Pääurakkamuodot Mallilausekkeet

Pääurakkamuodot. Perinteisillä urakkamuodoilla tarkoitetaan pääurakkamuotoja eli kokonaisurakkaa ja ja- ettua urakkaa. Perinteiset urakkamuodot ovat juridisesti selkeitä, toimijoille tuttuja ja hy- vin ohjeistettuja toteutusmuotoja. Perinteisiin urakkamuotoihin voidaan suoraan soveltaa sopimusehtoja (YSE 1998). Useimmiten voisi sanoa, että mitä selväpiirteisempi projekti on, sitä paremmin yksinkertainen urakkamuoto toimii, kuten esimerkiksi kokonaisurakka. Perinteisissä urakkamuodoissa kuitenkin kytee ajatus siitä, että jokaisella osapuolella on vahvasti vain omat intressit, ja siksi yhteistoiminta saattaa välillä kärsiä. (Salminen 2015, 61–70.) Suomessa rakennushankkeiden toteutusmuotona on toiminut pääsääntöisesti pääurak- kamuodot. Pääurakkamuodoissa tilaaja vastaa suunnittelusta ja toteutuksesta. Käytän- nössä tilaaja solmii erilliset sopimukset arkkitehtisuunnittelijan ja teknisten suunnittelijoi- den kanssa, jotka laativat tarvittavat hankkeen suunnitelmat. Urakoitsija valitaan tarjous- kilpailun perusteella tai neuvottelumenettelyllä. Pääsääntöisesti urakoitsijan valinnassa ykkösprioriteettina on edullisin hinta. Pääurakkamuoto jaetaan yleensä kokonais- tai ja- ettuun urakkaan. (Junnonen 2009, 16–17.) Kokonaisurakassa (kuva 4) tilaaja tekee urakoitsijan kanssa sopimuksen vain kohteen rakennusteknisten töiden toteuttamisesta eikä urakoitsijalla ole suunnitteluvastuuta. Pääurakoitsijalla on vastuu kohteen kaikesta rakennustyöstä. Pääurakoitsija voi omien resurssiensa mukaan teettää erikoistyöt, kuten talotekniset järjestelmät. Näitä erikoistöi- den suorittajia kutsutaan aliurakoitsijoiksi. Aliurakoitsijat ovat sopimussuhteessa vain pääurakoitsijaan, ja pääurakoitsija vastaa aliurakoitsijoistaan tilaajalle. Pääurakoitsijalla on vastuu yhteensovittaa kaikki työt erikoistyöt mukaan lukien. (Junnonen 2009, 17.) Kuva 4. Sopimussuhteet kokonaisurakassa (Junnonen 2009, 17). Xxxxxxxx urakassa (kuva 5) rakennustyöt jaetaan pääurakkaan ja sivu-urakoihin. Pää- urakoitsija suorittaa yleensä rakennustekniset työt. Lisäksi sekä pääurakoitsijalla että sivu-urakoitsijoilla voi tarvittaessa olla aliurakoitsijoita. Xxxxxxxx urakassa pääurakoitsi- jalla ja sivu-urakoitsijoilla on erillinen sopimussuhde tilaajaan. Aliurakoitsijat ovat sopi- mussuhteessa vain urakoitsijaan, joka heidät on järjestänyt työn suorittamiseen. Tilaa- jalla on tässä toteutusmuodossa paljon vastuuta. Xxxxxxxx urakassa tilaajan pitää yh- teensovittaa urakoitsijoiden työnteot niin, että yhdellekään urakoitsijalle e...

Related to Pääurakkamuodot

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Palvelusvuosilisä Työntekijälle maksetaan joulukuun 1. päivää lähinnä seuraavan yrityksen normaalin palkanmaksupäivän yhteydessä erillise- nä lisänä palvelusvuosilisää sen mukaan, kuinka kauan hänen työsuhteensa on marraskuun loppuun mennessä yhtäjaksoisesti kestänyt. Palvelusvuosilisän maksamisen ajankohdasta voidaan paikalli- sesti sopia toisin. Sopimuksen tulee koskea kaikkia palvelusvuo- silisään oikeutettuja työntekijöitä.

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Sopimusasiakirjat Tähän yhteistoimintasopimukseen ja sitä koskeviin asiakirjoihin sovelletaan lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja kuntalakia.

  • Muutoksenhaku Tähän päätökseen voi hakea oikaisua Uudenmaan ELY-keskukselta siten kuin hallintolaissa säädetään. Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx on liitteenä.

  • Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Hyvinkään Konetalo Oy Osoite Xxxxxxxxxxxxxxx 0, 00000 Xxxxxxxx Puhelinnumero 01-94267100 Sähköpostiosoite xxxx.xxxxxxxx@xxxxxxxx.xx Faksinumero Internet-osoite

  • Palkantarkistukset Kertaerä 2023 Kertaerän suuruus on 400 euroa ja se maksetaan toukokuun 2023 palkan- maksun yhteydessä. (Kustannusvaikutus on laskettu koko elintarvikealalle ja se on 1,0 prosenttia). Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työ- suhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä ja joille maksetaan palkkaa kyseisenä maksuajankohtana. Osa-aikaiselle työntekijälle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos työntekijä on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun mu- assa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa. Yleiskorotus 2023 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 3,5 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien. Yleiskorotus 2024 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.4.2024 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 2,3 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien.

  • Vahingonkorvausvelvollisuus Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 9 §:ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti.