Sopijapuolten päävelvoitteet sekä -vastuut Mallilausekkeet

Sopijapuolten päävelvoitteet sekä -vastuut. Sopijapuolet yhdessä vastaavat seutukunnallisen kotoutumisen koordinoinnista ja siihen liittyvistä viranomaistehtävien toteuttamisesta lain kotoutumisen edis- tämisestä sekä tämän sopimuksen edellyttämällä tavalla. Sopijapuolet vastaavat yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesta koordinaation ja siihen liittyvien vi- ranomaistehtävien toteutuksesta, palveluiden ja toimintojen kehittämisestä ja to- teuttamisesta sekä koordinaation seurannasta ja viestinnästä. Kukin Sopijapuoli vastaa itsenäisesti ja riittävällä laajuudella peruspalveluiden (kuten varhaiskasvatus-, perusopetus-, sivistyspalvelut) kotoutumisen edistämi- sen velvoitteista sekä niiden seutukunnallisesta yhteensovittamisesta, ellei sopi- muksessa muuta sovita. Lisäksi Sopijapuolet sitoutuvat ohjaamaan kunnan alu- eella asuvia Kohderyhmäläisiä kotoutumista edistäviin palveluihin sekä yhteen- sovittamaan peruspalveluiden, kotoutumista edistävien kunnan palveluiden sekä hyvinvointialueen toteuttamien palveluiden yhdyspinnoilla olevia palveluita ja toimintoja. Kukin Sopijapuoli vastaa itsenäisesti tai yhteistyössä toisen Sopijapuolen kanssa kotoutumisen edistämiseen liittyvien hankkeiden hausta, hallinnoinnista sekä to- teuttamisesta sekä hanketoiminnan seutukunnallisesta yhteensovittamisesta, ellei sopimuksessa muuta sovita. Kukin Sopijapuoli vastaa itsenäisesti ELYn kanssa sovittavasta sopimuksesta, joka liittyy kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä (41§) sekä sitoutuu sopimuksen sisältö huomioiden resursoimaan tehtävää varten riittävän määrän toimijoita, ellei sopimuksessa muuta sovita. Kukin Sopijapuoli vastaa koordinaation seurannassa ja ohjaamisessa tarvittavan tiedon tuottamisesta ja toimittamisesta.
Sopijapuolten päävelvoitteet sekä -vastuut. Sopijapuolet yhdessä vastaavat Kokeilun toteuttamisesta Kokeilulainsäädännön ja tämän sopimuksen edellyttämällä tavalla. Sopijapuolet vastaavat yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesta Kokeilun toteutuksesta, palveluiden ja toimintojen kehittämisestä ja toteuttamisesta sekä Kokeilun seurannasta ja viestinnästä. Kukin Sopijapuoli vastaa itsenäisesti laissa määriteltyjen julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta Kokeilun kohderyhmälle alueellaan, ellei tässä sopimuksessa muuta sovita. Kukin Sopijapuoli vastaa Kokeilun seurannasta ja ohjaamisessa tarvittavan tiedon tuottamisesta ja toimittamisesta. Kokeilun päättyessä tuotetaan loppuraportti, jonka ohjausryhmä hyväksyy. Kukin Sopijapuoli vastaa raportin tuottamisesta oman kuntansa kokeilun näkökulmasta.
Sopijapuolten päävelvoitteet sekä -vastuut. Sopijapuolet yhdessä vastaavat Kokeilun toteuttamisesta Kokeilulainsäädännön ja tämän sopimuksen edellyttämällä tavalla. Sopijapuolet vastaavat yhdessä so- vittujen tavoitteiden mukaisesta Kokeilun toteutuksesta, palveluiden ja toiminto- jen kehittämisestä ja toteuttamisesta sekä Kokeilun seurannasta ja viestinnästä. Kukin Sopijapuoli vastaa itsenäisesti laissa määriteltyjen julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta Kokeilun kohderyhmälle alueellaan, ellei täs- sä sopimuksessa muuta sovita. Kukin Sopijapuoli vastaa kunnan palveluiden tar- joamisesta Kokeilun kohderyhmälle alueellaan, ellei tässä sopimuksessa muuta sovita. Kukin Sopijapuoli vastaa Kokeilun seurannassa ja ohjaamisessa tarvitta- van tiedon tuottamisesta ja toimittamisesta.

Related to Sopijapuolten päävelvoitteet sekä -vastuut

  • Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yri- tyksen tai työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanne sekä kustannuskilpailukyky markkinoilla. Paikallisten neuvottelujen tarkoituksena on löytää kunkin yrityksen tai työpaikan tilannetta ja tarpeita vastaava palkkaratkaisu. Tavoitteena on myös tukea palkanmuodostuksen kannustavuutta, oikeudenmukaista palkka- rakennetta ja palkkaporrastusta sekä tuottavuuden kehittymistä työpaikalla. Paikallisessa palkkaratkaisussa sovittavia asioita ovat palkantar- kistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Sopimus tehdään pääluottamusmiehen kanssa 15.1.2021 mennessä, ellei käsittely- ajan jatkamisesta sovita.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Irtisanomisen perusteen ilmoittaminen Työnantajan on työntekijän pyynnöstä viivytyksettä ilmoitettava tälle kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä sekä ne hänen tiedossaan olevat irtisanomisen syyt, joiden perusteella työsopimus on päätetty.

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.

  • Lomautuksen peruuttaminen Mikäli työnantajalle lomautusilmoitusaikana ilmaantuu uutta työtä, voidaan lomautuksen peruuttaminen ilmoittaa ennen lomautuksen alkamista. Tällöin lomautusilmoituksen merkitys poistuu ja myöhemmin toimeenpantavien lomautusten on perustuttava uusiin lomautusilmoituksiin.

  • Sopimuksen päättyminen Sopimus on voimassa toistaiseksi, ellei muuta ole sovittu. Asiakas saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ilmoittamalla siitä Toimittajalle. Sopimus päättyy tällöin irtisanomiskuukauden lopussa, mikäli irtisanominen on tehty viimeistään kuukauden 20. päivä. Jos irtisanominen on tehty kuukauden 20. päivän jälkeen, sopimus päättyy irtisanomista seuraa-van kuukauden lopussa. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken sopimuskauden, ellei toisin ole sovittu. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus irtisanoa sopimus ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä, mikäli asiakas muuttaa Toimittajan toimialueelta, taikka asiakas joutuu omaa syyttään työttömäksi, pitkäaikaissairaaksi tai asiakkaan taloudellinen asema muutoin heikkenee vastaavasta syystä olennaisesti. Asiakas on velvollinen asianmukaisesti osoittamaan edellä mainitun syyn olemassaolon. Toimittaja ei tällöin peri takaisin asiakkaan mahdollisesti saamia kestotilausetuja. Toimittajalla on oikeus irtisanoa kokonaan tai osittain tietyn ohjelmapalvelun osalta sopimus, mikäli Toimittaja lopettaa tietyn ohjelmapalvelun, jonka asiakas on tilannut. Tässä tapauksessa asiakkaan jo suorittama ohjelmapalvelumaksu palautetaan siltä osin kuin maksu kohdistuu irtisanomisen voimaantuloajankohdan jälkeiseen aikaan. Asiakas on velvollinen palauttamaan Laitteen viimeistään viikon kuluessa sopimuksen päättymisestä Toimittajalle. Laitteen tulee palautettaessa olla sen käyttöikään nähden normaaliksi katsottavassa kunnossa. Mikäli asiakas ei palauta Laitetta, Toimittaja on oikeutettu perimään asiakkaalta kulloinkin voimassa olevan Laitteen uushankintahinnan. Mikäli Laite noudetaan Toimittajan toimesta asiakkaalta, on asiakas velvollinen korvaamaan noudosta aiheutuneet kustannukset.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen

  • Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.