Sopimusosapuoliasemat Mallilausekkeet

Sopimusosapuoliasemat. Sopimusosapuolten aseman huomioiminen tarkoittaa osapuolten aseman arviointia. Osapuolten asemaan liittyvinä tekijöinä tulee huomioida ainakin tosiasiallinen sopimusvapaus, asiantuntemus ja taloudellinen asema. Asiantuntemus voi kohdistua ainakin sopimustekniikkaan ja sopimuksen kohteeseen siten, että toinen osapuoli on esimerkiksi perehtynyt paremmin myytävään tuotteeseen tai hänellä on koulutus, joka antaa paremmat valmiudet neuvotella omalta kannalta edullisempi sopimus. Sopimusta päätettäessä huomio kiinnittyy helposti pääsuoritusten sisältöön. Puutteellinen asiantuntemus vaikuttaa sovitteluargumenttina lähinnä kuluttajien ja heihin rinnastettavien pienyrittäjien eduksi. Kuluttajienkin kohdalla voidaan kiinnittää huomiota koulutukseen ja ammattikokemukseen. (Xxxxx, X. 2003, 64-65.) Sopimuksen ulkopuolisena seikkana tulee huomioida myös tosiasiallisen sopimusvapauden merkitys, johon vaikuttaa sopimuksen välttämättömyys ja sopimuskumppanien lukumäärä. Samaa suoritusta tarjoavien tahojen lukumäärän ohella heidän käyttämiensä ehtojen vaihtelevuus vaikuttaa asiaan. Valinnanvara saattaa nimittäin supistua esimerkiksi eri tahojen vakuutusehtojen yhtenevyyden takia tai siksi, että toisen osapuolen on pakko tehdä sopimus välttämättömyyshyödykkeen saamiseksi. Lisäksi tosiasiallinen sopimusvapaus rajoittuu tilanteessa, jossa kysymykseen tuleva sopimuskumppani on faktinen tai lakiin perustuva monopoli tai kyseessä on julkisen vallan käyttöön perustuva sopimustilanne. Esimerkiksi TeliaSonera on kuluttajaviraston antaman tiedotteen mukaan (liite 2) jatkanut kohtuuttomien ehtojen käyttämistä Kestoetu -sopimuksessaan. Yritys myös jatkaa lainvastaiseksi todettua markkinointia, jossa tärkeät tiedot esitetään pikkupräntillä. Asia ei ole ollut esillä Kuluttajariitalautakunnassa, mutta on tällä hetkellä Markkinaoikeuden ratkaistavana. Jos asia tulisi soviteltavaksi, voidaan olettaa että TeliaSoneran asemalle annetaan asiassa merkitystä. TeliaSonera on yritys, jolla vuoteen 2007 mennessä oli 115 miljoonaa liittymäsopimusta (xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxxxx). Yrityksen asema sopimusosapuolena on siis kuluttajaan nähden huomattavasti parempi taloudellisesti ja asiantuntemuksen osalta eikä kuluttajan todellinen sopimusvapaus ole välttämättä kovin suuri. (xxx.xxxxxxxxxxxxxxxx.xx.) Myös vakioehtojen käyttö kaventaa monesti tosiasiallista sopimusvapautta, sillä elinkeinonharjoittaja ei useimmiten suostu poikkeamaan käyttämistään vakioehdoista. Sovitteluun kuitenkin vaikuttaa...

Related to Sopimusosapuoliasemat

  • Sopimusosapuolet Työntekijöitä yleisesti koskevista asioista sovitaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestelmän mukaisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken. Yksittäistä työntekijää tai työryhmää koskevista asioista sovitaan työnantajan ja asianomaisen työntekijän tai työryhmän kesken. Pääluottamusmiehen tekemä sopimus sitoo kaikkia niitä työntekijöitä, joita pääluottamusmiehen on katsottava edustavan. Yksittäisen työnteki- jän tai työryhmän tekemä sopimus ei voi olla ristiriidassa pääluottamus- miehen tekemän samaa asiaa koskevan sopimuksen kanssa

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Sopijaosapuolet Valtio: ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarain- ministeriö, Väylävirasto, Liikenne- ja viestintävirasto, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (Uudenmaan ELY-keskus) sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Kunnat: Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula, Vantaa, Vihti. Kuntayhtymät: Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymä (HSL). Sopijaosapuolet sitoutuvat yhdessä edistämään sopimuksen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista.

  • Sopimuksen osapuolet Vuokralainen Suomen Saaristokuljetus Oy (2538283-4) Vuokranantaja Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika / Liikunta / Ulkoilupalvelut (0201256-6)

  • Sopimuksen soveltamisala 1. Tätä työehtosopimusta sovelletaan Medialiiton graafisen alan yritysjäsenten palveluksessa työsken- televiin kaupallisissa, hallinnollisissa ja toimistotehtä- vissä työskenteleviin toimihenkilöihin, lukuun ottamat- ta teknisiä, tuotannollisia tai toimituksellisia tehtäviä. 2. Tämän työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuulu- vat lehtiyrityksissä sellaiset toimihenkilötehtävät, joissa ilmoituksen vastaanottoon liittyy suorasyöttöä. 12 3. Sopimus ei kuitenkaan koske henkilöitä, jotka kuu- luvat yrityksen johtoon tai jotka edustavat työnantajaa toimihenkilökunnan palkka- ja työehtoja määriteltäes- sä eikä henkilöitä, joilla on itsenäinen asema ja hallin- nollinen, taloudellinen tai toiminnallinen vastuu yrityk- sessä tai sen huomattavassa osassa sekä asemaltaan näihin verrattavissa olevia henkilöitä. Ylärajavetoa ja soveltamisalaa määriteltäessä otetaan huomioon viestintäalan erilaiset yritysorganisaatiot ja toimet. 4. Osa-aikatyötä tekeviin toimihenkilöihin ja henkilöi- hin, jotka suorittavat työnsä pääasiallisesti provisio- palkalla, noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä soveltuvin osin. 5. Koeajaksi otettu toimihenkilö tulee työehtosopi- muksen alaiseksi työsuhteen alkaessa kuitenkin siten, ettei häneen tänä aikana sovelleta irtisanomisaikaa koskevia määräyksiä. 6. Vuokratyövoiman käytössä noudatetaan työsopi- muslain määräyksiä (TSL 2:9 §). 1. Tämä sopimus on voimassa 1.3.2022–29.2.2024 ja voimassaolo jatkuu senkin jälkeen vuoden kerral- laan, mikäli sitä ei puolin tai toisin irtisanota. Irtisano- misaika on kaksi kuukautta. 2. Järjestöt sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuk- sen määräyksiä.

  • Yleiset sopimusehdot Xxxxxxx sopimusehtoja sovelletaan vakuutussopimuksen kaikkiin vakuutuksiin. Yleiset sopimusehdot sisältävät olennaisilta osin vakuutus- sopimuslain (543/94) määräyksiä. Suluissa olevat pykälä- merkinnät viittaavat niihin vakuutussopimuslain säännöksiin, joissa käsitellään mainittuja asioita. Vakuutussopimukseen sovelletaan myös niitä vakuutussopimuslain säännöksiä, joita ei näihin yleisiin sopimusehtoihin ole kirjoitettu. Siltä osin kuin nämä yleiset sopimusehdot poikkeavat vakuutussopi- muslain tahdonvaltaisista säännöksistä, sovelletaan vakuu- tussopimukseen näitä yleisiä sopimusehtoja

  • Sopimusvastuu Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jota koskeva korvausvastuu perustuu yksinomaan sopimukseen, sitoumukseen, lupaukseen tai takuuseen ellei tällaista korvausvastuuta olisi ilman mainittua sitoumusta.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.