Takuun alkaminen Mallilausekkeet

Takuun alkaminen. Takuuaika alkaa laitteen käyttöönottopäivästä kohteessa. Laitteen toimitus katsotaan tapahtuneeksi, kun asennus on suoritettu tai asiakas on ottanut kyseisen laitteen käyttöön. Laite katsotaan otetuksi käyttöön, kun Toimittaja / myyjä on sopimuksen mukaisesti saattanut laitteen asiakkaan käyttöön. Mikäli erillisestä hyväksymistestistä ei ole sovittu, asiakkaan tulee suorittaan laitteen vastaanottotarkastus seitsemän (7) päivän kuluessa siitä, kun Toimittaja on sopimuksen mukaisesti toimittanut laitteen asiakkaalle. Asiakkaan on viivytyksettä kirjallisesti ilmoitettava Toimittajalle toimituksessa havaitsemistaan virheistä tai puutteista.

Related to Takuun alkaminen

  • Työsuhteen alkaminen 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestosta. 2. Työsopimukset tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa. 3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein. 4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimus.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Korvauksen maksaminen Fennia maksaa korvauksen, kun vakuutuksenottaja on selvittänyt, ettei omaisuutta ole kiinnitetty velan vakuudeksi tai kun kiinnityksen haltijat ovat antaneet Fennialle tiedot korvauksen maksamiseksi. Ensiksi maksetaan korvaus, jonka määrä saadaan vähentämällä päivänarvon mukaisesta vahingon määrästä, mutta kuitenkin enintään omaisuuden käyvästä arvosta omavastuu ja ottamalla huomioon mahdollinen alivakuutus kohdan 1.13 mukaisesti sekä suojeluohjeiden mahdollisen laiminlyönnin ja yleisten sopimusehtojen perusteella tehtävät korvauksen vähennykset mainitussa järjestyksessä. Jos omaisuuden päivänarvo on alle 50 % jälleenhankinta-arvosta, mutta käypää arvoa suurempi, Fennia maksaa päivänarvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Jos omaisuuden päivänarvo on vähintään 50 % jälleenhankinta-arvosta, Fennia maksaa jälleenhankinta-arvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen on vain sillä, joka oli vakuutettuna vakuutustapahtuman sattuessa. Oikeutta ei voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Kolmannella osapuolella on oikeus vain päivänarvon mukaiseen korvaukseen. Jos rakentaminen viivästyy viranomaisen pakottavan määräyksen vuoksi, määräyksestä välittömästi aiheutuva viivästysaika lisätään kahden vuoden määräaikaan. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren ja yrityskiinnityslain määräyksiä. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut leasing-vuokrattuun omaisuuteen, korvaus maksetaan omaisuuden omistajalle.

  • Palkan maksaminen Palkanmääritysjakson ollessa viikkoa lyhyempi, palkka on mak- settava vähintään kaksi kertaa kuukaudessa, ellei ole paikallisesti sovittu palkan tai sen osan maksamisesta kerran kuukaudessa. Jos palkka on määritetty viikkoa tai sitä pidempää ajanjaksoa kohti, palkka on maksettava vähintään kerran kuukaudessa.

  • Maksaminen Verkkokaupan maksuvälittäjänä toimii Bambora PayForm (Paybyway Oy, y- tunnus 2486559-4), joka on rekisteröity Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Maksamiseen siirrytään Bamboran verkkopalvelun kautta ja tiliotteella ja laskulla maksun saajana näkyy Bambora tai Paybyway Oy. Bambora välittää maksut verkkokauppiaalle. Maksaminen on turvallista, sillä kaikki maksutapahtumaa koskevat tiedot välitetään salattua yhteyttä käyttäen niin ettei kukaan ulkopuolinen taho näe maksutapahtuman tietoja. Kauppa syntyy verkkokaupan asiakkaan ja verkkokaupan välille. Verkkokaupan vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Lue lisää Bamborasta:

  • Työehtosopimuksen allekirjoittaminen Todettiin, että liittojen välillä on tänään allekirjoitettu neuvottelutuloksen 20.11.2017mukainen työehtosopimus. Nyt allekirjoitettu työehtosopimus tulee voimaan 1.12.2017 alkaen. Sopimuksen sisältöä koskevat muutokset tulevat voimaan 1.12.2017 alkaen, ellei asianomaisessa sopimuskohdassa ole voimaantulon osalta muusta sovittu.

  • Vakuutusmaksun maksaminen Vakuutusmaksu maksetaan etukäteen. Vakuutuksenantajan vastuu alkaa vakuutusajan alkaessa, vaikka vakuutusmaksua ei olisi vielä maksettu. Tämä edellyttää kuitenkin, että vakuutusmaksu suoritetaan 14 päivän kuluessa siitä, kun vakuutuksenantaja on lähettänyt maksuvaatimuksen. Jos maksu suoritetaan myöhemmin, vakuutuksenantaja voi peruuttaa vakuutussopimuksen päättymään vakuutussopimuslain sääntöjen mukaisesti.

  • Takaisinottaminen Työnantajan on tarjottava työtä tuotannollisella ja talo- udellisella perusteella tai saneerausmenettelyn yhtey- dessä irtisanomalleen, työvoimaviranomaisen kautta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä neljän kuukauden kulues- sa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankal- taisiin tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt. Jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä sen päättymi- seen mennessä vähintään 12 vuotta, takaisinottoaika on kuitenkin kuusi kuukautta. SOVELTAMISOHJE: Työnantaja täyttää velvollisuutensa tiedustelemalla paikalli- selta työvoimaviranomaiselta, onko irtisanottuja työntekijöitä hakemassa työtä sen välityksellä. Paikallisella työvoimaviran- omaisella tarkoitetaan sitä, jonka alueella työtä on tarjolla. Työvoimaviranomainen selvittää tiedustelun perusteella, on- ko tässä määräyksessä tarkoitettuja työntekijöitä työnhaki- joina. Samassa yhteydessä on syytä selvittää, onko sellaisia työntekijöitä edelleen työttöminä työnhakijoina, jotka yli 200 päivää kestäneen lomautuksen jälkeen ovat itse irtisanoneet työsuhteensa. Työnhakijat ilmoitetaan työnantajalle ja entisil- le työntekijöille annetaan työhönosoitukset.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Samastaminen Mitä edellä on sanottu vakuutetusta, kun kysymys on vahingon aiheuttamisesta, suojeluohjeiden noudattamisesta tai pelastamis- velvollisuudesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, ● joka vakuutetun suostumuksella on vastuussa vakuutuksen kohteena olevasta moottorikäyttöisestä tai hinattavasta ajoneu- vosta, aluksesta taikka ilma-aluksesta, ● joka omistaa vakuutetun omaisuuden yhdessä vakuutetun kanssa ja käyttää sitä yhdessä hänen kanssaan tai ● joka asuu vakuutetun kanssa yhteisessä taloudessa ja käyttää vakuutettua omaisuutta yhdessä hänen kanssaan. Mitä edellä on sanottu vakuutetusta, kun kysymys on suojeluoh- jeiden noudattamisesta, sovelletaan vastaavasti henkilöön, jonka tehtävänä vakuutuksenottajaan olevan työ- tai virkasuhteen pe- rusteella on huolehtia suojeluohjeen noudattamisesta.