Laitteiden palautus sopimuksen päätyttyä Mallilausekkeet

Laitteiden palautus sopimuksen päätyttyä. Asiakkaan tulee palauttaa palvelun laitteet Restolutionille omalla kustannuksellaan viimeistään kahden (2) viikon kuluessa siitä, kun laitteisiin liittyvä palvelusopimus päättyy. Mikäli laiteita ei kuitenkaan ole palautettu määräajan kuluessa, eikä niistä ole tehty uutta sopimusta, Restolutionilla on oikeus veloittaa laitteiden sen hetkinen arvo asiakkaalta. Asiakas vastaa maksupäätteissä olevien tapahtumien lähettämisestä ja raporttien sekä kontrollinauhojen ottamisesta kassoista ennen laitteiden palauttamista Restolutionille.

Related to Laitteiden palautus sopimuksen päätyttyä

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Sopimuksen kohde 1.1. Asiakas rekisterinpitäjänä ohjeistaa Maponille, miten henkilötietoja käsitellään Palvelun tarjoamiseksi Asiakkaan ja Maponin välillä tehdyn Sopimuksen mukaisesti. Palvelun tarjoamisen aikana Asiakkaalta tai Mapon järjestelmästä saatujen henkilötietojen osalta Asiakas toimii rekisterinpitäjänä, ja Mapon tietojenkäsittelijänä. 1.2. Epäselvyyksien välttämiseksi tämä Sopimus sisältää Asiakkaan täydelliset ja lopulliset ohjeet Maponille Asiakkaan rekisteröityjen henkilötietojen käsittelyn yhteydessä, ja siksi se muodostaa sitovan henkilötietojen käsittelysopimuksen sovellettavien tietosuojalakien ja määräysten mukaisesti. 1.3. Kun Xxxxx käsittelee henkilötietoja Asiakkaan puolesta rekisterinpitäjänä, kaikkien kyselyjen, pyyntöjen, vastalauseiden tai valitusten, jotka rekisteröidyllä (esim. Asiakkaan työntekijällä) voi olla Palvelua koskevien henkilötietojen käsittelyssä, tulee ne osoittaa Asiakkaalle ja Asiakkaan ratkaista.

  • Sopimuksen päättyminen Sopimus on voimassa toistaiseksi, ellei muuta ole sovittu. Asiakas saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ilmoittamalla siitä Toimittajalle. Sopimus päättyy tällöin irtisanomiskuukauden lopussa, mikäli irtisanominen on tehty viimeistään kuukauden 20. päivä. Jos irtisanominen on tehty kuukauden 20. päivän jälkeen, sopimus päättyy irtisanomista seuraa-van kuukauden lopussa. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken sopimuskauden, ellei toisin ole sovittu. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus irtisanoa sopimus ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä, mikäli asiakas muuttaa Toimittajan toimialueelta, taikka asiakas joutuu omaa syyttään työttömäksi, pitkäaikaissairaaksi tai asiakkaan taloudellinen asema muutoin heikkenee vastaavasta syystä olennaisesti. Asiakas on velvollinen asianmukaisesti osoittamaan edellä mainitun syyn olemassaolon. Toimittaja ei tällöin peri takaisin asiakkaan mahdollisesti saamia kestotilausetuja. Toimittajalla on oikeus irtisanoa kokonaan tai osittain tietyn ohjelmapalvelun osalta sopimus, mikäli Toimittaja lopettaa tietyn ohjelmapalvelun, jonka asiakas on tilannut. Tässä tapauksessa asiakkaan jo suorittama ohjelmapalvelumaksu palautetaan siltä osin kuin maksu kohdistuu irtisanomisen voimaantuloajankohdan jälkeiseen aikaan. Asiakas on velvollinen palauttamaan Laitteen viimeistään viikon kuluessa sopimuksen päättymisestä Toimittajalle. Laitteen tulee palautettaessa olla sen käyttöikään nähden normaaliksi katsottavassa kunnossa. Mikäli asiakas ei palauta Laitetta, Toimittaja on oikeutettu perimään asiakkaalta kulloinkin voimassa olevan Laitteen uushankintahinnan. Mikäli Laite noudetaan Toimittajan toimesta asiakkaalta, on asiakas velvollinen korvaamaan noudosta aiheutuneet kustannukset.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Sopimuksen ulottuvuus 1. Tätä sopimusta noudatetaan Sosiaalialan Työnantajat ry:n jäseninä olevissa sosiaalialan järjestöissä työskenteleviin toi- mihenkilöihin. 2. Tämä sopimus ei koske järjestön johtoon kuuluvia, itse- näisten osastojen päälliköitä sekä vastaavia esimiesasemas- sa olevia henkilöitä, jotka edustavat työnantajaa tämän työeh- tosopimuksen piirissä olevien toimihenkilöiden työsuhteen eh- toja määriteltäessä.

  • Sopimuksen osapuolet Vuokralainen Suomen Saaristokuljetus Oy (2538283-4) Vuokranantaja Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika / Liikunta / Ulkoilupalvelut (0201256-6)

  • Vakuutuksen kohde Vakuutuksen kohteena on jäljempänä mainittu omaisuus.

  • Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

  • Sopimuksen tausta Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023. Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain mukainen pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023.