Common use of Osapuolten velvollisuudet Clause in Contracts

Osapuolten velvollisuudet. Jos osapuolet eivät ole muuta sopineet, velvollisuudet jakautuvat soveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja vastaa • vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja vastaa • suoritettavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien viranomaislupien hakemisesta, riippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan tehtäväksi tai vastuulle. Vuokralleottajan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle sopimuksen mukaan kuuluvat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla on oikeus veloit- taa Vuokralleottajalta tarjouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 8 contracts

Samples: Rental Agreement, Konevuokraussopimus, Rental Agreement

Osapuolten velvollisuudet. Jos osapuolet eivät ole muuta sopineet, velvollisuudet jakautuvat soveltuvin solveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja vastaa vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja vastaa • suoritettavien suorittavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien edellyttämän/ien • viranomaislupien hakemisesta, riippumatta rippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen käyttämiseen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan tehtäväksi tai vastuulle. Vuokralleottajan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle Vuokralleantajan sopimuksen mukaan kuuluvat suoritettavat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla Vuokrallenantajalla on oikeus veloit- taa veloittaa Vuokralleottajalta tarjouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 3 contracts

Samples: Rental Agreement, Rental Agreement, Vuokraussopimus

Osapuolten velvollisuudet. Jos osapuolet eivät ole muuta sopineet, velvollisuudet jakautuvat soveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja vastaa • vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja vastaa • suoritettavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien viranomaislupien hakemisestahakemi- sesta, riippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta hankki- misesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen käyttämiseen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan Vuokralleanta- xxx tehtäväksi tai vastuulle. Vuokralleottajan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin sitensi- ten, että Vuokralleantajalle sopimuksen mukaan kuuluvat kuljetukset, nostot, asennustyötasen- nustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla on oikeus veloit- taa veloittaa Vuokralleottajalta tarjouksensa tar- jouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan kulloinkin kulloin- kin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 2 contracts

Samples: Vuokraussopimus, Vuokraussopimus

Osapuolten velvollisuudet. Jos osapuolet eivät ole muuta sopineet, velvollisuudet jakautuvat soveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja Vuokraamo vastaa vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja Asiakas vastaa • suoritettavien suorittavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien edellyttämän/ien • viranomaislupien hakemisesta, riippumatta rippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx Kaluston asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen käyttämiseen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan Vuokraamon tehtäväksi tai vastuulle. Vuokralleottajan Asiakkaan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle Vuokraamon sopimuksen mukaan kuuluvat suoritettavat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla Vuokraamolla on oikeus veloit- taa Vuokralleottajalta veloittaa Asiakkaalta tarjouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan Vuokraamon kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 1 contract

Samples: Konevuokraussopimus

Osapuolten velvollisuudet. Jos osapuolet eivät ole muuta sopineet, velvollisuudet jakautuvat soveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja Vuokraamo vastaa vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja Asiakas vastaa • suoritettavien suorittavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien edellyttämän/ien • viranomaislupien hakemisesta, riippumatta rippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen käyttämiseen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan Vuokraamon tehtäväksi tai vastuulle. Vuokralleottajan Asiakkaan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle Vuokraamon sopimuksen mukaan kuuluvat suoritettavat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla Vuokraamolla on oikeus veloit- taa Vuokralleottajalta veloittaa Asiakkaalta tarjouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan Vuokraamon kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 1 contract

Samples: Konevuokraussopimus

Osapuolten velvollisuudet. Jos palveluiden toimittamisesta on sovittu, ja elleivät osapuolet eivät ole muuta sopineetkirjallisesti toisin sovi, osa- puolten velvollisuudet jakautuvat soveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja vastaa vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti kir- jallisesti sovittu. Vuokralleottaja vastaa kaikista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämiseen, purkamiseen ym. liitty- vistä toimenpiteistä, ellei osapuolten kesken ole erikseen kirjallisesti sovittu; hankkii kaikki suoritettavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien viranomaislupien hakemisestaedellyttävät viranomaisluvat, riippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan tehtäväksi tai vastuulleon. Vuokralleottajan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle Vuokralleantajan sopimuksen mukaan kuuluvat suoritettavat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi varas- tointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla Vuokrallenantajalla on oikeus veloit- taa veloittaa Vuokralleottajalta tarjouksensa mukaisen mukai-sen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston työveloitushinnas- ton mukaan.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement

Osapuolten velvollisuudet. Jos osapuolet eivät ole muuta sopineet, velvollisuudet jakautuvat soveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja vastaa vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja vastaa suoritettavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien viranomaislupien hakemisesta, riippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle valaistuksen järjestämisestä työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen käyttämiseen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan tehtäväksi tai vastuulle. Vuokralleottajan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle sopimuksen mukaan kuuluvat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla on oikeus veloit- taa veloittaa Vuokralleottajalta tarjouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement

Osapuolten velvollisuudet. Jos palveluiden toimittamisesta on sovittu, ja elleivät osapuolet eivät ole muuta sopineetkirjallisesti toisin sovi, osapuolten velvollisuudet jakautuvat soveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja vastaa vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja vastaa kaikista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämiseen, purkamiseen ym. liittyvistä toimenpiteistä, ellei osapuolten kesken ole erikseen kirjallisesti sovittu; hankkii kaikki suoritettavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien viranomaislupien hakemisestaedellyttävät viranomaisluvat, riippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan tehtäväksi tai vastuulleon. Vuokralleottajan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle Vuokralleantajan sopimuksen mukaan kuuluvat suoritettavat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla Vuokrallenantajalla on oikeus veloit- taa veloittaa Vuokralleottajalta tarjouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement

Osapuolten velvollisuudet. Jos osapuolet eivät ole muuta sopineet, velvollisuudet jakautuvat soveltuvin solveltuvin osin seuraavasti: Vuokralleantaja vastaa vain sellaisten palveluiden suorittamisesta, joista on osapuolten kesken erikseen kirjallisesti sovittu. Vuokralleottaja vastaa • suoritettavien suorittavien töiden mahdollisesti edellyttämän /-ien edellyttämän/ien • viranomaislupien hakemisesta, riippumatta rippumatta siitä kenen vastuulla töiden suorittaminen on • sovellettavien määräysten mukaisten sosiaalitilojen osoittamisesta tai hankkimisesta • sähkövirran toimittamisesta asennuspaikalle • valaistuksen järjestämisestä • työalueiden rajaamisesta asennustöiden ajaksi, sekä • kaikista muista sellaisista Xxxxxxxx Kaluston asentamiseen, suunnitteluun, käyttämi- seen käyttämiseen ja purkamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joita ei erikseen ole sovittu Vuokralleantajan tehtäväksi tai vastuulle. Vuokralleottajan tulee huolehtia vastuullaan olevista toimenpiteistä hyvissä ajoin siten, että Vuokralleantajalle Vuokralleantajan sopimuksen mukaan kuuluvat suoritettavat kuljetukset, nostot, asennustyöt, varastointi jne. voidaan suorittaa sovitun aikataulun mukaisesti esteettä. Muussa tapauksessa Vuokralleantajalla Vuokrallenantajalla on oikeus veloit- taa veloittaa Vuokralleottajalta tarjouksensa mukaisen hinnan lisäksi ylimääräisestä työstä Vuokralleantajan kulloinkin voimassa olevan työveloitushinnaston mukaan.

Appears in 1 contract

Samples: Rental Agreement