Sopimuksen päättäminen. 6.1 Tämän toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi kumpikin osapuoli irtisanoa päättymään pisim- mälle kiinnitetyn hinnankiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden irtisa- nomisaikaa noudattaen. Tällöin sähkönmyynti jatkuu irtisanomishetkestä pisimmälle kiinnitetyn hinnan- kiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden ajan irtisanomisesta. Sopimuk- sen irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Käyttöpaikkoihin, jotka jäävät toimittajan myyntiin tämän sopi- muksen päätyttyä, ei lähetetä myynnin päättymissanomia, jotta vältetään asiakkaan sähkönmyynnin katkeaminen sopimuksettomassa tilassa, vaan niihin sovelletaan ilman erillistä ilmoitusta toimittajan kulloinkin voimassa olevia toistaiseksi voimassa olevan yrityssopimuksen ehtoja, jotka ovat nähtävissä xxx.xxxxxxxxxxx.xx 6.2 Toimittajalla on oikeus purkaa myyntisopimus välittömästi, jos asiakas on olennaisesti rikkonut myynti- sopimukseen perustuvia velvoitteitaan. Jos sopimusrikkomus on toimittajan arvion mukaan oikaista- vissa, on toimittajalla oikeus purkaa sopimus vasta, mikäli sopimusrikkomusta ei ole oikaistu toimittajan kirjallisesti ilmoittamassa kohtuullisessa määräajassa. Mikäli sopimus päätetään tämän kohdan mukai- sesti, on toimittajalla oikeus vaatia asiakkaalta korvausta, joka vastaa sille ennenaikaisesta sopimuksen päättämisestä koituneita kustannuksia (mm. hinnankiinnitysten purkukustannukset) sekä sopimussak- kona 15 % jäljellä olevan sopimuskauden arvioidusta kokonaislaskutuksesta.
Appears in 4 contracts
Samples: Electricity Supply Agreement, Sähkösopimus, Electricity Supply Agreement
Sopimuksen päättäminen. 6.1 Tämän toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi kumpikin osapuoli irtisanoa päättymään pisim- mälle kiinnitetyn hinnankiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden irtisa- nomisaikaa noudattaen18.1. Tällöin sähkönmyynti jatkuu irtisanomishetkestä pisimmälle kiinnitetyn hinnan- kiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden ajan irtisanomisesta. Sopimuk- sen irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Käyttöpaikkoihin, jotka jäävät toimittajan myyntiin tämän sopi- muksen päätyttyä, ei lähetetä myynnin päättymissanomia, jotta vältetään asiakkaan sähkönmyynnin katkeaminen sopimuksettomassa tilassa, vaan niihin sovelletaan ilman erillistä ilmoitusta toimittajan kulloinkin voimassa olevia toistaiseksi voimassa olevan yrityssopimuksen ehtoja, jotka ovat nähtävissä xxx.xxxxxxxxxxx.xx
6.2 Toimittajalla Molemmilla Osapuolilla on oikeus purkaa myyntisopimus Sopimus välittömästi, jos
18.2. toinen Osapuoli syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen eikä tällaista rikkomusta täysin korjata kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa kirjallisen oikaisupyynnön saapumisesta toiselta Osapuolelta;
18.3. Osapuolet eivät pääse sovintoratkaisuun Liitteen 1 Kappaleen 6.2 mukaisesti kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa tai myöhemmin Osapuolten kirjallisesti sopimana ajankohtana alkaen tällaisten keskusteluiden aloittamisesta tai
18.4. toinen Osapuoli keskeyttää maksunsa, joutuu vapaaehtoiseen tai pakolliseen selvitystilaan, hakeutuu yrityssaneeraukseen tai konkurssiin (tai jos asiakas on olennaisesti rikkonut myynti- sopimukseen perustuvia velvoitteitaantoinen osapuoli hakee Osapuolta konkurssiin), tai jos Osapuolta voidaan muutoin pitää maksukyvyttömänä.
18.5. Jos sopimusrikkomus Infobric päättää lopettaa Xxxxxxxx tarjoamisen ja toimittamisen markkinoille, Infobricillä on toimittajan arvion mukaan oikaista- vissaoikeus irtisanoa Sopimus noudattaen vähintään kolmen kuukauden irtisanomisaikaa.
18.6. Jos Sopimus irtisanotaan, Asiakkaan on toimittajalla oikeus purkaa sopimus vastalopetettava kaikki Palvelun ja Ohjelmiston käyttö välittömästi, mikäli sopimusrikkomusta pääsopimusasiakirjassa ei ole oikaistu toimittajan kirjallisesti ilmoittamassa kohtuullisessa määräajassamuuta määrätä.
18.7. Mikäli sopimus päätetään tämän kohdan mukai- sestiSopimuksen päättyessä Infobricin on Asiakkaan pyynnöstä tallennettava Asiakkaan tiedoista tarvittaessa varmuuskopio yhdeksänkymmenen (90) päivän ajaksi Sopimuksen irtisanomisesta lukien ja avustettava Asiakasta siirtämään tällaisia tietoja Asiakkaan ohjeiden mukaisesti. Infobric tarjoaa tällaisia palveluita Infobricin kulloinkin voimassaolevienpalvelusopimusehtojen mukaisesti ja sillä ehdolla, että Asiakas maksaa Infobricille maksut Infrobricin kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Asiakkaan on toimittajalla oikeus vaatia asiakkaalta korvausta, joka vastaa sille ennenaikaisesta sopimuksen päättämisestä koituneita kustannuksia esitettävä varmuuskopion säilyttämistä koskeva pyyntönsä viimeistään kolmentoista (mm. hinnankiinnitysten purkukustannukset13) sekä sopimussak- kona 15 % jäljellä olevan sopimuskauden arvioidusta kokonaislaskutuksestapäivän kuluessa Sopimuksen päättymisestä.
Appears in 1 contract
Samples: Yleiset Käyttöehdot
Sopimuksen päättäminen. 6.1 Tämän toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi kumpikin osapuoli irtisanoa päättymään pisim- mälle kiinnitetyn hinnankiinnityskauden loppuun; Mikäli jompikumpi sopijapuoli rikkoo olennaisesti tuo- tantosopimusta, on toisella sopijapuolella oikeus pur- kaa tuotantosopimus ilmoittamalla siitä kirjallisesti so- pimusta rikkoneelle sopijapuolelle. Sopimus katso- taan purkautuneeksi, jollei rikkomusta korjata kahden viikon kuluessa purkamisilmoituksen antamisesta. Mi- käli tuotantoaikataulu- tai muista vastaavista syistä so- pimuksen täyttäminen tulisi sopimusrikkomuksen vuoksi hyödyttömäksi, on sopimusrikkomuksen koh- danneella sopijapuolella kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden irtisa- nomisaikaa noudattaen. Tällöin sähkönmyynti jatkuu irtisanomishetkestä pisimmälle kiinnitetyn hinnan- kiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden ajan irtisanomisesta. Sopimuk- sen irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Käyttöpaikkoihin, jotka jäävät toimittajan myyntiin tämän sopi- muksen päätyttyä, ei lähetetä myynnin päättymissanomia, jotta vältetään asiakkaan sähkönmyynnin katkeaminen sopimuksettomassa tilassa, vaan niihin sovelletaan ilman erillistä ilmoitusta toimittajan kulloinkin voimassa olevia toistaiseksi voimassa olevan yrityssopimuksen ehtoja, jotka ovat nähtävissä xxx.xxxxxxxxxxx.xx
6.2 Toimittajalla on oikeus purkaa myyntisopimus välittömästituo- tantosopimus välittömästi ilmoitettuaan siitä kirjalli- sesti sopimusta rikkoneelle sopijapuolelle. Mikäli tilaaja peruuttaa tai keskeyttää tuotannon tuot- tajasta riippumattomasta syystä, jos asiakas tuottaja on olennaisesti rikkonut myynti- sopimukseen perustuvia velvoitteitaanoikeu- tettu korvaukseen kaikesta siihen asti tehdystä toi- meksiannosta, sisältäen ulkopuolisille maksettavat korvaukset sekä kaikki tuottajalle aiheutuneet tuotta- xxx xxxxxxxx kustannukset kuten henkilökunnan työ- kustannukset. Jos sopimusrikkomus Tuottaja on toimittajan arvion mukaan oikaista- vissa, on toimittajalla oikeus purkaa sopimus vastalisäksi oikeutettu saamaan korvauksen sopimuksen päättämisestä aiheutuvista välittömistä vahingoista ja korvauksen tuotannon kes- keyttämiseen mennessä syntyneestä menetetystä katteesta, mikäli sopimusrikkomusta ei ole oikaistu toimittajan kirjallisesti ilmoittamassa kohtuullisessa määräajassa. Mikäli sopimus päätetään tämän kohdan mukai- sesti, on toimittajalla oikeus vaatia asiakkaalta korvausta, joka vastaa sille ennenaikaisesta sopimuksen päättämisestä koituneita kustannuksia päättäminen tapahtuu seitsemän (mm. hinnankiinnitysten purkukustannukset7) sekä sopimussak- kona 15 % jäljellä olevan sopimuskauden arvioidusta kokonaislaskutuksestaarkipäivää ennen kuvausten ja/tai kuva- /äänituotannon sovittua alkamista tai sen jälkeen.
Appears in 1 contract
Samples: Production Agreement
Sopimuksen päättäminen. 6.1 Tämän toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi kumpikin osapuoli irtisanoa päättymään pisim- mälle pisimmälle kiinnitetyn hinnankiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden irtisa- nomisaikaa irtisanomisaikaa noudattaen. Tällöin sähkönmyynti jatkuu irtisanomishetkestä pisimmälle kiinnitetyn hinnan- kiinnityskauden hinnankiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään vähin- tään neljän (4) kuukauden ajan irtisanomisesta. Sopimuk- sen Sopimuksen irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Käyttöpaikkoihin, jotka jäävät toimittajan myyntiin tämän sopi- muksen sopimuksen päätyttyä, ei lähetetä myynnin päättymissanomia, jotta vältetään asiakkaan sähkönmyynnin katkeaminen sopimuksettomassa tilassa, vaan niihin sovelletaan ilman erillistä ilmoitusta toimittajan kulloinkin voimassa olevia toistaiseksi voimassa olevan yrityssopimuksen ehtoja, jotka ovat nähtävissä xxx.xxxxxxxxxxx.xx
6.2 Toimittajalla on oikeus purkaa myyntisopimus välittömästi, jos asiakas on olennaisesti rikkonut myynti- sopimukseen perustuvia myyn-tisopimukseen pe- rustuvia velvoitteitaan. Jos sopimusrikkomus on toimittajan arvion mukaan oikaista- vissaoikaistavissa, on toimittajalla oikeus purkaa sopimus vasta, mikäli sopimusrikkomusta ei ole oikaistu toimittajan kirjallisesti ilmoittamassa kohtuullisessa määräajassamäärä- ajassa. Mikäli sopimus päätetään tämän kohdan mukai- sestimukaisesti, on toimittajalla oikeus vaatia asiakkaalta korvausta, joka vastaa sille ennenaikaisesta sopimuksen päättämisestä koituneita kustannuksia (mm. hinnankiinnitysten purkukustannuksetpurkukustan- nukset) sekä sopimussak- kona sopimussakkona 15 % jäljellä olevan sopimuskauden arvioidusta kokonaislaskutuksesta.
Appears in 1 contract
Samples: Electricity Supply Agreement
Sopimuksen päättäminen. 6.1 7.1 Tämä määräajaksi solmittu myyntisopimus ei ole irtisanottavissa ennen määräajan päättymistä. Tämän toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi kumpikin osapuoli irtisanoa päättymään pisim- mälle kiinnitetyn hinnankiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden irtisa- nomisaikaa noudattaen. Tällöin ehtojen mukainen sähkönmyynti jatkuu irtisanomishetkestä pisimmälle kiinnitetyn hinnan- kiinnityskauden loppuun; kuitenkin aina vähintään neljän (4) kuukauden ajan irtisanomisesta. Sopimuk- sen irtisanominen on tehtävä kirjallisestipäättyy määräajan viimeisenä päivänä, eikä edellytä kummaltakaan osapuolelta erillistä ilmoitusta. Käyttöpaikkoihin, jotka jäävät tämän sopimuksen määräajan jälkeen toimittajan myyntiin tämän sopi- muksen päätyttyämyyntiin, ei lähetetä myynnin myyn- nin päättymissanomia, jotta vältetään asiakkaan sähkönmyynnin katkeaminen sopimuksettomassa tilassa, vaan niihin sovelletaan ilman erillistä ilmoitusta toimittajan kulloinkin voimassa olevia toistaiseksi voimassa olevan yrityssopimuksen yrityssopimuk- sen ehtoja, jotka ovat nähtävissä xxx.xxxxxxxxxxx.xx
6.2 7.2 Toimittajalla on oikeus purkaa myyntisopimus välittömästi, jos asiakas on olennaisesti rikkonut myynti- sopimukseen perustuvia myyntisopimukseen pe- rustuvia velvoitteitaan. Jos sopimusrikkomus on toimittajan arvion mukaan oikaista- vissaoikaistavissa, on toimittajalla oikeus purkaa sopimus vasta, mikäli sopimusrikkomusta ei ole oikaistu toimittajan kirjallisesti ilmoittamassa kohtuullisessa määräajassamäärä- ajassa. Mikäli sopimus päätetään tämän kohdan mukai- sestimukaisesti, on toimittajalla oikeus vaatia asiakkaalta korvausta, joka vastaa sille ennenaikaisesta sopimuksen päättämisestä koituneita kustannuksia (mm. hinnankiinnitysten purkukustannuksetpurkukustan- nukset) sekä sopimussak- kona sopimussakkona 15 % jäljellä olevan sopimuskauden arvioidusta kokonaislaskutuksesta.
Appears in 1 contract
Samples: Electricity Supply Agreement