Lääkärintodistus. 1. Toimivaltaisen viranomaisen on edellytettävä, että merenkulkija, ennen kuin hän aloittaa työnsä aluksella, esittää voimassa olevan lääkärintodistuksen siitä, että hänen terveydentilansa ei ole esteenä laivatyön tekemiselle. 2. Toimivaltaisen viranomaisen on määriteltävä lääkärintarkastuksen ja lääkärintodistuksen sisältö ottaen huomioon, että merenkulkijan lääkärintodistuksen on annettava asianmukainen kuva hänen terveydentilastaan hänen tehtäviinsä nähden. Tämä edellyttää, että huomioon otetaan ne soveltuvat kansainväliset ohjeistot, joihin ohjeiston B-osassa viitataan ja kuullaan asiaankuuluvia laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjä. 3. Tämä normi ei vaikuta kansainvälisen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevan vuodelta 1978 olevan yleissopimuksen, muutettu, (STCW-yleissopimus) soveltamiseen. Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä se, että säännön 1.2 mukaista lääkärintodistusta vastaavat STCW-yleissopimuksen vaatimusten mukainen lääkärintodistus sekä vastaavat lääkärintodistukset niiden merenkulkijoiden osalta, joita STCW-yleissopimus ei koske.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Merityötä Koskeva Yleissopimus
Lääkärintodistus. 1. Toimivaltaisen viranomaisen on edellytettäväedelly- tettävä, että merenkulkija, ennen kuin hän aloittaa työnsä aluksella, esittää voimassa olevan lääkärintodistuksen siitä, että hänen terveydentilansa ei ole esteenä laivatyön tekemisellete- kemiselle.
2. Toimivaltaisen viranomaisen on määriteltävä määri- teltävä lääkärintarkastuksen ja lääkärintodistuksen lääkärintodis- tuksen sisältö ottaen huomioon, että merenkulkijan meren- kulkijan lääkärintodistuksen on annettava asianmukainen kuva hänen terveydentilastaan hänen tehtäviinsä nähden. Tämä edellyttää, että huomioon otetaan ne soveltuvat kansainväliset kansain- väliset ohjeistot, joihin ohjeiston B-osassa viitataan ja kuullaan asiaankuuluvia laivanvarustajien laivanva- rustajien ja merenkulkijoiden järjestöjä.
3. Tämä normi ei vaikuta kansainvälisen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevan vuodelta 1978 olevan ole- van yleissopimuksen, muutettu, (STCW-STCW- yleissopimus) soveltamiseen. Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä se, että säännön sään- nön 1.2 mukaista lääkärintodistusta vastaavat STCW-yleissopimuksen vaatimusten mukainen mukai- nen lääkärintodistus sekä vastaavat lääkärintodistukset lääkärin- todistukset niiden merenkulkijoiden osalta, joita STCW-yleissopimus ei koskeconsultation with the shipowners' and seafar- ers' organizations concerned, in accordance with relevant international standards.
Appears in 2 contracts
Samples: Valtioneuvoston Asetus Merityötä Koskevan Vuoden 2006 Yleissopimuksen Voimaansaattamisesta, Valtioneuvoston Asetus Merityötä Koskevan Vuoden 2006 Yleissopimuksen Voimaansaattamisesta
Lääkärintodistus. 1. Toimivaltaisen viranomaisen on edellytettävä, että merenkulkija, ennen kuin hän aloittaa työnsä aluksella, esittää voimassa olevan lääkärintodistuksen siitä, että hänen terveydentilansa ei ole esteenä laivatyön tekemiselle.
2. Toimivaltaisen viranomaisen on määriteltävä lääkärintarkastuksen ja lääkärintodistuksen sisältö ottaen huomioon, että merenkulkijan lääkärintodistuksen on annettava asianmukainen kuva hänen terveydentilastaan hänen tehtäviinsä nähden. Tämä edellyttää, että huomioon otetaan ote- taan ne soveltuvat kansainväliset ohjeistot, joihin ohjeiston B-osassa viitataan ja kuullaan asiaankuuluvia asi- aankuuluvia laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjä.
3. Tämä normi ei vaikuta kansainvälisen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa vah- dinpitoa koskevan vuodelta 1978 olevan yleissopimuksen, muutettu, (STCW-yleissopimus) soveltamiseenso- veltamiseen. Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä se, että säännön 1.2 mukaista lääkärintodistusta lää- kärintodistusta vastaavat STCW-yleissopimuksen vaatimusten mukainen lääkärintodistus sekä vastaavat lääkärintodistukset niiden merenkulkijoiden osalta, joita STCW-yleissopimus ei koske.
Appears in 1 contract
Samples: Merityötä Koskeva Yleissopimus