Tähtikuitu Oy:n verkolle tai muun yleisen verkon toiminnalle eikä muille verkon käyttäjille. Verkon toimintaa häiritsevät laitteet ja ohjelmistot on kytkettävä verkosta irti välit- tömästivälittömästi. Asiakas vastaa siitä, että asiakkaan käyttämät laitteet ovat toimintakuntoisia ja määräysten mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: www.tahtikuitu.fi