Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet Mallilausekkeet

Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet. Mikäli luotonantajan saatava tilinhaltijalta on viivästynyt vähintään yhden (1) kuukauden ja on edelleen suorittamatta, luotonantaja voi irtisanoa koko saatavansa erääntymään maksettavaksi. Jos maksun viivästyminen on johtunut tilinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta seikasta, tämä kuluttajansuojalain tarkoittama ns. sosiaalinen suorituseste otetaan huomioon sopimusta irtisanottaessa. Tilinhaltijan on ilmoitettava kirjallisesti luotonantajalle sosiaalisesta suoritusesteestä, jos hän haluaa sen otettavan huomioon. Erääntymättömät saatavat voidaan eräännyttää maksettaviksi pankin kirjallisesta vaatimuksesta, jos tilinhaltija on antanut luotonantajalle harhaanjohtavia tai vääriä tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa luoton myöntämiseen tai sen ehtoihin, tai jos tilinhaltija on syyllistynyt muuhun olennaiseen sopimusrikkomukseen. Erääntyminen tulee voimaan neljän (4) viikon, tai jos tilinhaltijalle on aiemmin huomautettu viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun erääntymistä koskeva ilmoitus on lähetetty tilinhaltijalle. Jos tilinhaltija edellä mainitun ajan kuluessa maksaa viivästyneen määrän tai oikaisee muun sopimusrikkomuksen, erääntyminen raukeaa. Irtisanotulta määrältä peritään kohdan 9 mukaista viivästyskorkoa. Luotto erääntyy luotonantajan vaatimuksesta heti maksettavaksi, jos velallinen kuolee tai asetetaan konkurssiin tai käräjäoikeus on päättänyt velkajärjestelyn aloittamisesta. Vaikka luotonantaja ei olisi eräännyttänyt luottoa heti erääntymisperusteesta tiedon saatuaan, se ei ole luopunut oikeudestaan vedota kyseiseen perusteeseen. Jos tilinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti, luotonantajalla on oikeus lakkauttaa luoton käyttö välittömästi. Tilinhaltija suostuu siihen, että tiedot hänen mahdollisesta maksuhäiriöstään luovutetaan rekisteröitäväksi luottotietorekisteriin. Luotonantajalla on oikeus ilmoittaa ja rekisterinpitäjällä on oikeus tallettaa luoton maksun laiminlyönti luottotietorekisteriin, mikäli maksettavaksi erääntynyt maksu on viivästynyt yli 60 päivää alkuperäisestä eräpäivästä ja samalla on kulunut vähintään kolme viikkoa siitä, kun tilinhaltijalle on lähetetty maksukehotus, jossa on muistutettu mahdollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietorekisteriin.
Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet. Jos kortinhaltija tai tilinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti ja sopimusrikkomus on olennainen, pan- killa on oikeus purkaa tämä luottosopimus päätty- mään heti. Jos maksuaikaerän tai minimilyhennyksen
Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet 

Related to Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.

  • Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.

  • Sopimuksen tausta Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023. Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain mukainen pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan vuokralaisen osalta heti ja kunnan osalta sitten, kun kunnan viranomaisen sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. LIITTEET:

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)