Omailmoitusmenettely Mallilausekkeet

Omailmoitusmenettely. Yrityksissä on flunssatyyppisissä enintään 3 vuorokautta kes- tävissä sairauspoissaoloissa sovittava omailmoitusmenettelystä. Sopia ei voi, että aina vaaditaan lääkärintodistus. Sopimuksen on syytä olla kirjallisessa muodossa. Mikäli omailmoitusmenettelystä ei ole sovittu, työnantaja tai tämän edustaja hyväksyy työntekijän ilmoituksen selvitykseksi työkyvyttömyydestä flunssatyyppisissä enintään kolme vuorokaut- ta kestävissä sairauspoissaoloissa. Tässä tapauksessa omailmoituk- seen noudatetaan seuraavia sääntöjä: • Työntekijän on ilmoitettava sairauspoissaolostaan omalle esimiehelleen välittömästi tai viimeistään ennen työvuoron alkua. Ellei ilmoitusta ole tehty ennen työvuoron alkua, pois- saolon ajalta ei makseta sairausajan palkkaa. • Työnantaja voi perustellusta syystä, mm. silloin kun työn- tekijällä on useita toistuvia sairauspoissaoloja, vaatia työky- vyttömyyden osoitukseksi lääkärintodistusta. • Omailmoitusmenettelyä ei sovelleta vuosiloman aikana. Osapuolet suosittelevat, että sovittaessa omailmoitusmenette- lystä, paikalliseen sopimukseen sisällytetään menettelytavat alle 10-vuotiaan lapsen tilapäisestä hoidosta aiheutuvista poissaoloista.
Omailmoitusmenettely. Alla oleva menettely ei koske yrityksissä ennen 1.2.2017 käyttöön otettuja omailmoitusjärjestelyjä. Yrityksessä voidaan sopia työpaikkakohtaisesti (22 §:n mukaan) sairaus- poissaoloja koskevan omailmoitusmenettelyn käyttöönotosta. Omailmoi- tusmenettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Sopimus voi koskea enintään 3 kalenteripäivää kestäviä työntekijän omia sairauspoissaoloja. Omailmoitusmenettely koskee vain lyhytkestoisia sairauksia, jotka eivät vaadi lääkärinhoitoa (esim. flunssa, vatsatauti). Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Työntekijän laiminlyödessä välittömän ilmoittamisen tahallaan tai huolimattomuudesta palkanmaksuvelvollisuus alkaa ilmoittamisesta. Työnantaja voi velvoittaa palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä työnte- kijää toimittamaan lääkärintodistuksen jo ensimmäisestä päivästä lukien, mikäli katsoo sen perustellusta syystä tarpeelliseksi.
Omailmoitusmenettely. Alla oleva menettely ei koske yrityksissä ennen 1.2.2017 käyttöön otettuja omailmoitusjärjestelyjä. Yrityksessä voidaan sopia työpaikkakohtaisesti (23 §:n mukaisesti) sairaus- poissaoloja koskevan omailmoitusmenettelyn käyttöönotosta. Omailmoitus- menettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttö- myydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Sopimus voi koskea enintään 3 kalenteripäivää kestäviä työntekijän omia sairauspoissaoloja. Omailmoitusmenettely koskee vain lyhytkestoisia sairauksia, jotka eivät vaadi lääkärinhoitoa (esim. flunssa, vatsatauti).
Omailmoitusmenettely. Muutetaan työehtosopimuksen 21 §:ää korvaamalla työterveyshoi- tajaa koskevat pykälät ja työntekijän omaa ilmoitusta sairauspoissa- olosta koskeva teksti ison pöydän neuvottelutuloksen mukaisesti. Poistetaan TES:n 21 §:n 10 kohta ja lisätään uudeksi 10 kohdaksi seuraava teksti: – Työntekijän on ilmoitettava sairauspoissaolostaan omalle esi- miehelleen välittömästi tai viimeistään ennen työvuoron alkua. Ellei ilmoitusta ole tehty ennen työvuoron alkua, poissaolon Muutetaan TES:n 21 §:n kohdan 11 menettelytapaohje:
Omailmoitusmenettely. Yrityksessä voidaan sopia työpaikkakohtaisesti (23 §:n mukaisesti) sairauspoissaoloja koskevan omailmoitusmenettelyn käyttöönotosta. Omailmoitusmenettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Työskentely osittaisella työkyvyllä Korvaavan työn käyttöönottamisesta, ohjeistuksesta ja tiedottamisesta sovitaan työpaikkakohtaisesti (23 §:n mukaisesti). Jos työpaikalla on luottamusmies tai toissijaisesti työsuojeluvaltuutettu, tästä sovitaan hänen kanssaan. Palkanmaksu Paikallisesti voidaan sopia sairausajan palkan maksamisesta seuraavaa: • Sairausvakuutuslain karenssiaikaan sisältyviltä työpäiviltä maksetaan täysi palkka. • Karenssin jälkeisiltä työpäiviltä maksetaan päiväpalkan ja sairausvakuutuskorvauksen erotus. Maksaminen edellyttää selvitystä päivärahan suuruudesta.
Omailmoitusmenettely. Muutetaan työehtosopimuksen 21 §:ää korvaamalla työterveyshoi- tajaa koskevat pykälät ja työntekijän omaa ilmoitusta sairauspoissa- olosta koskeva teksti ison pöydän neuvottelutuloksen mukaisesti. Poistetaan TES:n 21 §:n 10 kohta ja lisätään uudeksi 10 kohdaksi seuraava teksti: – Työntekijän on ilmoitettava sairauspoissaolostaan omalle esi- miehelleen välittömästi tai viimeistään ennen työvuoron alkua. Ellei ilmoitusta ole tehty ennen työvuoron alkua, poissaolon Muutetaan TES:n 21 §:n kohdan 11 menettelytapaohje: