Palveluntuottajan velvollisuudet ja vastuut Mallilausekkeet

Palveluntuottajan velvollisuudet ja vastuut. Kattava ja laadukas raportointi neljännesvuosittain. Koottu vuosiraportti ja siihen liittyvä vuosittainen seurantapalaveri viimeistään raportointivuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden 15. päivään mennessä ja vastaavalla tavalla kunkin vuosineljänneksen päättyessä. Palveluntuottaja järjestää vuosittain yhteistyötapaamisen Tilaajan johdon kanssa. Tapaamisen aiheina ovat toiminnan kehittäminen, palvelun laatu ja mahdolliset reklamaatiot. Palveluntuottaja toimittaa Tilaajan päätöksentekoon menevän tausta-aineiston tarvittavassa laajuudessa sekä suomen että ruotsinkielisenä. Palveluntuottaja on velvollinen mahdollistamaan Tilaajalle Sopimukseen liittyvien tarkastusten tekemisen. Palveluntuottaja on velvollinen tarjoamaan tarvittavat työtilat ja tiedot tarkastajan saataville. Tarkastus pyritään suorittamaan siten, ettei siitä aiheudu Palveluntuottajalle kohtuutonta haittaa sen toiminnan kannalta. Tilaajalla tai tarkastuksen suorittavalla kolmannella osapuolella ei ole oikeutta vaatia pääsyä tiloihin tai saada sellaista tietoa, joka ei käsittele tähän Sopimukseen perustuvien velvollisuuksien täyttämistä. Palveluntuottajalla on oikeus vaatia tarkastusta suorittavaa henkilöä tai henkilöitä allekirjoittamaan tarkastusta koskeva salassapitosopimus. Salassapitosopimus ei saa estää tarkastuksen tuloksien raportoimista Tilaajalle. Palveluntuottaja sitoutuu pitämään sopimuskaudella voimassa toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävän toiminnan vastuuvakuutuksen. Sopimuksen päättyessä Palveluntuottaja on velvollinen kaikin kohtuullisesti odotettavissa olevin tavoin avustamaan Tilaajaa siirtymään uuden palvelusopimuksen piiriin. Tavoitteena on tehdä Tilaajan hankinnan siirtäminen uuden palvelusopimuksen ja mahdollisen uuden toimittajan piiriin mahdollisimman helpoksi ja joustavaksi.
Palveluntuottajan velvollisuudet ja vastuut. Vastaa julkaisujärjestelmän elinkaaren hallinnasta • Suunnittelee tuotteenhallinnan ja toteuttaa suunnitelmaa • Seuraa kustannuksia ja elinkaarta • Toteuttaa palvelun sisällönkuvauksen (liite 1) mukaiset palvelut • Koordinoi resurssointia • On mukana kansainvälisen Koha-yhteisön toiminnassa

Related to Palveluntuottajan velvollisuudet ja vastuut

  • Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Asiakkaan velvollisuudet Laitoksen verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Asiakkaan on suunniteltava, rakennet- tava ja kunnossapidettävä kvv-laitteistot siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteis- tölle, laitokselle eikä kolmannelle osapuolelle ja että vesi säilyy jatkuvasti talousveden laatua valvovien viranomaisten asettamien laatuvaatimusten mukaisena. Haittana pi- detään esimerkiksi vuotavia viemäreitä. Kiinteistönomistaja tai – haltija vastaa myös muista kuin edellä mainituista kiinteistön laitteistoista, laitteista tai järjestelmistä, joita kiinteistöllä käytetään talousveden, jäte- veden tai huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamisessa tai käsittelyssä. Mikäli asiakkaan viemärivesi ei sellaisenaan täytä yleiseen viemäriin johdettaville vie- märivesille asetettuja vaatimuksia tai se sisältää merkittävissä määrin laitoksen kan- nalta haitallisia aineita, se on esikäsiteltävä ennen laitoksen viemäriin johtamista lai- toksen hyväksymällä tavalla. Asiakas on velvollinen huolehtimaan sellaisten tonttijohtojensa tai niihin kuuluvien laitteiden uudistamisesta ja korjaamisesta, jotka saattavat vaikeuttaa tai vaarantaa laitoksen toimintaa. Jos asiakas laitoksen kehotuksesta huolimatta laiminlyö korjaus- työn, voi laitos asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa työ on suoritettava toi- mituksen keskeyttämisen uhalla. Laitos voi laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä. Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan laitokselle tonttijohdoissa sekä laitok- sen laitteissa havaitsemistaan vioista ja vuodoista. Asiakas vastaa kiinteistökohtaisten kvv-laitteiden kunnosta. Asiakkaan on säännölli- sesti tarkastettava ja kunnossapidettävä kiinteistökohtaiset kvv-laitteensa kuten vesi- johtopaineen korottamiseen ja alentamiseen, viemäriveden pumppaukseen, käsitte- lyyn ja padotukseen varautumiseen, vedensaannin ja viemäriveden johtamisen kat- koksiin varautumiseen tarkoitetut sekä muut vastaavat laitteet Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kiinteistön jätevesilaitteistossa käytettävät erotti- met (hiekanerottimet, öljyn- ja bensiinierotin, rasvanerotin, amalgaamierotin) tyhjen- netään säännöllisesti siten, että erottimet pysyvät jatkuvasti toimintakuntoisina. Li- säksi erottimet ja niiden hälyttimet tulee huoltaa säännöllisesti, jotta erotinlaitteisto toimii suunnitellulla tavalla. Erotinten tyhjennyksessä ja huoltamisessa asiakkaan tu- lee noudattaa myös viranomaisen antamia jätehuoltomääräyksiä. Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteisto tulee muutenkin pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa laitoksen laitteiston käytölle eikä terveydelle ja ympäristölle. Asiakas on velvollinen noudattamaan laitoksen anta- mia ohjeita tai määräyksiä näiden laitteiden asentamisesta, käytöstä, kunnossapi- dosta ja toiminnan tarkkailusta. Asiakas on laitoksen kirjallisesta pyynnöstä velvolli- nen poistamaan laitoksen toimintaa haittaavat kiinteistökohtaiset kvv-laitteistot. Asiakas ei saa sulkea eikä avata tonttivesijohtoon kuuluvaa sulkuventtiiliä ilman lai- toksen lupaa.

  • Laitoksen velvollisuudet Laitos suorittaa tonttijohtojen liitostyön laitoksen johtoihin. Laitos vastaa suorittamis- taan töistä kulloinkin voimassaolevien rakennusurakan yleisten sopimusehtojen mu- kaisesti. Jos laitos toteaa, että asiakkaan vedenkulutus on niin suuri, että on syytä epäillä vuo- toa kiinteistön kvv -laitteistossa, laitos saattaa asian asiakkaan tietoon.

  • Tilaajan myötävaikutusvelvollisuus 8.1 Tilaaja vastaa siitä, että tilaajan vastuulla olevat tehtävät suoritetaan hankintasopi- muksen mukaisesti. 8.2 Tilaajan on annettava palveluntuottajalle riittävät ja oikeat tiedot palvelun tuottamista varten. 8.3 Tilaajan on huolehdittava, että palveluntuottajan henkilöstö pääsee tarvittaessa käyttämään tilaajan tiloja tai laitteistoja sovitun mukaisesti.

  • Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus ja huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Mikäli vakuutuksenottaja on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava vakuutuksenottaja, voidaan vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai se evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Vastuuvakuutuksesta korvausta ei alenneta eikä evätä vakuutetun huolimattomuuden takia. Jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella, taikka milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin voidaan korvausta kuitenkin myös vastuuvakuutuksessa alentaa tai korvaus evätä kokonaan. Vakuuttaja suorittaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta korvauksena vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota vahinkoa kärsinyt ei ole saanut perityksi vakuutetulta. Korvausta ei kuitenkaan suoriteta, mikäli vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.