Common use of Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet Clause in Contracts

Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet. Mikäli luotonantajan saatava tilinhaltijalta on viivästynyt vähintään yhden (1) kuukauden ja on edelleen suorittamatta, luotonantaja voi irtisanoa koko saatavansa erääntymään maksettavaksi. Jos maksun viivästyminen on johtunut tilinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta seikasta, tämä kuluttajansuojalain tarkoittama ns. sosiaalinen suorituseste otetaan huomioon sopimusta irtisanottaessa. Tilinhaltijan on ilmoitettava kirjallisesti luotonantajalle sosiaalisesta suoritusesteestä, jos hän haluaa sen otettavan huomioon. Erääntymättömät saatavat voidaan eräännyttää maksettaviksi pankin kirjallisesta vaatimuksesta, jos tilinhaltija on antanut luotonantajalle harhaanjohtavia tai vääriä tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa luoton myöntämiseen tai sen ehtoihin, tai jos tilinhaltija on syyllistynyt muuhun olennaiseen sopimusrikkomukseen. Erääntyminen tulee voimaan neljän (4) viikon, tai jos tilinhaltijalle on aiemmin huomautettu viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun erääntymistä koskeva ilmoitus on lähetetty tilinhaltijalle. Jos tilinhaltija edellä mainitun ajan kuluessa maksaa viivästyneen määrän tai oikaisee muun sopimusrikkomuksen, erääntyminen raukeaa. Irtisanotulta määrältä peritään kohdan 9 mukaista viivästyskorkoa. Luotto erääntyy luotonantajan vaatimuksesta heti maksettavaksi, jos velallinen kuolee tai asetetaan konkurssiin tai käräjäoikeus on päättänyt velkajärjestelyn aloittamisesta. Vaikka luotonantaja ei olisi eräännyttänyt luottoa heti erääntymisperusteesta tiedon saatuaan, se ei ole luopunut oikeudestaan vedota kyseiseen perusteeseen. Jos tilinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti, luotonantajalla on oikeus lakkauttaa luoton käyttö välittömästi. Tilinhaltija suostuu siihen, että tiedot hänen mahdollisesta maksuhäiriöstään luovutetaan rekisteröitäväksi luottotietorekisteriin. Luotonantajalla on oikeus ilmoittaa ja rekisterinpitäjällä on oikeus tallettaa luoton maksun laiminlyönti luottotietorekisteriin, mikäli maksettavaksi erääntynyt maksu on viivästynyt yli 60 päivää alkuperäisestä eräpäivästä ja samalla on kulunut vähintään kolme viikkoa siitä, kun tilinhaltijalle on lähetetty maksukehotus, jossa on muistutettu mahdollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietorekisteriin.

Appears in 2 contracts

Samples: ikanobank.fi, st1visa.fi

Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet. Mikäli luotonantajan saatava tilinhaltijalta Jos kortinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti ja sopimusrikkomus on viivästynyt vähintään olennainen, pankilla on oikeus purkaa luottosopimus päättymään heti. Jos kuukausierän i suorittaminen viivästyy enemmän kuin yhden (1) kuukauden ja on edelleen suorittamattamaksamatta, luotonantaja voi irtisanoa koko saatavansa erääntymään saatava voidaan eräännyttää maksettavaksi. Jos maksun viivästyminen on johtunut tilinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta seikasta, tämä kuluttajansuojalain tarkoittama ns. sosiaalinen suorituseste otetaan huomioon sopimusta irtisanottaessa. Tilinhaltijan on ilmoitettava kirjallisesti luotonantajalle sosiaalisesta suoritusesteestä, jos hän haluaa sen otettavan huomioon. Erääntymättömät saatavat voidaan kokonaisuudessaan eräännyttää maksettaviksi pankin kirjallisesta vaatimuksestamaksettavaksi myös, jos tilinhaltija kortinhaltija kuolee tai on antanut luotonantajalle pankille harhaanjohtavia tai vääriä tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa luoton myöntämiseen tai sen ehtoihin, tai taikka jos tilinhaltija hän on syyllistynyt muuhun olennaiseen sopimusrikkomukseensopimusrikkomukseen tai hänet asetetaan konkurssiin. Erääntyminen Jos maksun viivästyminen on johtunut kortinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta seikasta, tämä ns. sosiaalinen suorituseste tulee ottaa huomioon saatavaa eräännytettäessä ja/tai sopimusta irtisanottaessa. Kuluttajan on ilmoitettava kirjallisesti pankille sosiaalisesta suoritusesteestä, jos hän haluaa otettavan sen huomioon. Pankilla on kuitenkin oikeus eräännyttää luotto, jos viivästyksen kesto ja muut olosuhteet huomioon ottaen pankille olisi ilmeisen kohtuutonta jatkaa velkasuhdetta. Luoton erääntyminen tulee voimaan neljän (4) viikon, tai jos tilinhaltijalle kortinhaltijalle on aiemmin huomautettu viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun erääntymistä koskeva ilmoitus on lähetetty tilinhaltijallekortinhaltijalle. Jos tilinhaltija kortinhaltija edellä mainitun ajan kuluessa maksaa viivästyneen määrän tai oikaisee muun sopimusrikkomuksen, erääntyminen raukeaa. Irtisanotulta Erääntyneeltä määrältä peritään kohdan 9 5.4 mukaista viivästyskorkoa. Luotto erääntyy luotonantajan vaatimuksesta heti maksettavaksiJos luotto eräännytetään, jos velallinen kuolee tai asetetaan konkurssiin tai käräjäoikeus jäljellä olevasta saatavasta on päättänyt velkajärjestelyn aloittamisestavähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Pankki saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan sopimuksessa yksilöidyt, luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet kulut. Vaikka luotonantaja pankki ei olisi eräännyttänyt luottoa heti erääntymisperusteesta eräännyttämisperusteesta tiedon saatuaan, se ei ole luopunut oikeudestaan vedota kyseiseen perusteeseeneräännyttämisperusteeseen. Jos tilinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti, luotonantajalla Pankilla on oikeus lakkauttaa luoton käyttö välittömästisiirtää maksamaton velka perintätoimeksiantona kolmannelle. Tilinhaltija suostuu siihen, että tiedot hänen mahdollisesta maksuhäiriöstään luovutetaan rekisteröitäväksi luottotietorekisteriinAsiakas vastaa maksamattomasta velasta ja sen perimisen aiheuttamista kuluista ja kustannuksista. Luotonantajalla Pankilla on oikeus ilmoittaa ja rekisterinpitäjällä on oikeus tallettaa luoton maksun laiminlyönti luottotietorekisteriin, mikäli maksettavaksi erääntynyt maksu on viivästynyt yli 60 päivää alkuperäisestä eräpäivästä ja samalla on kulunut vähintään kolme viikkoa siitä, kun tilinhaltijalle on lähetetty maksukehotusjos kortinhaltijalle eräpäivän jälkeen lähetetystä maksukehotuksesta, jossa on muistutettu mahdollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietorekisteriin, on kulunut vähintään kolme (3) viikkoa ja maksu on viivästynyt yli 60 päivää maksukehotuksessa mainitusta alkuperäisestä eräpäivästä tai tallettaminen on lainsäädännön tai tietosuojaviranomaisen päätöksen nojalla muuten sallittua.

Appears in 1 contract

Samples: danskebank.fi

Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet. Mikäli luotonantajan saatava tilinhaltijalta Jos kortinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti ja sopi- musrikkomus on viivästynyt vähintään yhden (1) olennainen, pankilla on oikeus purkaa luot- tosopimus päättymään heti. Jos kuukausierän suorittaminen viivästyy enemmän kuin yh- den kuukauden ja on edelleen suorittamattamaksamatta, luotonantaja voi irtisanoa koko saatavansa erääntymään saatava voi- daan eräännyttää maksettavaksi. Jos maksun viivästyminen on johtunut tilinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta seikasta, tämä kuluttajansuojalain tarkoittama ns. sosiaalinen suorituseste otetaan huomioon sopimusta irtisanottaessa. Tilinhaltijan on ilmoitettava kirjallisesti luotonantajalle sosiaalisesta suoritusesteestä, jos hän haluaa sen otettavan huomioon. Erääntymättömät saatavat voidaan kokonaisuudessaan eräännyttää maksettaviksi pankin kirjallisesta vaatimuksestamaksettavaksi myös, jos tilinhaltija kortinhaltija kuolee tai on antanut luotonantajalle harhaanjohtavia pankille harhaan- johtavia tai vääriä tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa luoton myöntämiseen tai sen ehtoihin, tai taikka jos tilinhaltija hän on syyllistynyt muuhun olennaiseen sopimusrikkomukseensopimusrikkomukseen tai hänet asete- taan konkurssiin. Erääntyminen Jos maksun viivästyminen on johtunut kortinhaltijan sairau- desta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta sei- kasta, tämä ns. sosiaalinen suorituseste tulee ottaa huomi- oon saatavaa eräännytettäessä ja/tai sopimusta irtisanotta- essa. Kuluttajan on ilmoitettava kirjallisesti pankille sosiaali- sesta suoritusesteestä, jos hän haluaa otettavan sen huomi- oon. Pankilla on kuitenkin oikeus eräännyttää luotto, jos vii- västyksen kesto ja muut olosuhteet huomioon ottaen pankille olisi ilmeisen kohtuutonta jatkaa velkasuhdetta. Luoton erääntyminen tulee voimaan neljän (4) viikon, tai jos tilinhaltijalle kortinhaltijalle on aiemmin huomautettu viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun erääntymistä koskeva ilmoitus on lähetetty tilinhaltijallekortin- haltijalle. Jos tilinhaltija kortinhaltija edellä mainitun ajan kuluessa maksaa mak- saa viivästyneen määrän tai oikaisee muun sopimusrikkomuksensopimusrikko- muksen, erääntyminen raukeaa. Irtisanotulta Erääntyneeltä määrältä peritään peri- tään kohdan 9 6.4 mukaista viivästyskorkoa. Luotto erääntyy luotonantajan vaatimuksesta heti maksettavaksiJos luotto eräännytetään, jos velallinen kuolee tai asetetaan konkurssiin tai käräjäoikeus jäljellä olevasta saatavasta on päättänyt velkajärjestelyn aloittamisestavä- hennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyt- tämättä jäävään luottoaikaan. Pankki saa kuitenkin periä ko- konaisuudessaan sopimuksessa yksilöidyt, luoton perusta- miseen liittyvistä toimista aiheutuneet kulut. Vaikka luotonantaja pankki ei olisi eräännyttänyt luottoa heti erääntymisperusteesta eräännyttä- misperusteesta tiedon saatuaan, se ei ole luopunut oikeudestaan oi- keudestaan vedota kyseiseen perusteeseeneräännyttämisperusteeseen. Jos tilinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti, luotonantajalla Pankilla on oikeus lakkauttaa luoton käyttö välittömästisiirtää maksamaton velka perintätoimeksi- xxxxxx xxxxxxxxxxx. Tilinhaltija suostuu siihen, että tiedot hänen mahdollisesta maksuhäiriöstään luovutetaan rekisteröitäväksi luottotietorekisteriinAsiakas vastaa maksamattomasta ve- lasta ja sen perimisen aiheuttamista kuluista ja kustannuk- sista. Luotonantajalla Pankilla on oikeus ilmoittaa ja rekisterinpitäjällä on oikeus tallettaa tallet- taa luoton maksun laiminlyönti luottotietorekisteriin, mikäli maksettavaksi erääntynyt maksu on viivästynyt yli 60 päivää alkuperäisestä eräpäivästä ja samalla on kulunut vähintään kolme viikkoa siitä, kun tilinhaltijalle on lähetetty maksukehotusjos kor- tinhaltijalle eräpäivän jälkeen lähetetystä maksukehotuk- sesta, jossa on muistutettu mahdollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietorekisteriin, on kulunut vähintään kolme (3) viikkoa ja maksu on viivästynyt yli 60 päivää mak- sukehotuksessa mainitusta alkuperäisestä eräpäivästä tai tallettaminen on lainsäädännön tai tietosuojaviranomaisen päätöksen nojalla muuten sallittua.

Appears in 1 contract

Samples: danskebank.fi

Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet. Mikäli luotonantajan saatava tilinhaltijalta Jos kortinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti ja sopimusrikkomus on viivästynyt vähintään olennainen, pankilla on oikeus purkaa luottosopimus päättymään heti. Jos kuukausierän suorittaminen viivästyy enemmän kuin yhden (1) kuukauden ja on edelleen suorittamattamaksamatta, luotonantaja voi irtisanoa koko saatavansa erääntymään ko- ko saatava voidaan eräännyttää maksettavaksi. Jos maksun viivästyminen on johtunut tilinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta seikasta, tämä kuluttajansuojalain tarkoittama ns. sosiaalinen suorituseste otetaan huomioon sopimusta irtisanottaessa. Tilinhaltijan on ilmoitettava kirjallisesti luotonantajalle sosiaalisesta suoritusesteestä, jos hän haluaa sen otettavan huomioon. Erääntymättömät saatavat voidaan kokonaisuudes- saan eräännyttää maksettaviksi pankin kirjallisesta vaatimuksestamaksettavaksi myös, jos tilinhaltija kortinhalti- ja kuolee tai on antanut luotonantajalle pankille harhaanjohtavia tai vääriä tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa luoton myöntämiseen tai sen ehtoihin, tai taikka jos tilinhaltija hän on syyllistynyt syyl- listynyt muuhun olennaiseen sopimusrikkomukseensopimusrikkomukseen tai hänet asetetaan konkurssiin. Erääntyminen Jos maksun viivästyminen on johtunut kortinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrat- tavasta seikasta, tämä ns. sosiaalinen suorituseste tulee ottaa huomioon saatavaa eräännytettäessä ja/tai sopimusta irtisanottaessa. Kuluttajan on ilmoi- tettava kirjallisesti pankille sosiaalisesta suorituses- teestä, jos hän haluaa otettavan sen huomioon. Pan- killa on kuitenkin oikeus eräännyttää luotto, jos viiväs- tyksen kesto ja muut olosuhteet huomioon ottaen pankille olisi ilmeisen kohtuutonta jatkaa velkasuhdet- ta. Luoton erääntyminen tulee voimaan neljän (4) viikon, tai jos tilinhaltijalle kortinhaltijalle on aiemmin huomautettu viivästyksestä viiväs- tyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun erääntymistä koskeva ilmoitus il- moitus on lähetetty tilinhaltijallekortinhaltijalle. Jos tilinhaltija kortinhaltija edellä mainitun ajan kuluessa maksaa viivästyneen määrän tai oikaisee muun sopimusrikkomuksen, erääntyminen raukeaa. Irtisanotulta Erääntyneeltä määrältä peritään peri- tään kohdan 9 6.4 mukaista viivästyskorkoa. Luotto erääntyy luotonantajan vaatimuksesta heti maksettavaksiJos luotto eräännytetään, jos velallinen kuolee tai asetetaan konkurssiin tai käräjäoikeus jäljellä olevasta saatavasta on päättänyt velkajärjestelyn aloittamisestavähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Pankki saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan sopimuksessa yksilöidyt, luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet kulut. Vaikka luotonantaja pankki ei olisi eräännyttänyt luottoa heti erääntymisperusteesta eräännyttämisperusteesta tiedon saatuaan, se ei ole luopunut oikeudestaan vedota kyseiseen perusteeseeneräännyttä- misperusteeseen. Jos tilinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti, luotonantajalla Pankilla on oikeus lakkauttaa luoton käyttö välittömästisiirtää maksamaton velka perintä- toimeksiantona kolmannelle. Tilinhaltija suostuu siihen, että tiedot hänen mahdollisesta maksuhäiriöstään luovutetaan rekisteröitäväksi luottotietorekisteriinAsiakas vastaa maksa- mattomasta velasta ja sen perimisen aiheuttamista kuluista ja kustannuksista. Luotonantajalla Pankilla on oikeus ilmoittaa ja rekisterinpitäjällä on oikeus oike- us tallettaa luoton maksun laiminlyönti luottotietorekisteriinluottotietore- kisteriin, mikäli maksettavaksi erääntynyt jos kortinhaltijalle eräpäivän jälkeen lähete- tystä maksukehotuksesta, jossa on muistutettu mah- dollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietore- kisteriin, on kulunut vähintään kolme (3) viikkoa ja maksu on viivästynyt yli 60 päivää maksukehotukses- sa mainitusta alkuperäisestä eräpäivästä ja samalla tai tallet- taminen on kulunut vähintään kolme viikkoa siitä, kun tilinhaltijalle on lähetetty maksukehotus, jossa on muistutettu mahdollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietorekisteriinlainsäädännön tai tietosuojaviranomaisen päätöksen nojalla muuten sallittua.

Appears in 1 contract

Samples: danskebank.fi

Luottosopimuksen erityiset päättymisperusteet. Mikäli luotonantajan saatava tilinhaltijalta Jos kortinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti ja sopimusrikkomus on viivästynyt vähintään olennainen, pankilla on oikeus purkaa luottosopimus päättymään heti. Jos kuukausierän suorittaminen viivästyy enemmän kuin yhden (1) kuukauden ja on edelleen suorittamattamaksamatta, luotonantaja voi irtisanoa koko saatavansa erääntymään ko- ko saatava voidaan eräännyttää maksettavaksi. Jos maksun viivästyminen on johtunut tilinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta seikasta, tämä kuluttajansuojalain tarkoittama ns. sosiaalinen suorituseste otetaan huomioon sopimusta irtisanottaessa. Tilinhaltijan on ilmoitettava kirjallisesti luotonantajalle sosiaalisesta suoritusesteestä, jos hän haluaa sen otettavan huomioon. Erääntymättömät saatavat voidaan kokonaisuudes- saan eräännyttää maksettaviksi pankin kirjallisesta vaatimuksestamaksettavaksi myös, jos tilinhaltija kortinhalti- ja kuolee tai on antanut luotonantajalle pankille harhaanjohtavia tai vääriä tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa luoton myöntämiseen tai sen ehtoihin, tai taikka jos tilinhaltija hän on syyllistynyt syyl- listynyt muuhun olennaiseen sopimusrikkomukseensopimusrikkomukseen tai hänet asetetaan konkurssiin. Erääntyminen Jos maksun viivästyminen on johtunut kortinhaltijan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrat- tavasta seikasta, tämä ns. sosiaalinen suorituseste tulee ottaa huomioon saatavaa eräännytettäessä ja/tai sopimusta irtisanottaessa. Kuluttajan on ilmoi- tettava kirjallisesti pankille sosiaalisesta suorituses- teestä, jos hän haluaa otettavan sen huomioon. Pan- killa on kuitenkin oikeus eräännyttää luotto, jos viiväs- tyksen kesto ja muut olosuhteet huomioon ottaen pankille olisi ilmeisen kohtuutonta jatkaa velkasuhdet- ta. Luoton erääntyminen tulee voimaan neljän (4) viikon, tai jos tilinhaltijalle kortinhaltijalle on aiemmin huomautettu viivästyksestä viiväs- tyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun erääntymistä koskeva ilmoitus il- moitus on lähetetty tilinhaltijallekortinhaltijalle. Jos tilinhaltija kortinhaltija edellä mainitun ajan kuluessa maksaa viivästyneen määrän tai oikaisee muun sopimusrikkomuksen, erääntyminen raukeaa. Irtisanotulta Erääntyneeltä määrältä peritään peri- tään kohdan 9 5.4 mukaista viivästyskorkoa. Luotto erääntyy luotonantajan vaatimuksesta heti maksettavaksiJos luotto eräännytetään, jos velallinen kuolee tai asetetaan konkurssiin tai käräjäoikeus jäljellä olevasta saatavasta on päättänyt velkajärjestelyn aloittamisestavähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Pankki saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan sopimuksessa yksilöidyt, luoton perustamiseen liittyvistä toimista aiheutuneet kulut. Vaikka luotonantaja pankki ei olisi eräännyttänyt luottoa heti erääntymisperusteesta eräännyttämisperusteesta tiedon saatuaan, se ei ole luopunut oikeudestaan vedota kyseiseen perusteeseeneräännyttä- misperusteeseen. Jos tilinhaltija käyttää korttia ehtojen vastaisesti, luotonantajalla Pankilla on oikeus lakkauttaa luoton käyttö välittömästisiirtää maksamaton velka perintä- toimeksiantona kolmannelle. Tilinhaltija suostuu siihen, että tiedot hänen mahdollisesta maksuhäiriöstään luovutetaan rekisteröitäväksi luottotietorekisteriinAsiakas vastaa maksa- mattomasta velasta ja sen perimisen aiheuttamista kuluista ja kustannuksista. Luotonantajalla Pankilla on oikeus ilmoittaa ja rekisterinpitäjällä on oikeus oike- us tallettaa luoton maksun laiminlyönti luottotietorekisteriinluottotietore- kisteriin, mikäli maksettavaksi erääntynyt jos kortinhaltijalle eräpäivän jälkeen lähete- tystä maksukehotuksesta, jossa on muistutettu mah- dollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietore- kisteriin, on kulunut vähintään kolme (3) viikkoa ja maksu on viivästynyt yli 60 päivää maksukehotukses- sa mainitusta alkuperäisestä eräpäivästä ja samalla tai tallet- taminen on kulunut vähintään kolme viikkoa siitä, kun tilinhaltijalle on lähetetty maksukehotus, jossa on muistutettu mahdollisuudesta rekisteröidä maksuhäiriö luottotietorekisteriinlainsäädännön tai tietosuojaviranomaisen päätöksen nojalla muuten sallittua.

Appears in 1 contract

Samples: app.danskebank.fi