Muita ehtoja Mallilausekkeet

Muita ehtoja. Yleiset kulttuuripalvelut käsittelee asiakastietoja osoitteessa xxxx://xxx.xxx.xx/xxx0/xxxxxxxxxxxxxxxx/ luettavissa olevan kulttuurikeskuksen rekisteriselosteen mukaisesti. Sähköisen kurssi-ilmoittautumispalvelun rekisteriseloste löytyy kohdasta Kulttuurikeskuksen ELIS-tietojärjestelmän asiakasrekisteri.
Muita ehtoja. Vuokralainen vastaa vuokra-alueen rakentamiskelpoisuuden yksityiskohtaisesta selvittämisestä ja ottaa kaiken vastuun perustamistavasta.
Muita ehtoja. Palveluiden toteuttamisessa pyritään yleiseen huolellisuuteen. Välillisistä vahingoista Kajaanin ammattikorkeakoulu vastaa vain silloin kuin se olisi niistä vahingonkorvausvastuussa törkeän tuottamuksen tai siihen rinnastettavan syyn vuoksi. Mikäli sopimuksen jokin osa tai kohta on pätemätön tai mitätön, niin se ei tarkoita, että sopimus muutoin olisi pätemätön tai mitätön. Mikäli Kajaanin ammattikorkeakoulu jättää käyttämättä jotain tämän sopimuksen mukaista oikeuttaan, ei se tarkoita, että Kajaanin ammattikorkeakoulu olisi luopunut tästä oikeudesta.
Muita ehtoja. Tilaaja sitoutuu huolehtimaan siitä, että teosta suojataan ja suojellaan mahdollisuuksien mukaan. Tilaaja sitoutuu kertomaan näistä käytännöistä käyttäjien /asunto-osakeyhtiön / kiinteistöosakeyhtiön edustajille. Tilaaja sitoutuu siihen, että teosta ei tahallisesti tuhota, vahingoiteta, muuteta tai muokata. Mikäli teokseen tai sen sijoituspaikkaan joudutaan tekemään muutoksia, ei teosta esitellä taiteilijan työnä ennekuin taiteilijalta on satu kirjallinen hyväksyntä muutoksille.
Muita ehtoja. Tämä sopimus tulee molempia osapuolia sitovasti voimaan, kun se on kumpai- senkin osapuolen toimesta allekirjoitettu. Tämä sopimus on tehty kahtena (2) samasanaisena kappaleena, yksi (1) Luovut- tajalle ja yksi (1) Luovutuksensaajalle.
Muita ehtoja. 21.1 Sopimuksen sisältö käsittää koko Osapuolten välisen sopimussuhteen Sopimukseen liittyvien asioiden osalta. 21.2 Osapuolet sopivat, että jos jokin Sopimuksen ehto on joltakin osin pätemätön tai täytäntöönpanokelvoton, kyseistä ehtoa ja muita Sopimuksen ehtoja ja edellytyksiä sovelletaan täysimääräisesti siltä osin kuin se on sallittua.
Muita ehtoja. Vuokralainen ei saa siirtää tätä vuokrasopimusta kolmannelle osapuolelle ilman Vuokranantajan kirjallista suostumusta. Tämä koskee myös liikkeenluovutustilanteita. Tilapäiset vuokranantajan toiminnasta riippumattomat katkokset tai virheet sähkön-, veden- tai lämmönjakelussa taikka viemäröinnissä vuokratuissa tiloissa eivät vaikuta vuokran suuruuteen tai muihin vuokrasuhteen ehtoihin. Vuokranantaja ei ole vastuussa omasta toiminnastaan riippumattomien katkosten tai virheiden mahdollisista vahingoista. Vuokranantaja ei vastaa vuokralaisen toiminnalle, omaisuudelle tai vuokratuissa tiloissa olevalle kolmannen omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta, joka on aiheutunut vuodosta, viemäritukoksesta tai muusta vastaavasta syystä, ellei vahinko ole aiheutunut vuokranantajan törkeästä tuottamuksesta. Vuokralaisen tulee suorittaa vuokrasuhteen päättyessä huoneistossa tavanomainen loppusiivous. Vuokralaista sitovat tilavaraukset, jotka ovat tehty ennen tämän vuokrasopimuksen solmimista Vuokranantajan lukuun. Vuokralaisella on oikeus periä näistä varauksista loppuasiakkaalta Vuokranantajan kanssa sovittu korvaus. Siltä osin kuin jostain ei ole tässä sopimuksessa sovittu, vuokrasuhteeseen sovelletaan liikehuoneiston vuokrauksesta annettua lakia (482/1995) muutoksineen.
Muita ehtoja. 6.1. Asiakkaan on välittömästi ilmoitettava Vuokranantajalle yhteystitojensa, kuten osoitteen ja pu- helinnumeron muuttumisesta. Niiden ilmoitusten tiedoksisaanti, jotka on lähetetty Asiakkaan vii- meksi ilmoittamaan osoitteeseen, on Asiakkaan vastuulla. 6.2. Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää Vuokrasopimusta tai vuokrata tai muutoin luovuttaa osaakaan Vuokrakohteesta kolmannelle osapuolelle ilman Vuokranantajan kirjallista suostumusta. Vuok- ranantajalla on oikeus siirtää tai pantata Vuokrasopimus kolmannelle osapuolelle. 6.3. Asiakkaalla ei ole oikeutta varastoida kolmannen osapuolen tavaroita Vuokrakohteessa tai antaa kolmannen osapuolen muulla tavalla hyödyntää Vuokrakohdetta ilman Vuokranantajan kirjallista suostumusta. Asiakas on vastuussa kaikista vahingoista, joita Asiakas tai henkilöt, jotka Asiakas on päästänyt kiinteistöön tai Vuokrakohteeseen, ovat aiheuttaneet. 6.4. Mikäli Asiakas aiheuttaa virheellisellä koodilla tai muutoin väärän hälytyksen kiinteistössä tai säi- lytysalueella, Asiakas on velvollinen korvaamaan kaikki väärästä hälytyksestä aiheutuneet kus- tannukset. 6.5. Mikäli Xxxxxxxxxxx joutuu tulipalon tai muun tapaturman kohteeksi ja Vuokrakohde menee käyt- tökelvottomaksi, vuokrasopimus lakkaa. Tällöin Vuokranantajalla ei ole velvollisuutta tarjota Asi- akkaalle vuokrattavaksi muita kiinteistön tiloja ennen tilojen kunnostusta/uudelleenrakentamista tai sen jälkeen. 6.6. Vuokratakuun palautus: Vuokratakuu palautetaan irtisanomisajan jälkeen noin kahden viikon ku- luttua, kun vuokratila on todettu tyhjennetyksi ja siivotuksi (katso yllä 5 § ja 6 §). Vuokranantajalla on oikeus kuitata avoimia saataviaan vuokratakuusta. Palautuksen edellytyksenä on, että Asia- kas on ilmoittanut pankkitilinumeronsa vuokranantajalle.
Muita ehtoja. Liikuntavirasto käsittelee asiakastietoja osoitteessa xxxx://xxx.xxx.xx/xxx0/xxxxxxxxxxxxxxxx/ luettavissa olevan liikuntaviraston rekisteriselosteen mukaisesti. Sähköisen Liikuntapalvelut -asiointipalvelun rekisteriseloste löytyy kohdasta Liikuntavirasto – Kult- tuurikeskuksen ELIS ja liikuntaviraston LEEVI tietojärjestelmän asiakasrekisteri.
Muita ehtoja. Kulttuurikeskus käsittelee asiakastietoja osoitteessa xxxx://xxx.xxx.xx/xxx0/xxxxxxxxxxxxxxxx/ luettavissa olevan kulttuurikeskuksen rekisteriselosteen mukaisesti. Sähköisen kurssi-ilmoittautumispalvelun rekisteriseloste löytyy kohdasta Kulttuurikeskuksen ELIS ja liikuntaviraston LEEVI tietojärjestelmän asiakasrekisteri.