SIIRTÄMINEN JA LUOVUTTAMINEN Mallilausekkeet

SIIRTÄMINEN JA LUOVUTTAMINEN. Asiakkaalla tai asukkailla ei ole oikeutta omatoimisesti siirtää Lounean omistamaa laitetta ilman Lounean edustajan erillistä hyväksyntää. Selvyyden vuoksi mainitaan erityisesti että kiinteistöstä pois muuttaessaan asiakas tai asukas ei saa ottaa mukaansa huoneistoon sijoitettua Xxxxxxx omistamaa laitetta. Se jää kiinteistöön osaksi valokuituliittymää. Asiakkaalla tai asukkailla ei ole oikeutta myydä, lainata, vuokrata tai muutoin luovuttaa Xxxxxxx omistamaa laitetta muille osapuolille. Jos tällaista laitetta uhkaa esim. ulosmittaus tai muu sitä vastaava juridinen toimi, on käyttäjän velvollisuus informoida asiaa hoitavaa tahoa välittömästi laitteen omistuksesta. Jos toimi on jo toteutettu, asiakkaan tai asukkaan tulee tiedottaa tästä välittömästi Louneaa.
SIIRTÄMINEN JA LUOVUTTAMINEN. Asiakkaalla tai asukkailla ei ole oikeutta omatoimisesti siirtää Palvelutarjoajan omistamaa laitetta ilman Palveluntarjoajan edustajan erillistä hyväksyntää. Tästä poikkeuksena huoneiston asukas on oikeutettu siirtämään hallussaan olevan huoneiston sisällä sellaisia päätelaitteita jotka ovat käyttäjän ilman erityistoimia siirrettävissä, esim. modeemit ja reitittimet. Selvyyden vuoksi mainitaan erityisesti että huoneistosta pois muuttaessaan asukas ei saa ottaa mukaansa huoneistoon sijoitettua Palveluntarjoajan omistamaa laitetta. Asiakkaalla tai asukkailla ei ole oikeutta myydä, lainata, vuokrata tai muutoin luovuttaa Palvelutarjoajan omistamaa laitetta muille osapuolille. Jos tällaista laitetta uhkaa esim. ulosmittaus tai muu sitä vastaava juridinen toimi, on käyttäjän velvollisuus informoida asiaa hoitavaa tahoa välittömästi laitteen omistuksesta. Jos toimi on jo toteutettu, asiakkaan tai asukkaan tulee tiedottaa tästä välittömästi Palveluntarjoajaa.
SIIRTÄMINEN JA LUOVUTTAMINEN. Asiakkaalla ei ole oikeutta omatoimisesti siirtää Palveluntarjoajan omistamaa laitetta ilman Palveluntarjo- ajan edustajan erillistä hyväksyntää. Asiakkaalla ei ole oikeutta myydä, lainata, vuokrata tai muutoin luovuttaa Palveluntarjoajan omistamaa laitetta muille osapuolille. Jos tällaista laitetta uhkaa esimerkiksi ulosmittaus tai muu sitä vastaava juridi- nen toimi, kuten myymis- ja hukkaamiskielto, on asiakkaalla velvollisuus informoida asiaa hoitavaa viran- omaistahoa ja Palveluntarjoajaa välittömästi laitteen omistuksesta. Jos toimi on jo toteutettu, asiakkaan tulee tiedottaa tästä välittömästi Palveluntarjoajaa. Asiakas ei ole oikeutettu poistamaan laitteesta sen Palveluntarjoajan omistusoikeutta osoittavaa merkintää. Asiakas on velvollinen korvaamaan Palveluntar- joajalle kustannukset, jotka aiheutuvat Palveluntarjoajalle laitteeseen liittyvien oikeuksien säilyttämisestä sekä muun tähän liittyvän vahingon.

Related to SIIRTÄMINEN JA LUOVUTTAMINEN

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Tietojen luovuttaminen Rahastoyhtiöllä on oikeus luovuttaa osuudenomistajia koskevia tietoja kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään vakuuttajan lähettämässä laskussa mainittuna eräpäivänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen vakuuttajan vastuun alkamista, ellei maksun suorittaminen ole vakuutusehtojen mukaan vakuuttajan vastuun alkamisen edellytys, eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuuttajan vastuu kuluttajaa tai kuluttajaan rinnastettavaa vakuutuksenottajaa kohtaan alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuuttajan vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään. Kuluttajia ja kuluttajiin rinnastettavia vakuutuksenottajia koskevat kuitenkin lievennykset, jonka mukaan silloin, jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, kohdistetaan vakuutuksenottajan maksusuoritus vakuutussopimukseen ensisijaisesti maksetun laskun viitetietojen mukaisesti, ellei vakuutuksenottaja ole suorituksen yhteydessä kirjallisesti erikseen toisin määrännyt. Vaikka laskun eräpäivä olisi aikaisemmin, vakuutusmaksu voidaan suorittaa kuukauden kuluessa siitä, kun vakuuttaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle laskun.

  • Lomauttaminen Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

  • Tiedottaminen Samalla vuokralainen sitoutuu tiedottamaan uusia asuntoja myytäessä tuleville ostajille asunto- osakkeiden kauppakirjaan/muuhun luovutusasiakirjaan ja tontin maanvuokrasopimukseen sisällytettävistä omistamisrajoituksen valvontaa koskevista ehdoista. Hitas-sääntelyä koskevat ehdot ovat voimassa 30 vuotta vuokralaisena olevan yhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Mainitun vaiheen valmistumispäivänä pidetään rakennuttajan kaupunkiympäristön asuntopalvelulle ilmoittamaa muuttopäivää. Muuttopäivän tulee olla sama rakennusvaiheen kaikkien huoneistojen osalta. Valmistumispäivänä pidetään toissijaisesti ajankohtaa, jolloin rakennusvalvontapalvelu on hyväksynyt rakennusvaiheen käyttöön otettavaksi.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Samastaminen Mitä edellä on sanottu vakuutetusta, kun kysymys on vahingon aiheuttamisesta, suojeluohjeiden noudattamisesta tai pelastamis- velvollisuudesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, ● joka vakuutetun suostumuksella on vastuussa vakuutuksen kohteena olevasta moottorikäyttöisestä tai hinattavasta ajoneu- vosta, aluksesta taikka ilma-aluksesta, ● joka omistaa vakuutetun omaisuuden yhdessä vakuutetun kanssa ja käyttää sitä yhdessä hänen kanssaan tai ● joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan. Mitä edellä on sanottu vakuutetusta, kun kysymys on suojeluoh- jeiden noudattamisesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, jonka tehtävänä vakuutuksenottajaan olevan työ- tai virkasuhteen pe- rusteella on huolehtia suojeluohjeen noudattamisesta.

  • Yhteistoiminnan toteuttaminen Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta voi tapahtua pysyväisluonteisessa neuvottelukunnassa, kehittämishankkeiden toteuttamiseksi perustettavissa projektiryhmissä tai työnantajan ja henkilöstön välisissä neuvotteluissa. Kehittämiskohteen toteuttamista varten muodostettavassa projektiryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina yritys ja sen työntekijät. Työntekijät nimeävät omat edustajansa ensi sijassa kehitettävän kohteen työntekijöistä. Ellei toisin sovita, yhteistoimintalain mukainen neuvottelukunta on perustettava yritykseen tai sen osaan silloin kun henkilöstön määrä on yli 200, mikäli kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Kehittämistoiminnan toteuttamiseksi voidaan paikallisesti sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee kehittämistoimintaan sisältyvät asiat. Se voi korvata erilliset yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojelun valvontalain, työterveyshuoltolain (743/78) ja naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/86) mukaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa. Mikäli työnantaja käyttää yrityksen kehittämistoiminnassa hyväkseen ulkopuolisen konsultin tarjoamia palveluita, vastaa työnantaja siitä, että konsulttiyrityksen toiminta on tämän sopimuksen mukaista. On tärkeää, että kehittämistoimien suunnittelu ja käytännön toteuttaminen kytketään läheisesti yrityksen henkilöstöpolitiikkaan, erityisesti henkilöstön työhönottoon, tasa-arvon edistämiseen, sisäisiin siirtoihin, koulutukseen, tiedotukseen, työsuojeluun, työkyvyn ylläpitämiseen ja työpaikkaterveydenhuoltoon.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty. 15.2. Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottamisessa noudatetaan lisäksi mitä sähkömarkkinalain 26 a §:ssä on säädetty. 15.3. Verkonhaltijalla on: • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkkopalveluun liittyvien pääomakustannusten tason, kuten korkokustannusten muutos, verkon kehittämiseen liittyvien investointitarpeiden muutos tai verkostoon sidotun pääoman poisto- tai takaisinmaksuajan muutos, joka ei johdu verkonhaltijasta; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkonrakennus- tai ylläpitokustannusten muutokset, verkonhaltijan muille verkonhaltijoille suoritettavien maksujen muutokset, häviösähkön hankintakustannusten muutokset, muiden kuin verkoston rakentamiseen tai ylläpitoon mutta verkkopalveluun liittyvien työvoima- tai muiden toimintakustannusten muutokset, verkkopalvelun tarjoamiseksi tarpeellisten muiden palvelujen tuottamisen kustannusten muutokset tai verkkopalveluun kohdistuvien velvoitteiden muutokset; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen hintoja siten, että hinnoittelu muutoksen jälkeenkin vastaa sähkömarkkinalain 24 § 2 momentin mukaisen kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksia. Tämän kohdan perusteella verkkosopimusta ei voida muuttaa niin, että verkkosopimuksen sisältö siitä olennaisesti muuttuisi. 15.4. Verkonhaltijalla on oikeus muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai viranomaisen päätökseen, jota verkonhaltija ei ole voinut ottaa lukuun verkkosopimusta tehtäessä. 15.5. Verkonhaltija voi muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehtäessä tiedossa, edellyttäen, ettei muutos olennaisesti muuta verkkosopimuksen hintoja tai muuta sisältöä. 15.6. Jos verkonhaltijan vastuualue muuttuu, verkonhaltijalla on oikeus muuttaa verkkopalvelujen hintoja tai muita sopimusehtoja yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa hyväksymän siirtymäajan kuluessa. 15.7. Verkonhaltijalla on lisäksi oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja, jos muutokseen on erityistä syytä, • olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta; • vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen takia tai • energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi. 15.8. Verkonhaltijalla on oikeus vaihtaa käyttäjän vanhentunut verkkopalvelutuote toiseen tuotehinnastossa olevaan käyttäjälle soveltuvaan verkkopalvelutuotteeseen kohtuullisen siirtymäajan puitteissa. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle tuotteen lakkautussuunnitelma, josta käy ilmi miten ja millä aikataululla vanhentunut tuote lakkautetaan. Suunnitelma on lähetettävä käyttäjälle kohtuullisessa ajassa ennen muutosta. 15.9. Verkonhaltijalla on oikeus sellaisiin vähäisiin sopimusehtojen muutoksiin, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. 15.10. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon, kuluttajien osalta kuukauden, kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoitus lähetetään käyttäjän laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen, ja se voi sisältyä esimerkiksi käyttäjälle tulevaan laskuun. 15.11. Jos muutoksen perusteena on lainsäädännön muuttuminen tai viranomaisen päätös, on verkonhaltijalla oikeus toteuttaa muutos siitä päivästä lukien kun muutos tai päätös tuli voimaan. Muutos voidaan toteuttaa myöhemminkin verkonhaltijan määräämänä ajankohtana, jollei kyseessä ole muutos käyttäjän eduksi. Verkonhaltijan on ilmoitettava näillä perusteilla tehtävistä muutoksista mahdollisimman pian.

  • Sopimuksen muuttaminen Sopimusosapuolet voivat muuttaa tätä Sopimusta vain kirjallisesti, muut muutokset ovat mitättömiä. Muutokset tulevat voimaan, kun molemmat sopimusosapuolet ovat ne asianmukaisesti hyväksyneet ja allekirjoittaneet sopimusosapuolten toimivaltaisten edustajien toimesta.