Common use of Sosiaaliturva Clause in Contracts

Sosiaaliturva. Perhehoitaja on oikeutettu saamaan sairauspäivärahaa omavastuuajan (sairastumispäivä + 9 arkipäivää) jälkeen verotettavien tulojensa perusteella laskettavan sairausvakuutus- päivärahan suuruisena. Sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssien ajalta voidaan perhehoitajille maksaa kun- toutusrahaa, joka yleensä saajan sairauspäivärahan suuruinen ja se on verollista tuloa. Perhehoitaja voi saada kuntoutusrahaa ja hoitopalkkiota yhtäaikaisesti, mikäli perhehoito jatkuu perheessä. Perhehoitajan mahdollisia opintotuen muotoja ovat aikuiskoulutustuki, koulutustuki, koulu- tuspäiväraha ja opintoraha. Näiden lisäksi opiskeleva perhehoitaja voi saada Kelan myön- tämää yleistä asumistukea tai sen korotusta. Perhehoitajan tulot eivät vaikuta perhehoi- toon sijoitetun lapsen opintotukeen. Perhehoitoon sijoitetun vauvan hoitaminen ei oikeuta sijaisvanhempia äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaan. Jos perhehoitaja saa biologisen lapsen, toimeksiantosopimuksen mukainen perhehoidon palkkio huomioidaan vanhempainetuuden perusteena olevassa työtulossa. Päätoimiselle perhehoitajalle vanhempainpäiväraha maksetaan minimimääräi- senä, jos perhehoito jatkuu myös äitiys- ja vanhempainrahakaudella. Uudet perhesijoitukset edellyttävät entistä useammin ainakin toisen perhehoitoperheen vanhemman jäämistä joksikin aikaa vastaamaan täysipäiväisesti sijoitetun hoidosta. Per- hehoidosta maksettavat korvaukset harvoin mahdollistavat tulotason säilymistä lähellä en- tistä. Perhehoitaja on oikeutettu työlainsäädännön perusteella saamaan hoitovapaata kodin ulkopuolisesta työstään. Hoitovapaaoikeus oikeuttaa kahteen kokoaikaiseen hoito- vapaajaksoon alle 3-vuotiaan lapsen hoitamiseksi. Hoitovapaajakson vähimmäispituus on yksi kuukausi. Myös kahta useammasta ja kuukautta lyhyemmästä hoitovapaajaksosta voidaan sopia. Perhehoitaja ei ole kuitenkaan Kelan nykyisen tulkinnan mukaan oikeutettu saamaan ko- tihoidontukea sijoitetusta lapsesta. Sijoittajalla on kuitenkin mahdollisuus tukea lapsen kotihoitoa maksamalla kotihoidontukea vastaavaa korotusta perhehoidon palkkioon. Perhehoitaja on oikeutettu saamaan lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata koulun toisen lukuvuoden tai mikäli lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, kolmannen lukuvuoden loppuun. Perhehoitaja on oikeutettu vuorotteluvapaaseen sekä vuorotteluvapaa-ajalta maksetta- vaan vuorottelulisään. Vuorottelulisän määrä perustuu kodin ulkopuolisesta työstä saadun palkan määrään. Hoitopalkkio ei vähennä maksettavan vuorottelulisän määrää. Perhehoi- taja voi saada yhtä aikaa vuorottelulisää ja hoitopalkkiota. Perhehoitajuudesta ei voi jäädä vuorotteluvapaalle.

Appears in 2 contracts

Samples: Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2020, Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2020

Sosiaaliturva. Perhehoitaja on oikeutettu saamaan sairauspäivärahaa omavastuuajan (sairastumispäivä + 9 arkipäivää) jälkeen verotettavien tulojensa perusteella laskettavan sairausvakuutus- päivärahan suuruisena. Sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssien ajalta voidaan perhehoitajille maksaa kun- toutusrahaa, joka yleensä saajan sairauspäivärahan suuruinen ja se on verollista tuloa. Perhehoitaja voi saada kuntoutusrahaa ja hoitopalkkiota yhtäaikaisesti, mikäli perhehoito jatkuu perheessä. Perhehoitajan mahdollisia opintotuen muotoja ovat aikuiskoulutustuki, koulutustuki, koulu- tuspäiväraha ja opintoraha. Näiden lisäksi opiskeleva perhehoitaja voi saada Kelan myön- tämää yleistä asumistukea tai sen korotusta. Perhehoitajan tulot eivät vaikuta perhehoi- toon sijoitetun lapsen opintotukeen. Perhehoitoon sijoitetun vauvan hoitaminen ei oikeuta sijaisvanhempia äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaan. Jos perhehoitaja saa biologisen lapsen, toimeksiantosopimuksen mukainen perhehoidon palkkio huomioidaan vanhempainetuuden perusteena olevassa työtulossa. Päätoimiselle perhehoitajalle vanhempainpäiväraha maksetaan minimimääräi- senä, jos perhehoito jatkuu myös äitiys- ja vanhempainrahakaudella. Uudet perhesijoitukset edellyttävät entistä useammin ainakin toisen perhehoitoperheen vanhemman jäämistä joksikin aikaa vastaamaan täysipäiväisesti sijoitetun hoidosta. Per- hehoidosta maksettavat korvaukset harvoin mahdollistavat tulotason säilymistä lähellä en- tistä. Perhehoitaja on oikeutettu työlainsäädännön perusteella saamaan hoitovapaata kodin ulkopuolisesta työstään. Hoitovapaaoikeus oikeuttaa kahteen kokoaikaiseen hoito- vapaajaksoon alle 3-vuotiaan lapsen hoitamiseksi. Hoitovapaajakson vähimmäispituus on yksi kuukausi. Myös kahta useammasta ja kuukautta lyhyemmästä hoitovapaajaksosta voidaan sopia. Perhehoitaja ei ole kuitenkaan Kelan nykyisen tulkinnan mukaan oikeutettu saamaan ko- tihoidontukea sijoitetusta lapsesta. Sijoittajalla on kuitenkin mahdollisuus tukea lapsen kotihoitoa maksamalla kotihoidontukea vastaavaa korotusta perhehoidon palkkioon. Oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen on kerrallaan enintään neljä työpäivää. Oikeus tilapäi- seen hoitovapaaseen koskee myös perhehoitajaa sijoitetun lapsen sairastuessa. Lisäksi työntekijällä on oikeus olla lyhytaikaisesti poissa työstä, jos hänen välitön läsnä- olonsa on välttämätöntä hänen perhettään kohdanneen, sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan ennalta arvaamattoman ja pakottavan syyn vuoksi. Perhehoitaja on oikeutettu saamaan lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata koulun toisen lukuvuoden tai mikäli lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, kolmannen lukuvuoden loppuun. Perhehoitaja on oikeutettu vuorotteluvapaaseen sekä vuorotteluvapaa-ajalta maksetta- vaan vuorottelulisään. Vuorottelulisän määrä perustuu kodin ulkopuolisesta työstä saadun palkan määrään. Hoitopalkkio ei vähennä maksettavan vuorottelulisän määrää. Perhehoi- taja voi saada yhtä aikaa vuorottelulisää ja hoitopalkkiota. Perhehoitajuudesta ei voi jäädä vuorotteluvapaalle.

Appears in 1 contract

Samples: Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2019

Sosiaaliturva. Perhehoitaja on oikeutettu saamaan sairauspäivärahaa omavastuuajan (sairastumispäivä + 9 arkipäivää) jälkeen verotettavien tulojensa perusteella laskettavan sairausvakuutus- päivärahan suuruisena. Sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssien ajalta voidaan perhehoitajille maksaa kun- toutusrahaa, joka yleensä saajan sairauspäivärahan suuruinen ja se on verollista tuloa. Perhehoitaja voi saada kuntoutusrahaa ja hoitopalkkiota yhtäaikaisesti, mikäli perhehoito jatkuu perheessä. Perhehoitajan mahdollisia opintotuen muotoja ovat aikuiskoulutustuki, koulutustuki, koulu- tuspäiväraha ja opintoraha. Näiden lisäksi opiskeleva perhehoitaja voi saada Kelan myön- tämää yleistä asumistukea tai sen korotusta. Perhehoitajan tulot eivät vaikuta perhehoi- toon sijoitetun lapsen opintotukeen. Perhehoitoon sijoitetun vauvan hoitaminen ei oikeuta sijaisvanhempia äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaan. Jos perhehoitaja saa biologisen lapsen, toimeksiantosopimuksen mukainen perhehoidon palkkio huomioidaan vanhempainetuuden perusteena olevassa työtulossa. Päätoimiselle perhehoitajalle vanhempainpäiväraha maksetaan minimimääräi- senä, jos perhehoito jatkuu myös äitiys- ja vanhempainrahakaudella. Uudet perhesijoitukset edellyttävät entistä useammin ainakin toisen perhehoitoperheen vanhemman jäämistä joksikin aikaa vastaamaan täysipäiväisesti sijoitetun hoidosta. Per- hehoidosta Perhehoidosta maksettavat korvaukset harvoin mahdollistavat tulotason säilymistä lähellä en- tistäentistä. Perhehoitaja on oikeutettu oi- keutettu työlainsäädännön perusteella saamaan hoitovapaata kodin ulkopuolisesta työstääntyös- tään. Hoitovapaaoikeus oikeuttaa kahteen kokoaikaiseen hoito- vapaajaksoon hoitovapaajaksoon alle 3-3- vuotiaan lapsen hoitamiseksi. Hoitovapaajakson vähimmäispituus on yksi kuukausi. Myös kahta useammasta ja kuukautta lyhyemmästä hoitovapaajaksosta voidaan sopia. Perhehoitaja ei ole kuitenkaan Kelan nykyisen tulkinnan mukaan oikeutettu saamaan ko- tihoidontukea kotihoidontu- kea sijoitetusta lapsesta. Sijoittajalla on kuitenkin mahdollisuus tukea lapsen kotihoitoa maksamalla kotihoidontukea vastaavaa korotusta perhehoidon palkkioon. Perhehoitaja on oikeutettu saamaan lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata koulun toisen lukuvuoden tai mikäli lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, kolmannen lukuvuoden loppuun. Perhehoitaja on oikeutettu vuorotteluvapaaseen sekä vuorotteluvapaa-ajalta maksetta- vaan vuorottelulisään. Vuorottelulisän määrä perustuu kodin ulkopuolisesta työstä saadun palkan määrään. Hoitopalkkio ei vähennä maksettavan vuorottelulisän määrää. Perhehoi- taja voi saada yhtä aikaa vuorottelulisää ja hoitopalkkiota. Perhehoitajuudesta ei voi jäädä vuorotteluvapaalle.

Appears in 1 contract

Samples: Toimeksiantosuhteisen Perhehoidon Toimintaohje Vuodelle 2021