Ruoholahti Mallilausekkeet

Ruoholahti. Ruoholahdessa on kadunvarsipysäköintiä ja pysäköintilaitokseen keskitettyä yhteistä py- säköintiä. Ruoholahden Pysäköinti Oy vastaa koko Ruoholahden pysäköinnin operoinnis- ta. Kadunvarsipaikat ovat nimettyjä, ja niille saa pysäköidä asukaspysäköintiluvalla. Ka- dunvarsipaikat on merkitty asemakaavaan LPA-alueina. LPA-tontti ulottuu rakennuksen seinästä seinään, jolloin pysäköintiyhtiö vastaa alueen kunnossapidosta. Kadunvarsipai- koilla ei ole yhteiskäyttömahdollisuutta. Paikkojen vähäisen kokonaismäärän vuoksi vie- raspysäköinti on suuri ongelma. Pysäköintilaitoksessa paikat ovat nimeämättömiä ja asuk- kaat pysäköivät vapaalle paikalle, laitoksen käyttöä rajoitetaan puomeilla. Ruoholahden kaava on esitetty kuvassa 5. Kuva 5. Ruoholahden kaava Helsingin kaupunki omistaa pysäköintiin varatut maat ja vuokraa niitä pysäköintiyhtiölle pitkällä vuokra-ajalla kohtuullista vuokraa vastaan. Kaupungin pysäköinninvalvonta valvoo asukaspysäköintilupien käyttöä. Pysäköintiyhtiö vastaa myös muiden kiinteistöjen, kuten kerhotilojen ja päiväkotien operoinnista. Pysäköintiyhtiö ostaa huoltopalvelut, hallinnolliset palvelut ja tekee energiasopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Pysäköintiyhtiö tilaa huoltopalvelut alueelliselta huoltoyhtiöltä, joka huoltaa kaikkia paikkoja Ruoholahdessa. Hallinnolliset palvelut, mukaan lukien toimitusjohtajan tehtävät, on ostettu Realia Mana- gementilta, joka toimii eräänlaisena isännöitsijänä. Asukas tekee kirjallisen pysäköintiso- pimuksen suoraan pysäköintiyhtiön kanssa ja maksaa pysäköinnistä yhtiölle. Kuvassa 6. on esitetty kadunvarsipysäköintiä Ruoholahdessa. Kivetty kouru vahvistaa rajausvaikute- maa pysäköintialueen ja ajoradan välillä. Kuva 6. Kadunvarsipysäköintiä LPA-alueella Ruoholahdessa

Related to Ruoholahti

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Hyvinkään Konetalo Oy Osoite Xxxxxxxxxxxxxxx 0, 00000 Xxxxxxxx Puhelinnumero 01-94267100 Sähköpostiosoite xxxx.xxxxxxxx@xxxxxxxx.xx Faksinumero Internet-osoite

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Liikennevahinko Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka aiheutuu liiken- nevakuutuslain tai vastaavan ulkomaisen lain mukaisesta moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä. Vakuutuksesta korvataan kuitenkin Suomessa sattunut liikennevakuutuslain 40 § 2 momentissa mainittu liiken- nevakuutuksesta korvaamatta jäävä liikennevahinko, joka on aiheutunut ajoneuvon omistajan tai haltijan muulle kuin ajoneuvossa olevalle omaisuudelle. Vakuutuksesta korvataan myös liikennevakuutuslain 42 §:ssä mainittu liikennevakuutuksesta korvaamatta jäävä liikennevahinko, kun se on aiheutunut kuormauksen, kuorman purkamisen tai muun työsuorituksen aikana • ajoneuvon ollessa liikkumattomana ajoneuvon omis- tajalle, kuljettajalle tai muulle henkilölle, joka suorittaa tässä tarkoitettua työtä. • työsuorituksen kohteena olevalle omaisuudelle taikka tähän toimintaan osalliselle toiselle ajoneuvolle. Vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata • vakuutetun nostotoiminnan kohteena olleelle, hinatta- vana tai kuljetettavana olleelle omaisuudelle aiheutu- nutta vahinkoa. • vakuutetun omalle tai ehtokohdassa 2.2.2 mainitulle omaisuudelle aiheutettua vahinkoa. • henkilövahinkoa siltä osin kuin se korvataan työta- paturma- ja ammattitautilain mukaisen vakuutuksen perusteella (ks. kohta 2.2.11). Jos valtiossa, jossa vahinko tapahtuu, ei ole Suomen liiken- nevakuutusta vastaavaa lakia, ei vakuutuksesta korvata vahinkoa, joka aiheutuu moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä.

  • Luottamusmiehen koulutus 1. Osallistumista varten sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöelimien järjestä- miin tai hyväksymiin kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäviin luottamus- miestoimintaan liittyviin kursseihin on työnantaja velvollinen antamaan työsuh- teen katkeamatta vapautuksen luottamusmiehelle, mikäli tämä voi tapahtua tuot- tamatta tuntuvaa haittaa yrityksen toiminnalle. Kielteisessä tapauksessa ilmoite- taan luottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka ta- kia vapauden myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on, milloin kurssi kestää enintään viikon, annettava vähintään 2 viikkoa ennen kurssin alkua, sekä milloin on kysymys pidemmästä kurssista, vähintään 6 viikkoa ennen. 2. Pääluottamusmiehellä, varapääluottamusmiehellä, neuvottelevalla luottamus- miehellä ja työpaikan luottamusmiehellä on oikeus osallistua luottamusmieskurs- seille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Neuvotteluosaamisen varmistamiseksi neuvottelevan luottamusmiehen varaluot- tamusmiehellä ja työpaikan luottamusmiehen varaluottamusmiehellä on oikeus osallistua työtilanteen salliessa luottamusmieskoulutuksen peruskurssille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Pöytäkirjamerkintä: Kurssille osallistumista koskevista käytännön järjeste- lyistä sovitaan neuvottelevan luottamusmiehen varaluottamusmiehen tai työ- paikan luottamusmiehen varaluottamusmiehen ja työnantajan välillä kuiten- kin siten, että varaluottamusmies osallistuu kurssille keskimäärin enintään 3 päivän ajan kalenterivuodessa. 3. Osapuolet suosittelevat, että neuvotteluosaamisen varmistamiseksi ennakoi- daan tilanteet, joissa varsinaiselle henkilöstöedustajalle tulee este hoitaa tehtävi- ään (esim. pidemmät poissaolot). 4. Luottamusmiehen osallistuessa sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöeli- mien järjestämiin tai hyväksymiin työsuojelua, rationalisointia, henkilöstöhallin- toa, yritystaloutta tai muuta sellaista käsittelevään koulutustoimintaan korvaa työnantaja sekä heidän ansionmenetyksensä että koulutustoiminnasta aiheutu- vat kustannukset. 5. Edellä tässä pykälässä tarkoitetulle kurssille osallistuminen ei saa aiheuttaa työ- suhteen katkeamista eikä vuosiloma-, eläke- tai muihin niihin verrattavien etujen vähentymistä. 6. Pääluottamusmiehen ja neuvottelevan luottamusmiehen luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön am- matillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Suojeluohjeet Vakuutetulla on velvollisuus noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muutoin kirjallisesti annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu laiminlyö suojeluohjeiden noudattamisen, tahallaan tai huolimamaattomuudella, jota ei voida pitää vähäisenä ja suojeluohjeen noudattamatta jättämisellä on ollut vaikutusta vahingon syntyyn tai sen määrään, voidaan korvausta alentaa tai se voidaan evätä yleisten sopimusehtojen mukaisesti. Rakennukset ja koneet tulee pitää rakennuslain, rakentamismääräysten ja työsuojelumääräysten mukaisessa kunnossa.

  • Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys Mikäli sopimusasiakirjat ovat keskenään ristiriidassa, noudatetaan seuraavaa asiakirjojen pätevyysjärjestystä:

  • Luottamusmiehet 1. Luottamusmiehen osalta noudatetaan liittojen välistä luottamusmies- sopimusta. 2. Yritykseen voidaan valita yksi pääluottamusmies, jolle luottamus- miestehtävien hoitamista varten on annettava säännöllistä viikoit- taista vapautusta työstä työntekijöiden lukumäärän perusteella seu- raavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko enintään 10 2 t 11 - 29 4 t 30 - 49 5 t 50 - 100 8 t 101 - 179 16 t 180 - 259 22 t 260 - 339 28 t 340 - 399 32 t 400 tai yli 40 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. 3. Mikäli jollakin yrityksellä on toimipaikkoja useammassa pisteessä, voidaan toimipistettä kohden valita yksi luottamusmies, jolle on edellä mainittua vapaa-aikaa annettava työpisteen työntekijämäärän perus- teella seuraavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko 15 - 29 1 t 30 - 49 3 t 50 - 79 6 t 80 tai yli 8 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. Edellytyksenä vapaa-ajan antamiselle työpisteen luottamusmiehelle on, että myös työnantajalla on samassa työpisteessä työnjohtaja tai vastaava esimies. 4. Pääluottamusmiehelle maksetaan luottamusmiespalkkiota taulukko- palkasta laskettuna yhtiön koko työntekijämäärän mukaan seuraa- vasti: Työntekijöitä Palkkio 20 - 49 1,5 % 50 - 179 3,7 % 180 - 399 6,3 % 400 tai yli 8,3 % Palkkiota ei oteta huomioon laskettaessa 11 §:n mukaista keskitunti- ansiota tai vuosilomapalkkaa. 5. Liitot toteavat yllä olevan soveltamisesta, että - työntekijällä tarkoitetaan tämän työehtosopimuksen piirissä työskentelevää työntekijää, - vapaa-ajan ja luottamusmiespalkkion perustana oleva työnteki- jäin lukumäärä todetaan vuosittain vuoden ensimmäisenä arki- päivänä, - jos joku on sovellutuksen voimaan tullessa nauttinut parempia etuja, säilytetään nämä niin kauan kuin ao. henkilö on luottamus- henkilönä, - sopimuksen tarkoittama vapaa-aika merkitään työvuorolistaan, - edellä mainitulta vapaa-ajalta maksetaan palkka keskituntian- sion mukaan.

  • Vuokrakohde Vuokralainen vuokraa tällä Sopimuksella Vuokranantajan omistamassa rakennuksessa osoitteessa Xxxxxxxxxxxxxxxx 0, 00000 Xxxxxxx sijaitsevan teatterin tilat (”Vuokrakohde”). Vuokrattavat tilat on yksilöity Liitteessä 1. Vuokrasuhteen alkaessa Vuokrakohteen pinta-ala noin 1.194 m².