Päivittäinen lepoaika Päivätyössä on tunnin lepoaika, jona aikana työntekijä voi poistua työpai- kaltaan. Kaksivuorotyössä lepoaika on puoli tuntia.
Paikalliset neuvottelut Työnantajan ja työntekijän väliset edellä 1. kohdassa tarkoitetut paikalliset neuvottelut on käytävä viivytyksit- tä sen jälkeen, kun työnantaja on saanut työntekijältä edellisessä kohdassa tarkoitetun riitautusilmoituksen.
Immateriaalioikeudet 9.1. Palvelun omistus- ja immateriaalioikeudet kuuluvat toimittajalle tai kolmannelle osapuolelle. Palvelun katsotaan tätä sopimuskohtaa 9 sovellettaessa sisältävän myös palveluun mahdollisesti liittyvät käyttöohjeet, asiakirjat tai muun aineiston. 9.2. Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, asiakas saa palveluun rajoitetun käyttöoikeuden sopimuksen voimassaoloajaksi. Ohjelmiston käyttöoikeus koskee ainoastaan ohjelmiston konekielistä versiota. 9.3. Asiakkaalla ei ole ilman toimittajan etukäteen antamaa kirjallista suostumusta oikeutta jäljentää, kääntää tai muuttaa palvelua taikka jälleenmyydä tai muuten luovuttaa palvelua kolmannelle osapuolelle, ellei lainsäädännöstä muuta johdu. 9.4. Toimittaja vastaa siitä, ettei palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia Suomessa. Toimittaja on velvollinen puolustamaan kustannuksellaan asiakasta, jos asiakasta vastaan esitetään väite siitä, että palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia Suomessa, edellyttäen, että asiakas viipymättä ilmoittaa kirjallisesti toimittajalle esitetystä väitteestä ja antaa toimittajan käyttää vastaajan puhevaltaa sekä antaa toimittajalle tämän pyynnöstä ja kustannuksella kaikki saatavissa olevat tarpeelliset tiedot ja avun sekä tarpeelliset valtuutukset. Toimittaja vastaa tuomittujen tai sovittujen korvausten maksamisesta kolmannelle osapuolelle, jos asiakas on menetellyt edellä kerrotun mukaisesti. 9.5. Jos oikeudenkäynnissä on todettu tai toimittaja muuten perustellusti katsoo, että palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia, toimittajalla on oikeus kustannuksellaan (a) hankkia asiakkaalle oikeus jatkaa palvelun käyttämistä, (b) vaihtaa palvelu sitä vastaavaan toiseen palveluun taikka (c) muuttaa palvelua siten, että oikeudenloukkaus lakkaa ja muutettu palvelu vastaa sopimuksen kohteena ollutta palvelua. Jos mikään edellä mainituista vaihtoehdoista ei ole mahdollista toimittajalle kohtuullisin ehdoin, asiakkaan on toimittajan pyynnöstä lopetettava palvelun käyttö ja palautettava mahdollinen laite, ohjelmisto tai muu hyödyke ja palveluun mahdollisesti liittyvät käyttöohjeet, asiakirjat tai muu aineisto, ja toimittajan on asiakkaan pyynnöstä hyvitettävä asiakkaan palvelusta maksama hinta toteutunutta käyttöaikaa vastaavalla osuudella vähennettynä. 9.6. Toimittaja ei vastaa väitteestä, joka (a) tehdään sellaisen tahon toimesta, jolla on kirjanpitolain mukainen tai tosiasiallinen määräysvalta asiakkaaseen tai johon asiakkaalla on vastaava määräysvalta; (b) johtuu asiakkaan palveluun tekemästä tai teettämästä muutoksesta tai asiakkaan antamien ohjeiden noudattamisesta; (c) johtuu palvelun käyttämisestä yhdessä muun kuin toimittajan toimittaman tai hyväksymän palvelun kanssa; (d) johtuu siitä, että palvelua on käytetty vastoin sopimusta tai tarkoitukseen, johon sitä ei ole suunniteltu tai tarkoitettu; taikka (e) olisi voitu välttää käyttämällä sellaista toimittajan asiakkaan käyttöön ilman erillistä veloitusta tarjoamaa palvelua, joka vastaa sopimuksen kohteena olevaa palvelua. 9.7. Toimittajan vastuu palvelun immateriaalioikeuksien loukkauksista rajoittuu tässä sopimuskohdassa 9 sovittuun.
Toimitusaika Asiakas ja teleyritys sopivat toimitusajan sopimusta tehtäessä. Teleyritys toimittaa palvelun viimeistään sovittuna toimitusaikana. Asiakas on velvollinen maksamaan viestintäpalvelusopimukseen perustuvat maksut siitä lukien, kun yhteys on käytettävissä.
Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä tai käytetyistä aineista ja jätteistä, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimentti. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.
Viikoittainen vapaa-aika 8.1 Työaika on järjestettävä niin, että työntekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kes- tävän keskeytymättömän vapaa-ajan, joka on mikäli mahdollista sijoitettava sunnuntain yh- teyteen. Viikoittainen vapaa-aika voidaan järjestää keskimäärin 35 tunniksi 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Vapaa-ajan tulee olla kuitenkin vähintään 24 tuntia viikossa.
Toimitus 2.1 BASF toimittaa Tavarat FCA:n (Incoterms 2010) toimituslausekkeen mukaisesti BASF:n kulloinkin kyseeseen tulevaan tuotantolaitokseen tai varastoon, ellei kirjallisesti erikseen toisin sovita. 2.2 Ostaja hyväksyy, että teknisistä syistä johtuen, hyväksytyn tarjouksen mukaisesti toimitettujen tavaroiden määrä (paino, lukumäärä, tilavuus jne.) voi poiketa +/- 10% tilattuun määrään verrattuna. Ostaja hyväksyy toimituksen ja suorittaa maksun todellisesti toteutuneesta ja toimitetusta Tavaroiden määrästä. 2.3 Mikäli BASF hyväksyy vastaanottamansa Ostajan kirjallisen tarjouksen (esim. ostotilauksen), BASF toimittaa tästä kirjallisen vahvistuksen (esim. tilausvahvistus), jossa vahvistetaan tavaran laatu ja määrä, sovellettava toimituslauseke (Incoterm), toimituspaikka ja arvioitu toimitusaika tai toimitusjakso. 2.4 Mikäli BASF myöhemmin katsoo, ettei se pysty toimittamaan Tavaroita arvioituna toimitusaikana tai arvioidun toimitusjakson aikana, sen on ilmoitettava tästä Ostajalle viipymättä ja toimitettava päivitetty arvio toimitusaikataulusta. Mikäli BASF:n ilmoittama päivitetty toimitusaika tai toimituspäivä ei ole Ostajan kannalta hyväksyttävä, tai jos BASF sellaisesta syystä, jota näiden Ehtojen 9 kohta ei kata, ei ilmoita tai kykene ilmoittamaan päivitettyä toimitusaikaa, tai ei pysty toimittamaan Tavaroita jo päivitetyn toimitusajan mukaisesti, BASF:n tulee ilmoittaa asiasta viipymättä Ostajalle ja molemmilla osapuolilla on yksinomainen oikeus purkaa kyseinen toimitus. Perättäisiä toimituksia on pidettävä yksittäisinä myyntitapahtumina. 2.5 BASF ei ole vastuussa Ostajalle aiheutuneista menetyksistä, vahingoista, velvoitteista tai kuluista, jotka johtuvat +/- 10% poikkeamasta toimitettujen Tavaroiden määrässä tai BASF:n tai sen puolesta suoritetun toimituksen viivästymisestä. 2.6 Mikäli toimitus viivästyy Ostajasta johtuvasta tai Ostajan syyksiluettavasta syystä, BASF:lla on oikeus laskuttaa toimitusta koskevat maksut ja toimitusta koskeva takuuaika alkaa siten kuin toimitus olisi tapahtunut alun perin sovittuna toimituspäivänä. Lisäksi Xxxxxx on velvollinen korvaamaan BASF:lle viivästyksestä aiheutuneet kustannukset.
Organisaatio- yms. muutokset Työpaikan toiminnan olennaisesti supistuessa, laajentuessa taikka liikkeen luovutuksen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan yhteistoimintaorganisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan työpaikan muuttunutta kokoa ja rakennetta.
Erimielisyyksien ratkaiseminen Sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan sopijapuolten välisillä neuvotteluilla. Tarvittaessa neuvottelujen pohjaksi pyydetään Suomen Kuntaliiton lausunto. Jos yhteisymmärrystä ei synny, asia ratkaistaan hallintoriita-asiana hallinto- oikeudessa.
Riitaisuuksien ratkaiseminen Jos erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisellä neuvottelulla, vuokralainen voi saattaa asian kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi. Jos erimielisyydet saatetaan tuomioistuimen ratkaistavaksi, kanne on nostettava vuokranantajan kotipaikan käräjäoikeudessa.