Osoitemerkintä Mallilausekkeet

Osoitemerkintä. Rakennukseen tulee asettaa kadulta, muulta liikenneväylältä ja tontin si- säiseltä liikennealueelta näkyvään paikkaan rakennuksen ja porrashuo- neen tunnusta ilmaiseva numero tai kirjain ennen rakennuksen käyttöön- ottoa. Kulmatonteilla osoitemerkintä tulee tarvittaessa asettaa molem- mille katusivuille. Milloin rakennus ei ulotu katuun, muuhun liikenneväylään tai tontin sisäi- seen liikennealueeseen taikka sen välittömään läheisyyteen, osoitenu- mero tai sen osoittava ohjaus on sijoitettava sekä kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän että ao. rakennukseen. Merkinnöissä tulee nou- dattaa Kuntaliiton antamia ohjeita ja suosituksia kunnan osoitejärjestel- mästä. Asemakaava-alueella osoitemerkinnän tulee olla valaistu. – Viittaus: ”Kunnan osoitejärjestelmä – Ohjeet ja suositus” – julkaisu (Kuntaliitto 2006)

Related to Osoitemerkintä

  • Työrauhavelvoite Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä tai sopimukseen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassaolevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdistykset ja henkilöstö, joita sopimus koskee, eivät riko edellisessä momentissa tarkoitettua työrauhavelvoitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen.

  • Korvausrajoitukset Vakuutuksesta ei korvata - vahinkoa, joka on aiheutunut käyttäjän huolimattomuudesta, kuten hanan auki jättämisestä tai veden pääsyn estämisestä viemäriin - vahinkoa, joka on aiheutunut vedeneristeen läpi tai vedeneristeen läpivientien tai vedeneristeen liitosten kautta rakenteisiin vuotaneesta nesteestä - vahinkoa, joka on aiheutunut lattiakaivon tai sen liitosten tai läpivientien tai lattiakaivon korokerenkaan tai sen liitosten tai läpivientien kautta rakenteisiin vuotaneesta nesteestä. Tällaiseksi liitokseksi katsotaan myös lattiakaivon tai sen korokerenkaan ja lattian vedeneristeen liitos. - vahinkoa, joka on aiheutunut altaan tai ammeen poistoventtiilin, -putken tai -letkun tai sen liitoksen vuotamisesta - vahinkoa, joka on aiheutunut siitä, että lattiakaivolla varustettua tilaa ei ole vedeneristetty - vahinkoa, joka on aiheutunut kattokouruista, rakennuksen ulkopuolisista syöksytorvista, sadevesiviemäreistä tai muualta virranneesta sade- tai sulamisvedestä - vahinkoa, joka on aiheutunut viemärikaivon tai -putkiston tulvimisesta rankkasateen, lumen tai jään sulamisen tai tulvan yhteydessä - vahinkoa, joka on aiheutunut salaojitusjärjestelmän, pohjaveden poistoon tarkoitetun tai muun maaperän kuivana pitoon tarkoitetun laitteen tai järjestelmän tukkeutumisesta, sortumisesta, rikkoutumisesta tai toimimattomuudesta - vahinkoa, joka on aiheutunut kunnallisen tai muun yleisen vesi- tai viemärijohdon vaurioitumisesta, tukkeutumisesta, alimitoituksesta tai muusta toimimattomuudesta - vahinkoa, joka on aiheutunut jäätymisestä, ellei jäätyminen ole ollut välitön ja väistämätön seuraus rakennuksen lämmitys- tai lämmönsäätölaitteen äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta rikkoutumisesta tai ennalta ilmoittamattomasta katkoksesta sähkön, kaukolämmön tai kaasun jakelussa - vahinkoa, joka on aiheutunut lumen tai jään liikkumisesta tai painosta - vahinkoa, joka on aiheutunut kondenssivedestä tai kosteuden aiheuttamasta mätänemisestä, sienettymisestä, homeesta tai hajusta, ellei tämä ole välitön ja väistämätön seuraus korvattavasta vuotovahingosta - kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet putkiston, säiliön tai laitteen korjaamisesta tai uusimisesta - hukkaan vuotanutta nestettä eikä lisääntynyttä energian kulutusta - vahinkoa, joka on aiheutunut vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden suunnittelu-, valmistus-, materiaali-, rakennus- tai asennusvirheestä tai rakentamismääräysten, -ohjeiden tai hyvän rakentamistavan vastaisesta rakentamisesta tai vakuutuksen kohteena olevaa omaisuutta käsiteltäessä tehdystä työvirheestä.

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään vakuuttajan lähettämässä laskussa mainittuna eräpäivänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen vakuuttajan vastuun alkamista, ellei maksun suorittaminen ole vakuutusehtojen mukaan vakuuttajan vastuun alkamisen edellytys, eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuuttajan vastuu kuluttajaa tai kuluttajaan rinnastettavaa vakuutuksenottajaa kohtaan alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuuttajan vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään. Kuluttajia ja kuluttajiin rinnastettavia vakuutuksenottajia koskevat kuitenkin lievennykset, jonka mukaan silloin, jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, kohdistetaan vakuutuksenottajan maksusuoritus vakuutussopimukseen ensisijaisesti maksetun laskun viitetietojen mukaisesti, ellei vakuutuksenottaja ole suorituksen yhteydessä kirjallisesti erikseen toisin määrännyt. Vaikka laskun eräpäivä olisi aikaisemmin, vakuutusmaksu voidaan suorittaa kuukauden kuluessa siitä, kun vakuuttaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle laskun.

  • Rakentamisvelvoite Vuokralainen sitoutuu rakentamaan asemakaavan, rakentamistapaohjeiden, rakennusjärjestyksen ja hyväksyttyjen piirustusten mukaisen uudisrakennuk- sen, jonka kerrosala on vähintään 140 k-m², kolmen vuoden kuluessa siitä hetkestä, kun rakennustyöt saa aloittaa, siihen valmiusasteeseen, että raken- nustarkastusviranomainen voi siinä suorittaa rakennusjärjestyksen edellyttä- män hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Naantalin kaupunginhallitus voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja rakennusaikoja. Vuokramies sitoutuu rakentamaan ajoneuvoliittymän niin, että tontin kadun- puoleiselle rajalle asemakaavassa osoitetun istutettavan alueen osan toteut- taminen käy mahdolliseksi. Muita kuin tontin rakennettavaksi tarkoitetulla osalla kasvavia puita ei saa kaataa ilman rakennustarkastajan lupaa. Rakentamisen saa aloittaa heti.

  • Korvausoikeuden vanhentuminen Vakuutuskorvausta on haettava vakuuttajalta vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voimassaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai jos vakuutus on otettu vahingonkorvausvelvollisuuden varalta, vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Indeksiehto Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin seuraavasti: Vuotuinen vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin (1951:10 = 100) siten, että perusvuokrana on edellä kohdassa 3.1 mainittu vuotuinen vuokra ja perusin- deksinä vuokrasopimuksen solmimista edeltävän vuoden keski-indeksi. Ver- tailuindeksinä käytetään vuokravuotta edeltävän vuoden keski-indeksiä. Kun- kin vuokravuoden vuokra lasketaan muuttamalla perusvuokraa samassa suh- teessa kuin vertailuindeksi on muuttunut perusindeksiin nähden.

  • Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Avosydänkirurgia KYS

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.