Puhevalta Mallilausekkeet

Puhevalta. Xxxxxxxxxx FICAN Southin puolesta käyttää HUS sisäisten ohjesääntöjensä ja mahdol- listen delegointien ja/tai valtuutusten mukaisesti.

Related to Puhevalta

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin. 8.2. Palveluntuottajan on annettava Tilaajalle vähintään seuraavat tiedot tietoturvaloukkauksesta: i. tapahtuneen tietoturvaloukkauksen kuvaus, mukaan lukien asianomaisten rekisteröityjen ryhmät ja arvioidut lukumäärät sekä henkilötietotyyppien ryhmät ja arvioidut lukumäärät sillä tarkkuudella kuin nämä ovat tiedossa; ii. tietosuojavastaavan tai muun vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada asiassa lisätietoja; iii. kuvaus tietoturvaloukkauksen todennäköisistä seurauksista; ja iv. kuvaus toimenpiteistä, joita Palveluntuottaja ehdottaa tai joita se on jo toteuttanut tietoturvaloukkauksen johdosta, ja tarvittaessa toimenpiteet mahdollisten haittavaikutusten lieventämiseksi. 8.3. Henkilötietojen tietoturvaloukkauksen havaittuaan Palveluntuottaja ryhtyy viipymättä sopi- muksessa sovittuihin toimenpiteisiin tietoturvaloukkauksen poistamiseksi ja sen vaikutusten rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Suojavaatetus 1. Työnantaja luovuttaa työntekijän käyttöön suojakypärän alussuojuksen (kypärämyssy). Sen tulee suojata kylmyydeltä ja vedolta. Työntekijä huolehtii myssyn puhtaanapidosta. Työsuh- teen lakatessa työntekijän tulee palauttaa kypärämyssy työnan- tajalle. 2. Työnantaja luovuttaa työntekijän käyttöön suojapuvun työsuhteen alkaessa. Työntekijä huolehtii suojapuvun puhtaanapidosta. Työsuh- teen lakatessa työntekijän tulee palauttaa viimeksi saatu suoja- puku työnantajalle. Suojapukuja annetaan kahdet kalenterivuo- dessa. Työnantajan ja työntekijän niin sopiessa voi työnantaja suoja- puvun takin ja housujen sijasta luovuttaa työntekijälle kahdet housut. Työnantaja luovuttaa työntekijän käyttöön työhön soveltuvat turvajalkineet työsuhteen alkaessa. Turvajalkineita annetaan yh- det kalenterivuodessa. Jalkineita on käytettävä työskenneltäes- sä. Työsuhteen lakatessa työntekijän tulee palauttaa viimeksi saadut jalkineet työnantajalle. Turvajalkineita ei kuitenkaan tarvitse luovuttaa lomiensa ai- kana töissä oleville opiskelijoille. 3. Työnantaja vakuuttaa työntekijän vaatteet ja työvälineet työpaikalla tulipalon varalta ja on vastuussa niiden säilymisestä työpaikalla mikäli niitä säilytetään työnantajan tarkoitukseen varaamassa paikassa, johon työnantajan on hankittava lukko. Mikäli työntekijän vaatteet, käsineet tai jalkineet turmeltuvat hänen käsitellessään työssään happoja tai muita kemikaaleja il- man että vaatteita voitaisiin kohtuudella puhdistaa käyttökelpoi- siksi, työnantaja maksaa näin turmeltuneista vaatteista korvauk- sen. ❑ Pöytäkirjamerkintä: Suojavaatteiden hankinnassa on huomioitava työturval- lisuus, työolosuhteet (esim. lämpötila) sekä haalareiden ja kenkien sopiva koko ja malli työntekijöittäin. 4. Työnantaja hankkii vahvuuksilla olevat suojalasit (stan- dardi EN 167) niille työntekijöille, jotka työssään tarvitsevat ja käyttävät vahvuuksilla olevia silmälaseja.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen

  • Luottamusmiehen koulutus 1. Osallistumista varten sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöelimien järjestä- miin tai hyväksymiin kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäviin luottamus- miestoimintaan liittyviin kursseihin on työnantaja velvollinen antamaan työsuh- teen katkeamatta vapautuksen luottamusmiehelle, mikäli tämä voi tapahtua tuot- tamatta tuntuvaa haittaa yrityksen toiminnalle. Kielteisessä tapauksessa ilmoite- taan luottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka ta- kia vapauden myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on, milloin kurssi kestää enintään viikon, annettava vähintään 2 viikkoa ennen kurssin alkua, sekä milloin on kysymys pidemmästä kurssista, vähintään 6 viikkoa ennen. 2. Pääluottamusmiehellä, varapääluottamusmiehellä, neuvottelevalla luottamus- miehellä ja työpaikan luottamusmiehellä on oikeus osallistua luottamusmieskurs- seille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Neuvotteluosaamisen varmistamiseksi neuvottelevan luottamusmiehen varaluot- tamusmiehellä ja työpaikan luottamusmiehen varaluottamusmiehellä on oikeus osallistua työtilanteen salliessa luottamusmieskoulutuksen peruskurssille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Pöytäkirjamerkintä: Kurssille osallistumista koskevista käytännön järjeste- lyistä sovitaan neuvottelevan luottamusmiehen varaluottamusmiehen tai työ- paikan luottamusmiehen varaluottamusmiehen ja työnantajan välillä kuiten- kin siten, että varaluottamusmies osallistuu kurssille keskimäärin enintään 3 päivän ajan kalenterivuodessa. 3. Osapuolet suosittelevat, että neuvotteluosaamisen varmistamiseksi ennakoi- daan tilanteet, joissa varsinaiselle henkilöstöedustajalle tulee este hoitaa tehtävi- ään (esim. pidemmät poissaolot). 4. Luottamusmiehen osallistuessa sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöeli- mien järjestämiin tai hyväksymiin työsuojelua, rationalisointia, henkilöstöhallin- toa, yritystaloutta tai muuta sellaista käsittelevään koulutustoimintaan korvaa työnantaja sekä heidän ansionmenetyksensä että koulutustoiminnasta aiheutu- vat kustannukset. 5. Edellä tässä pykälässä tarkoitetulle kurssille osallistuminen ei saa aiheuttaa työ- suhteen katkeamista eikä vuosiloma-, eläke- tai muihin niihin verrattavien etujen vähentymistä. 6. Pääluottamusmiehen ja neuvottelevan luottamusmiehen luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön am- matillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Sopimusasiakirjat Tähän yhteistoimintasopimukseen ja sitä koskeviin asiakirjoihin sovelletaan lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja kuntalakia.

  • Palkantarkistukset Kertaerä 2023 Kertaerän suuruus on 400 euroa ja se maksetaan toukokuun 2023 palkan- maksun yhteydessä. (Kustannusvaikutus on laskettu koko elintarvikealalle ja se on 1,0 prosenttia). Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työ- suhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä ja joille maksetaan palkkaa kyseisenä maksuajankohtana. Osa-aikaiselle työntekijälle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos työntekijä on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun mu- assa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa. Yleiskorotus 2023 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 3,5 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien. Yleiskorotus 2024 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.4.2024 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 2,3 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.