Sopimuksen irtisanominen olennaisen rikkomuksen perusteella Mallilausekkeet

Sopimuksen irtisanominen olennaisen rikkomuksen perusteella. Jos jompikumpi osapuoli on rikkonut Sopimusta olennaisesti, toinen osapuoli voi ilmoitettuaan asiasta rikkoneelle osapuolelle kirjallisesti irtisanoa Sopimuksen päättymään heti, jos rikkonut osapuoli ei korjaa rikkomusta 30 arkipäivän kuluessa. Sopimusta ei voi irtisanoa niin kauan kuin samoin perustein maksetaan päiväsakkoa tai lakisääteistä korvausta. Sopimusta ei voi irtisanoa olennaisen rikkomuksen vuoksi, jos Asiakas ei ole ilmoittanut tällaisen irtisanomisen perusteena olevista seikoista kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä ja joka tapauksessa 30 arkipäivän kuluessa siitä, kun Asiakas sai tietää tai Asiakkaan olisi pitänyt saada tietää kyseisistä seikoista. Palvelua koskevan maksun viivästyminen tai maksamatta jättäminen katsotaan aina Sopimuksen olennaiseksi rikkomukseksi. GSGroup pidättää itselleen oikeuden Xxxxxxxx keskeyttämiseen, jos Asiakas ei maksa Palvelusta sen erääntyessä maksettavaksi. Palvelun uudelleen käynnistämisestä aiheutuu GSGroupille kustannuksia. GSGroupilla on siksi oikeus veloittaa Asiakkaalta 5 00 € uudelleen käynnistämisestä, jos Asiakas ei esitä kohtuullista selitystä maksun viivästymiseen. Jos Asiakas käyttää väärin GSGroupin palvelimia, esimerkiksi tallentamalla laittomia tietoja tai tietoja, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa GSGroupille tai sen asiakkaille, tai tietoja, jotka voivat vaarantaa GSGroupin turvallisuuden, tällainen toiminta katsotaan Sopimuksen olennaiseksi rikkomukseksi ja GSGroup voi ilman ennakkoilmoitusta irtisanoa Sopimuksen päättymään heti. Takuun piiriin kuuluvaa virhettä tai puutetta ei katsota Sopimuksen olennaiseksi rikkomukseksi. Jos Asiakas on rikkonut Sopimusta olennaisesti, Palvelu keskeytetään eikä mahdollista etsintäpalvelua käynnistetä. Irtisanominen ei poista Asiakkaan velvollisuutta maksaa Palvelusta sekä maksaa muita Sopimuksen voimassaoloaikana ja Sopimuksen jatkettuna voimassaoloaikana kertyneitä maksuja.
Sopimuksen irtisanominen olennaisen rikkomuksen perusteella. Jos jompikumpi osapuoli on rikkonut Sopimusta olennaisesti, toinen osapuoli voi ilmoitettuaan asiasta rikkoneelle osapuolelle kirjallisesti irtisanoa Sopimuksen päättymään heti, jos rikkonut osapuoli ei korjaa rikkomusta 30 arkipäivän kuluessa. Sopimusta ei voi irtisanoa niin kauan kuin samoin perustein maksetaan päiväsakkoa tai lakisääteistä korvausta. Sopimusta ei voi irtisanoa olennaisen rikkomuksen vuoksi, jos Asiakas ei ole ilmoittanut tällaisen irtisanomisen perusteena olevista seikoista kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä ja joka tapauksessa 30 arkipäivän kuluessa siitä, kun Asiakas sai tietää tai Asiakkaan olisi pitänyt saada tietää kyseisistä seikoista. € uudelleen käynnistämisestä, jos Asiakas ei esitä kohtuullista selitystä maksun viivästymiseen. Jos Asiakas käyttää väärin GSGroupin palvelimia, esimerkiksi tallentamalla laittomia tietoja tai tietoja, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa GSGroupille tai sen asiakkaille, tai tietoja, jotka voivat vaarantaa GSGroupin turvallisuuden, tällainen toiminta katsotaan Sopimuksen olennaiseksi rikkomukseksi ja GSGroup voi ilman ennakkoilmoitusta irtisanoa Sopimuksen päättymään heti.

Related to Sopimuksen irtisanominen olennaisen rikkomuksen perusteella

  • Irtisanomisen perusteen ilmoittaminen Työnantajan on työntekijän pyynnöstä viivytyksettä ilmoitettava tälle kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä sekä ne hänen tiedossaan olevat irtisanomisen syyt, joiden perusteella työsopimus on päätetty.

  • Irtisanomisen perusteet Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 7:1 - 2 §:n mukaista asiallista ja painavaa syytä.

  • Tietojen Antaminen Ennen Vakuutussopimuksen Tekemistä 12 1.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus 12 1.2 Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus 12 1.2.1 Henkilö- ja vahinkovakuutus 12 1.2.2 Vahinkovakuutus 12 1.2.3 Henkilövakuutus 12

  • Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yri- tyksen tai työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanne sekä kustannuskilpailukyky markkinoilla. Paikallisten neuvottelujen tarkoituksena on löytää kunkin yrityksen tai työpaikan tilannetta ja tarpeita vastaava palkkaratkaisu. Tavoitteena on myös tukea palkanmuodostuksen kannustavuutta, oikeudenmukaista palkka- rakennetta ja palkkaporrastusta sekä tuottavuuden kehittymistä työpaikalla. Paikallisessa palkkaratkaisussa sovittavia asioita ovat palkantar- kistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Sopimus tehdään pääluottamusmiehen kanssa 14.2.2020 mennessä, ellei käsittely- ajan jatkamisesta sovita.

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, sopimus tulee voimaan, kun Asiakas ottaa Palvelun käyttöön. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, kummallakin osapuolella on oikeus kirjallisesti irtisanoa Sopimus päättymään kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu. Palvelu laskutetaan irtisanomisajan loppuun. Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välisen sopimuksen päättyessä Vismalla on oikeus siirtää Loppuasiakas omaksi asiakkaaksi Loppuasiakkaan suostumuksella edellyttäen, että Loppuasiakas on noudattanut Asiakkaan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa ja täyttänyt Xxxxxxxxx liittyvät velvoitteensa Asiakkaalle. Palvelun yleiset sopimusehdot Kumppani - asiakkaille versio 1.1 1.5.2018 Mikäli Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välinen sopimus päättyy, Asiakkaan on ilmoitettava siitä Vismalle kirjallisesti viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kuukautta (1) ennen Palvelun päättymispäivää. Vismalla on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi ilman irtisanomisaikaa, jos Asiakkaalla on maksamatta kolmen eri kalenterikuukauden Palveluveloitukset viimeisimmän laskun eräpäivän jälkeen. Asiakkaalla on oikeus saada Palvelussa oleva aineisto maksamalla erääntyneet saatavat, Hinnaston mukainen Palvelun uudelleenavausmaksu ja aineistokopiomaksu. Visma voi sulkea Palvelun tai purkaa Sopimuksen välittömästi, mikäli Asiakas asetetaan konkurssiin tai tulee pysyvästi maksukyvyttömäksi. Vismalla on oikeus purkaa Sopimus tai keskeyttää Palvelu, jos Palvelua käytetään Sopimuksen, Palvelun tai Netvisor –palvelun käyttöehtojen vastaisesti taikka lainvastaiseen toimintaan tai tavalla, joka saattaa aiheuttaa vahinkoa Palvelulle, Vismalle, Visman sopimuskumppanille, Asiakkaalle, Loppuasiakkaalle, kolmannelle osapuolelle tai sivulliselle. Palvelun päättymistavasta riippumatta Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tiedot säilyvät Palvelussa kirjanpitolain määrittämän lakisääteisen säilytysajan. Tiedot poistetaan aikaisemmin, mikäli Asiakas ja/tai Loppuasiakas sitä kirjallisesti vaatii. Visma avaa pääsyn Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tietoihin Palvelun avausmaksua vastaan ja veloittaa Palvelun käytöstä Hinnaston mukaisesti.

  • Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen 15.1 Sopijapuolella on oikeus irtisanoa Sopimus osaltaan päättymään kunkin kolmen (3) vuoden sopimuskauden päättyessä. Irtisanomisilmoitus on annettava vähintään 12 kk ennen sopimuskauden päättymistä. Irtisanomisilmoitus on toimitettava kirjallisesti kaikille Sopijapuolille. Tuottajayhteisö ilmoittaa tällöin ympäristöministeriölle tarpeesta käynnistää Jätelain 49 c:n mukainen sovittelu. Jos uutta sopimusta ei synny kuuden kuukauden kuluessa ilmoituksen tekemisestä, noudatetaan, mitä Jätelain 49 c §:ssä säädetään. 15.2 Jos yksittäinen kunta tai kunnallinen jätelaitos haluaa irtisanoa sopimuksen esimerkiksi siitä syystä, että se aloittaa yhteistyön Sopimukseen kuulumattoman tuottajayhteisön kanssa, tulee irtisanomisesta ilmoittaa kaikille Sopijapuolille kirjallisesti vähintään kaksitoista (12) kuukautta ennen kunkin kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä. Tällöin tämän Sopimuksen voimassaolo päättyy ilmoituksen tehneen kunnan tai kunnallisen jätelaitoksen osalta voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättyessä. 15.3 Yksittäisellä kunnalla tai kunnallisella jätelaitoksella on oikeus purkaa tämä Sopimus päättymään ennen voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä, mikäli Tuottajayhteisö rikkoo tämän Sopimuksen mukaisia olennaisia velvoitteita (mukaan lukien velvoitetta noudattaa lakeja, asetuksia tai viranomaismääräyksiä) ja rikkomus ei ole korjattavissa, tai sitä ei ole korjattu [kuuden (6) kuukauden] kuluessa siitä, kun rikkomuksen korjaamista on vaadittu. 15.4 Sopimuksen voimassaolon päättyessä irtisanomisen johdosta tai muusta syystä, Tuottajayhteisö maksaa tämän Sopimuksen mukaisen korvauksen Sopimuksen voimassaolon päättymishetkeen saakka.

  • Lomautuksen peruuttaminen Mikäli työnantajalle lomautusilmoitusaikana ilmaantuu uutta työtä, voidaan lomautuksen peruuttaminen ilmoittaa ennen lomautuksen alkamista. Tällöin lomautusilmoituksen merkitys poistuu ja myöhemmin toimeenpantavien lomautusten on perustuttava uusiin lomautusilmoituksiin.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa 15.3.1 Ilmoitusmenettely (VSL 19 ja 20 a §)

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.