Ristiriidat Mallilausekkeet

Ristiriidat. Ristiriitoja käsittelevässä osiossa tutustutaan siihen, mistä aiheista vuokratyöntekijöiden kanssa syntyy ristiriitatilanteita. Osiossa käydään myös läpi haastateltavien tapoja selvittää näitä tilanteita sekä heidän pohdintojaan niiden mahdollisista vaikutuksista työsuhteeseen myöhemmin. Xxxxxxx tapa, jolla työntekijä rikkoo velvollisuuksiaan, on haastateltavien mukaan asioista ilmoittamatta jättäminen. Tyypillisimmin ne liittyvät siihen, että työntekijä ei saavu työpaikalle, eikä ilmoita siitä mitään. Muita rikkomuksia, joista haastateltavat antavat esimerkkejä, ovat se, että työntekijä ei toimita joitakin pakollisia dokumentteja, hoida alkutarkastuksissa käymistä, noudata asiakasyritykseltä saatuja työpaikan ohjeita tai käyttäydytä asiallisesti. Xxxxxx puolestaan työsuhteen päättyessä tavaroita ei palauteta tai työsuhteen purkamista ei mennä allekirjoittamaan. Joskus taas työaikoja saatetaan merkitä vilpillisesti esimerkiksi niin, että toinen henkilö leimaa työntekijän puolesta hänet töihin. Omiksi rikkomuksikseen yhteyshenkilönä haastateltavat mainitsevat erilaiset unohdukset, että he eivät ole muistaneet lähettää jotain ohjeistusta tai olla työntekijään yhteydessä jossakin tietyssä vaiheessa työsuhdetta, joka on yrityksen ohjeissa määritelty. Joskus työntekijää on yritetty ensin tavoitella, mutta asia on unohtunut tai jäänyt tekemättä sen jälkeen, kun työntekijää ei ole saatu kiinni. Xxxxxx taas työntekijän yhteydenotto on kiireessä hukkunut muiden joukkoon tai jokin rasti on unohtunut laittaa ruutuun, jotta palkat menisivät maksuun oikein. Haastateltava B mainitsee yhdeksi unohdusten syyksi kiireen. Joistakin vastauksista käykin ilmi, että työntekijöitä saattaa olla yhtä yhteyshenkilöä kohti varsin suuri määrä. Haastateltava B toteaakin, että suuren massan yhteyshenkilönä ei ole aina mahdollista hoitaa kaikkea ajallaan tai antaa yhtä laadukasta palvelua kuin haluaisi. Hiljaisempina ajanjaksoina työt pystyy kuitenkin tekemään paremmin. Työntekijöiden tekemiä velvollisuuksien rikkomuksia haastateltavat kertovat käsittelevänsä pääosin keskustelemalla. Yleensä keskustelut tapahtuvat soittamalla, mutta joskus vakavammissa tapauksissa myös kasvotusten keskustelemalla. Viestejä ristiriitatilanteissa ei sen sijaan pääosin käytetä. Toimintatavat riippuvatkin pitkälti tilanteen luonteesta ja vakavuudesta. Haastateltava E mainitsee, että eri tilanteisiin on olemassa myös ennalta määriteltyjä toimintaohjeita. Haastateltavan A mukaan tilanteet ovat usein sellaisia...
Ristiriidat. Jos vakuutussopimuksen asiakirjat ovat ristiriidassa keskenään, niiden tulkinta perustuu seuraavaan asiakirjojen tärkeysjärjestykseen, jossa edellinen asiakirja on etusijalla seuraavan suhteen: erityisehdot – vakuutussopimus ja vakuutustodistus – ajoneuvon takuuvakuutusehdot.

Related to Ristiriidat

  • Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle.

  • Rajoitukset Vakuutus ei kata: 3.1. Mitään korvausvaatimusta tapahtumasta, joka on tapahtunut Vakuutuskauden ulkopuolella. 3.2. Vakuutettua tuotettasi, jos: a) Vakuutetusta tuotteestasi on poistettu, turmeltu tai muutettu sarjanumeroa tai IMEI-tunnusta; b) Kyseessä on mikä tahansa olemassa oleva vaurio, jota ei voida liittää korvausvaatimuksen perustana olevaan tapahtumaan; c) Vakuutuksen ostamisen hetkellä olit tietoinen jostain, jonka perusteella voisit esittää korvausvaatimuksen; d) Kyseessä on suunnittelu-, valmistus- tai muu virhe koskien Vakuutetun tuotteen turvallisuutta; e) Vakuutettua tuotettasi on muutettu, muunneltu tai korjattu muun kuin Samsungin Valtuutetun Palvelukeskuksen toimesta, mukaan lukien sisäosien tai käyttöjärjestelmän muuttaminen tai muunteleminen (kuten, muun muassa, laitteen lukituksen avaaminen, jotta se toimisi toisella alueella); f) Ilmenee vika, joka johtuu materiaaleissa ja työn laadussa olevista virheistä. Nämä viat voivat olla katettu Samsungin kahden vuoden rajoitetussa takuussa ja/tai Sinulla voi olla niiden perusteella lakisääteisiä oikeuksia; g) Ilmenee kosmeettisia vaurioita, jotka eivät vaikuta Vakuutetun tuotteen toimintaan, kuten naarmuja, kolhuja, värinmuutoksia ja pieniä halkeamia; h) Ilmenee vaurio, joka esiintyy luonnollisesti ja väistämättä normaalin kulumisen myötä; i) Vakuutettua tuotettasi ei ole asennettu tai käytetty Samsungin ohjeiden mukaisesti; j) Vakuutetussa tuotteessasi tapahtuu sähköinen tai mekaaninen hajoaminen; k) Korjauksia on tehty ilman Meidän hyväksyntäämme; l) Minkä tahansa sisällön, kuten tietojen, musiikin, kuvien, sovellusten tai ohjelmistojen asentamista tai uudelleen ostamista Korvattuun Vakuutettuun tuotteeseen, ellei sen ole erikseen mainittu kuuluvan korvauksen piiriin; m) Vakuutettu tuotteesi on ostettu Asuinmaasi ulkopuolella. 3.3. Vahinkoja ja kustannuksia, jotka johtuvat suoraan tai epäsuoraan seuraavien tapahtumien tai tilanteiden johdosta, ei korvata tästä Vakuutuksesta: a) Väärinkäyttö, mukaan lukien tahallaan aiheutettu vahinko ja Vakuutetun tuotteen käyttö tavalla, johon sitä ei ole alunperin tarkoitettu; b) Rutiininomaiset puhdistus-, palvelu- ja huolto- tai logistiikkakustannukset, jos vikoja, joista Sinä olet vastuussa, ei löydy; c) Törkeä huolimattomuus, joka johtaa korvausvaatimuksen tekemiseen. Sinun tai Vakuutetun tuotteen käyttäjän tietoinen ja vapaaehtoinen piittaamattomuus toimia kohtuullisella huolellisuudella. d) Toimit lainvastaisesti tai rikot hallinnollisia kieltoja tai määräyksiä. e) Kohtuullisten varotoimenpiteiden puute estääksesi vahinkojen tapahtumisen Vakuutetulle tuotteellesi. f) Varkaus tai laitteen hävittäminen.

  • Käyttörajoitukset Palvelua voi käyttää ainoastaan silloin, kun ajoneuvosi ei liiku, kuljettajan puoleinen ovi on kiinni, virta on kytketty pois päältä ja avain ei ole virtalukossa. Palvelun käytölle saatetaan lisäksi asettaa maakohtaisia rajoituksia.

  • Vesihuoltolaitos Vesihuoltolaitos on vesihuoltolain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettu laitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Vastuunrajoitukset Yhtiö vastaa vain viivästyksestä tai virheestä aiheutuneista välittömistä vahingoista, jollei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Yhtiö ei ole velvollinen korvaamaan välillisiä vahinkoja. Välillisinä vahinkoina pidetään muun muassa saamatta jäänyttä tuloa tai voittoa taikka informaation katoamista tai viivästymistä niistä johtuvat seuraukset ja Liittyjän mahdollisesti kolmannelle maksamat vahingonkorvaukset mukaan lukien. Vahingonkorvausvastuun enimmäismäärä on Liittyjän Yhtiölle tästä sopimuksesta maksama summa.

  • Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, ● joka johtuu kiinteistöllä tai sen rakennuksilla ennen vakuu- tuksen voimaantuloa aloitetusta muusta kuin tavanomaisesta kunnossapitoon liittyvästä rakennus-, korjaus- tai purkutyöstä, niiden suunnittelutyöstä tai niitä koskevista sopimuksista, ta- kuista tai vakuuksista, ● joka liittyy huoneenvuokrasuhteeseen, ● jossa tämän vakuutuksen vakuutetut ovat vastapuolina; va- kuutuksesta korvataan kuitenkin vakuutuksenottajan kustan- nukset, ● joka liittyy saatavaan tai vaateeseen, joka on vakuutetulle siir- retty, ellei siirrosta riidan syntyessä ole kulunut kahta vuotta, ● jossa on kysymys virallisen syyttäjän vakuutettua vastaan ajamasta syytteestä tai tällaisen syytteen vireillä ollessa asian- omistajan syytteessä olevaa vakuutettua kohtaan esittämästä yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta, ● joka koskee vakuutettua vastaan esitettyä sellaiseen tekoon pe- rustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, - josta vakuutetulle aiheutuvat kustannukset korvataan vastuuvakuutuksesta, ● joka liittyy konkurssiin, ● joka liittyy ulosottoon, ulosottolaissa tarkoitettuun täytäntöön- panoriitaan tai ulosottoon liittyvään täytäntöönpanoon, ● joka liittyy velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen, ● jossa on kysymys siitä, onko vakuutetun ilmoittamasta vakuu- tustapahtumasta aiheutuneet kustannukset joko kokonaan tai osittain korvattava oikeusturvavakuutuksesta, ● jota käsitellään ryhmäkanteena ja jossa vakuutettu on hakijana tai ryhmän jäsenenä.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.