Suoritteiden käyttö Mallilausekkeet

Suoritteiden käyttö. Muusikko oikeuttaa yhtiön käyttämään suoritteita ensilähetysjak- son ja uusintajakson aikana kotimaassa rajoittamattomasti väli- neestä ja jakelutavasta riippumatta, sisältäen myös on demand - jakelun esimerkiksi internetissä. Yhtiöllä on oikeus suoritteen vaihtoon ja myyntiin ulkomailla edellyttäen, että tämän sopimuk- sen ehtoja noudatetaan. Pöytäkirjamerkintä: Mikäli työhön tuleva muusikko ei voi levy-yhtiön tms. kanssa tehdyn sitoumuk- sen vuoksi luovuttaa Yleisradiolle kaikkia tämän sopimuksen mukaisia on de- mand -oikeuksia, hänen on ilmoitettava asiasta ennen työstä sopimista. Pöytäkirjamerkintä: Tällä sopimuksella ei osapuolten välillä sovita ohjelmiston välittämisestä DVB- H-verkossa. Yhtiö ei ole oikeutettu luovuttamaan tallenteita muihin tarkoituksiin myöskään niiden menetettyä suoja-aikansa, ellei Suomen Muu- sikkojen Liitto ry:n kanssa toisin sovita. Yhtiöllä on oikeus korvauksetta esittää tämän sopimuksen ehdoin valmistettuja ohjelmia sisäisissä esittely- ja opetustilaisuuksissa, radioalan festivaaleissa, kilpailuissa ja muissa vastaavanlaisissa tilaisuuksissa sekä ko. ohjelman ennakkomainonnassa.
Suoritteiden käyttö. Muusikko oikeuttaa Xxxx käyttämään suoritteita ensilähetysjakson ja uusintajakson aikana kotimaassa rajoittamattomasti välineestä ja jakelutavasta riippumatta, sisältäen myös on demand -jakelun Ylen hallinnoimilla alustoilla 8 §:n mukaan. Ylellä on oikeus suoritteen vaihtoon ja myyntiin ulkomailla edellyttäen, että tämän sopimuksen ehtoja noudatetaan. Pöytäkirjamerkintä: Mikäli työhön tuleva muusikko ei voi levy-yhtiön tms. kanssa tehdyn sitoumuksen vuoksi luovuttaa Ylelle kaikkia tämän sopimuksen mukaisia on demand - oikeuksia, hänen on ilmoitettava asiasta Ylelle ennen työstä sopimista. Pöytäkirjamerkintä: Tällä sopimuksella ei osapuolten välillä sovita ohjelmiston välittämisestä DVB-H- verkossa. Yle ei ole oikeutettu luovuttamaan tallenteita muihin tarkoituksiin myöskään niiden menetettyä suoja-aikansa, ellei Suomen Muusikkojen Liitto ry:n kanssa toisin sovita. Ylellä on oikeus korvauksetta esittää tämän sopimuksen ehdoin valmistettuja ohjelmia sisäisissä esittely- ja opetustilaisuuksissa, radioalan festivaaleissa, kilpailuissa ja muissa vastaavanlaisissa tilaisuuksissa sekä ko. ohjelman ennakkomarkkinoinnissa.

Related to Suoritteiden käyttö

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Johtojen, laitteiden ja merkkikilpien sijoittaminen Laitoksella on oikeus kiinteistön omistajaa tai haltijaa kuultuaan korvauksetta sijoittaa tarpeellisia johtoja, laitteita ja merkkikilpiä liittyjän kiinteistöön tarkoituksenmukaiseen, kiinteistön käyttöä mahdollisimman vähän haittaavaan paikkaan. Tällaiset johdot, laitteet ja merkkikilvet on tarkoitettu vedentoimitusta, veden laadun tarkkailua, viemäriveden poisjohtamista, verkostojen huoltoa tai palo- ja pelastustoimen tarvitsemaa sammutusveden ottamista varten.

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Vakuutusehdot Jos vakuutusmaksusta maksetaan maksun erääntyessä vain osa, jaetaan osasuoritus vakuutussopimuksen eri vakuutusturvien kesken. Kunkin vakuutusturvan osaksi tuleva summa lasketaan tällöin sen mukaan, kuinka suuri on kyseisen vakuutusturvan maksun osuus koko vakuutusmaksusta. Jos vakuutuksenottajan maksama maksu ei riitä kaikkien vakuutusturvien maksamiseen vakuutuksenottajalla on oikeus maksun suorittamisen yhteydessä määrätä mitä vakuutusturvien maksuja suorituksella lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja on kokonaan tai osittain laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen maksun erääntyessä tilanteessa, jossa hän on jo aiemmin suorittanut tulevaan aikaan kohdistuvia muita vakuutusmaksuja, vakuutusyhtiöllä on oikeus kohdistaa jo maksetut vakuutusmaksut myös laiminlyötyjen vakuutusmaksujen kattamiseen, ellei vakuutuksenottaja maksun maksamisen laiminlyötyään viipymättä nimenomaisesti ilmoita vakuutusyhtiölle, ettei hän halua jo maksettua maksua jaettavaksi eri vakuutusturvien kesken. Jos koko vakuutusmaksua ei makseta eräpäivään mennessä, erääntyvät kaikki vakuutussopimuksen vakuutuskauden jäljellä olevat maksuerät heti, jos vakuutusyhtiö niin haluaa. Erääntyvien maksuerien laskentaperusteet eivät muutu.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Saman sairauden uusiutuminen Mikäli lapsi sairastuu uudelleen samaan sairauteen työehtosopimuksiin tai alakohtaiseen käytäntöön perustuvan 30 päivän kuluessa, suoritetaan työehtosopimuksen sairausajan palkka myös lapsen hoidon osalta ilman karenssia, kuten se tapahtuisi työntekijän omankin sairauden osalta. Sopimuksen tarkoittamana saman sairauden uusimisena ei pidetä kahden tai useamman lapsen sairastumista peräkkäin alle 30 päivän välein samassa perheessä. Myöskään äidin tai isän ja lapsen peräkkäin sattuvat sairaudet eivät keskenään muodosta työehto- sopimuksen tarkoittamaa uusiutumistapausta. Sopimuksessa mainitulla lyhyellä tilapäisellä poissaololla tarkoitetaan yhden, kahden, kolmen tai neljän päivän poissaoloa. Poissaolon pituus on aina arvioitava tapaus tapaukselta ottaen huomioon muun muassa hoidon järjestämismahdollisuudet ja sairauden laatu. Sopimus ei siten merkitse automaattista oikeutta neljän päivän palkal- liseen enimmäispoissaoloon. Poissaolon ollessa sovittua pitemmän ei korvausta suoriteta. Xxxxxxxxxxxx on kuitenkin, ettei sairasta lasta voida aina jättää yksin lapsen sairauden jatkuessa pitempäänkin kuin sen ajan, jolta korvaus suoritetaan. Vuosilomalain 3 §:n luettelo työssäolopäivien veroisista päivistä ei sisällä lapsen sairastu- misesta johtuvia poissaolopäiviä. STK ja SAK ovat kuitenkin sopineet, että palkallinen poissaolo lapsen äkillisen sairastumisen johdosta ei vähennä äidin tai isän vuosiloman ansaitsemista. Tämän mukaan nämä poissaolopäivät rinnastetaan lain tarkoittamiin työssäolopäivien veroisiin päiviin.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Valvova viranomainen Kuluttajaluottoja valvovat kuluttaja-asiamies ja Kuluttaja ja kilpailuvirasto (xxx.xx) sekä sen alaisina piirihallintoviranomaisina aluehallintovirastot (xxx.xx). b)