Sopimusoikeudellinen kohtuullisuusperiaate Mallilausekkeet

Sopimusoikeudellinen kohtuullisuusperiaate. Sopimusoikeudellinen kohtuullisuusperiaate on noussut sopimusvapauden rinnalle määrittäen sen rajoja. Sen mukaan sopimusvapaus vallitsee yksittäisessä tapauksessa vain siltä osin, kuin itse sopimus on sisällöltään oikeudenmukainen. Jos tätä ajatusta tulkittaisiin kirjaimellisesti, se tarkoittaisi sitä, että sopimussidonnaisuutta ei syntyisi kohtuullisuuden rajat ylittävien sopimusehtojen osalta lainkaan. Kartion kertoo, että sopimuksen ehdotonta sitovuutta rajoittavat aikaisempaa enemmän myös muut kohtuusperiaatteen kaltaiset normit, kuten hyväntavan vastaisuuden kielto ja oikeuden väärinkäytönkielto.167 Hemmon käsityksen mukaan ”kohtuullisuuden rajoja” koettelevat ehdot lisäävät sopimuskonfliktin uhkaa ja epätasapainoiset ehdot voivat muodostua imagohaitaksi niiden laatijalle.168 Vaikka pintapuolisesti asiaa tarkastellessa tällaiset rajoitukset vallitsevaan sopimusvapauden ajatteluun voidaan tulkita negatiivisesti sopimusosapuolien tahdonilmaisua rajoittaviksi, on näiden etuna se, että itse asiassa ne lisäävät sopimuksen voimassa pysymisen todennäköisyyttä, mikäli ne otetaan huomioon jo sopimusta tehtäessä. Kartion tulkinnan mukaan tällaiset kiellot voidaan ajatella määrittävän sopimusvapauden raamit niin, etteivät ne muodostu jälkikäteisiksi rajoituksiksi.169 Xxxxxxxxxxxx sijoitussopimuksen ja sitä kautta sen sisältämien vakioehtojen voidaan katsoa vakiintuneen erityisesti narttukoirien sijoitussopimuksien osalta ja vastaavan melko hyvin yleistä käsitystä kohtuullisesta ja oikeudenmukaisesta sopimuksesta. SKL:n laatimaa uroskoirien sijoitussopimus on sen sijaan melko uusi sopimuspohja, jonka käyttäminen toisinaan johtaa vahvasti osapuolten todellisen tahdon vastaiseen lopputulokseen. Uroskoiran kohdalla, jonka lisääntymiseen liittyvät riskit ovat huomattavasti pienemmät kuin narttukoiran osalta, ei ole aina sopimusosapuolien molemmin puoleista etua ajatellen tarkoituksenmukaisinta käyttää sijoitussopimusta, joka rajoittaa näitä molempia ja edellyttää pitkällistä yhteistyötä heidän välillään. Uros, jonka jalostuksellinen suoritus (astuminen) ei yleensä vaadi erityistä osaamista kasvattajan taholta eikä sisällä huomattavia riskejä koiran terveydelle (vrt. nartun synnytys ja pentujen asianmukainen hoito), ei välttämättä itsessään vaadi sijoitussopimuksen mukaista kasvattajalla säilyvää omistus- ja jalostusoikeutta, jolloin tällainen rajoite ja sen tuoma sopimusriidan riski ei ole aina perusteltu. Tällöin voisi olla tarkoituksenmukaisempaa käyttää sopimusta ...

Related to Sopimusoikeudellinen kohtuullisuusperiaate

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä kuluttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momentissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpiteistä tai laiminlyönneistä.

  • Tilaajan myötävaikutusvelvollisuus 8.1 Tilaaja vastaa siitä, että tilaajan vastuulla olevat tehtävät suoritetaan hankintasopi- muksen mukaisesti. 8.2 Tilaajan on annettava palveluntuottajalle riittävät ja oikeat tiedot palvelun tuottamista varten. 8.3 Tilaajan on huolehdittava, että palveluntuottajan henkilöstö pääsee tarvittaessa käyttämään tilaajan tiloja tai laitteistoja sovitun mukaisesti.

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.