Viivästyskorko. Mikäli vuokran tai muun tähän sopimukseen perustuvan maksun suorittaminen viivästyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain (633/82) 4 §:n mukainen viivästyskorko eräpäivästä lukien.
Viivästyskorko. Jos maksueriä ei makseta viimeistään eräpäivänä, on luotonsaaja velvollinen maksamaan viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa eräpäivästä maksupäivään. Viivästyskorko on 7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin korkolaissa tarkoitettu viitekorko. Viivästyskorko on kuitenkin vähintään yhtä suuri kuin luotonantajan velasta perimä korko. Mikäli luotonantajan ennen velan erääntymistä perimä korko on edellä mainittua korkolain mukaista viivästyskorkoa suurempi, on luotonantajalla oikeus periä viivästyskorkona tätä korkoa enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt, kuitenkin enintään velkaa koskevan tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka. Tämän jälkeen peritään korkolain mukaista viivästyskorkoa.
Viivästyskorko. Sopimuspuoli on maksun viivästyessä velvollinen suorittamaan viivästyskorkoa. Vii- västyskorko määräytyy korkolain 4 § 1 momentin mukaan.
Viivästyskorko. Jos sopimuspuolen maksusuoritus viivästyy, sopimuspuoli maksaa laskun eräpäi- västä suorituksen saapumispäivään laskussa mainittua vuotuista viivästyskorkoa, joka on kulloinkin voimassa olevan korkolain mukainen.
Viivästyskorko. Jos luoton lyhennystä, korkoa tai kulua ei makseta siten, että maksu on viimeistään eräpäivänä luotonmyöntäjällä, luotonsaaja on velvollinen maksamaan viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa eräpäivästä siihen päivään, jona maksu on luotonmyöntäjällä. Viivästyskorko on seitsemän (7) prosenttiyksikköä korkeampi kuin korkolaissa tarkoitettu viitekorko. Viivästyskorko on kuitenkin vähintään aina yhtä suuri kuin luotonmyöntäjän luotosta perimä korko. Mikäli luotonmyöntäjän ennen luoton erääntymistä perimä korko on edellä mainittua korkolain mukaista viivästyskorkoa suurempi, on luotonmyöntäjällä oikeus periä viivästyskorkona tätä korkoa enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt, kuitenkin enintään luottoa koskevan tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka. Tämän jälkeen peritään korkolain mukaista viivästyskorkoa.
Viivästyskorko. Viivästyskorko on korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentin mukainen.
Viivästyskorko. Maksun viivästyessä kuntayhtymä perii korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisen viivästyskoron.
Viivästyskorko. Maksun viivästyessä ovat jäsenkunta ja kuntayhtymä velvolliset maksamaan viivästyneelle maksusuoritukselleen viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisesti.
Viivästyskorko. Maksun viivästyessä kuntayhtymä perii korkolain mukaisen viivästyskoron.
Viivästyskorko. Jos kuukausierää ei makseta siten, että se on viimeis- tään eräpäivänä velkojapankissa, velallinen on velvolli- nen maksamaan viivästyneelle määrälle vuotuista vii- västyskorkoa eräpäivästä siihen päivään, jona maksu on velkojapankissa. Viivästyskorko on 7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin korkolaissa tarkoitettu viitekorko. Mikäli pankin ennen luoton erääntymistä perimä korko on edellä mainittua korkolain mukaista viivästyskorkoa suurempi, on pankilla oikeus periä viivästyskorkona tätä korkoa 180 vuorokauden ajan siitä, kun luotto on koko- naisuudessaan erääntynyt, kuitenkin enintään luottoa koskevan tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka. Tämän jälkeen peritään korkolain mukaista viivästyskor- koa.