Vakuutusmaksun maksaminen. Vakuutusmaksu maksetaan etukäteen. Vakuutuksenantajan vastuu alkaa vakuutusajan alkaessa, vaikka vakuutusmaksua ei olisi vielä maksettu. Tämä edellyttää kuitenkin, että vakuutusmaksu suoritetaan 14 päivän kuluessa siitä, kun vakuutuksenantaja on lähettänyt maksuvaatimuksen. Jos maksu suoritetaan myöhemmin, vakuutuksenantaja voi peruuttaa vakuutussopimuksen päättymään vakuutussopimuslain sääntöjen mukaisesti.
Vakuutusmaksun maksaminen. (VSL 38 §)
Vakuutusmaksun maksaminen. (38 §) Vakuutusmaksu on maksettava kuukauden kuluessa siitä, kun Fennia lähetti vakuutuksenottajalle vakuutusmaksua koskevan laskun. Ensim- mäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa ennen Fennian vastuun alkamista eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos Fennian vastuu alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse maksaa ennen vastuun alkamista. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien Fennian vakuutusmak- susaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään.
Vakuutusmaksun maksaminen. Vakuutusmaksu veloitetaan vakuutussopimuksessa maini- tulla tavalla. Vakuutusmaksuja ei laskuteta yhtä pitkältä ajalta kuin miltä vakuutettu on oikeutettu työttömyys- tai työkyvyttö- myyskorvauksiin. Vakuutetun on kuitenkin maksettava ne vakuutusmaksut, jotka ovat jo ehtineet muodostua ennen myönteisen korvauspäätöksen tekemistä. Veloituksettomat vakuutuskaudet voivat näin ollen kohdistua korvausjakson jälkeisiin vakuutuskausiin. Jos vakuutusmaksu myöhästyy yli 30 päivää, vakuutusyh- tiöillä on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Vakuutus ei kuitenkaan pääty, jos kaikki maksamattomat vakuutusmaksut maksetaan ennen irtisanomisajan päätty- mistä. Jos vakuutuksen irtisanomisen perusteena ollut muu kuin ensimmäinen suorittamatta jätetty vakuutusmaksu maksetaan kuuden kuukauden kuluessa vakuutuksen päät- tymisestä, vakuutus astuu uudelleen voimaan ja vakuutuk- senantajan vastuu alkaa maksua seuraavasta päivästä. Jos vakuutusmaksun laiminlyönti on johtunut vakuu- tuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, vakuutus päättyy irti- sanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta, mutta kuitenkin viimeistään 3 kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä.
Vakuutusmaksun maksaminen. Vakuutusmaksu on maksettava viimeistään eräpäi- vänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa ennen vakuutusyhtiön vastuun alkamista eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksu- kauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuutus- yhtiön vastuu alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse maksaa ennen vastuun alkamista. Jos vakuutuksenottajan maksu ei riitä kaikkien va- kuutusyhtiön vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä, mitä vakuu- tusmaksusaatavia vakuutuksenottajan suorituksilla lyhennetään.
Vakuutusmaksun maksaminen. Vakuutusmaksu maksetaan Nordax Bankille luottosopimuksen mukaisen luoton kuukausierän yhteydessä. Maksun eräpäivä ilmoitetaan Nordax Bankin lähettämässä laskussa. Maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut vakuutusyhtiön erääntyneet saatavat voidaan vähentää maksettavasta korvauksesta. Jos vakuutusmaksu myöhästyy yli 30 päivää, vakuutusyhtiöillä on oikeus irtisanoa vakuutus päättyväksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Vakuutus ei kuitenkaan pääty, jos kaikki maksamattomat vakuutusmaksut maksetaan ennen irtisanomisajan päättymistä. Jos vakuutuksen irtisanomisen perusteena ollut muu kuin ensimmäinen suorittamatta jätetty vakuutusmaksu maksetaan kuuden kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä, vakuutus astuu uudelleen voimaan ja AXAn vastuu alkaa maksua seuraavasta päivästä. Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, vakuutus päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta, mutta kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä.
Vakuutusmaksun maksaminen. Vakuutusmaksu on maksettava kuukauden kuluessa siitä, kun Xxxxxx lähetti vakuutuksenottajalle maksuvaatimuksen. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa ennen Xxxxxxx vastuun alkamista eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien Xxxxxxx vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään.
Vakuutusmaksun maksaminen. Vakuutusmaksu veloitetaan vakuutussopimuksessa maini- tulla tavalla. Jos vakuutusmaksu myöhästyy yli 30 päivää, vakuutuk- senantajalla on oikeus irtisanoa vakuutus päättyväksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. Vakuutus ei kuitenkaan pääty, jos vakuu- tusmaksu suoritetaan ennen irtisanomisajan päättymistä. Jos vakuutuksen irtisanomisen perusteena on ollut muu vakuutusmaksu kuin ensimmäinen suorittamatta jätet- ty vakuutusmaksu ja se maksetaan kuuden kuukauden kuluessa vakuutuksen päättymisestä, vakuutus astuu uudelleen voimaan ja vakuutuksenantajan vastuu alkaa xxxxxx seuraavasta päivästä. Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytään, vakuutus päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kulut- tua esteen lakkaamisesta, mutta kuitenkin viimeistään 3 kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus halutessaan vähentää maksa- mattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut vakuutus- yhtiön erääntyneet saatavat vakuutuskorvauksesta.
Vakuutusmaksun maksaminen. Vakuutusmaksu on maksettava kuukauden kuluessa siitä, kun Xxxx- Xxxxxxx lähetti laskun vakuutuksenottajalle. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa ennen LähiTapiolan vastuun alkamista eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutuskauden ja vakuu- tusmaksukauden alkamista. Poikkeuksena ovat 5. kohdan neljännen kappaleen tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun maksa- minen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Jos vakuutuksenottajan maksu ei riitä kaikkien LähiTapiolan vakuutus- maksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrä- tä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja ei erikseen ilmoita mihin suoritus kohdiste- taan, on LähiTapiolalla oikeus suorituksen kohdistamiseen. Mak- samattomalle vakuutusmaksusaatavalle kertynyt korko kuitataan ennen pääomaa.
Vakuutusmaksun maksaminen. E-laskulla voit maksaa laskusi 1, 2, 4 tai 12 erässä ilman lisäkuluja. Vaihtoeh- toisesti voit saada paperilaskun postitse tai maksuttoman laskun Omille sivuille. Jos haluat maksaa laskusi useammassa kuin yhdessä erässä, perimme jokaisesta paperilaskusta 2,90 euroa/kpl. Lisätietoja osoitteesta xx.xx/xxxxxx xx.xx/xxxxxx If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike Rekisteröity kotipaikka Tukholma, Y-tunnus 1602149-8 Keilasatama 2, 02150 Espoo, puh. 010 19 15 15 (vaihde) Asiakaspalvelu 010 19 19 86 Vakuutuksenantaja ei anna vakuutussopimuslain mukaisia henkilökoh- taisia suosituksia vakuutuksista. If Asiakasvaltuutettu ottaa asiasi uudelleen käsittelyyn, jos olet vakuutuk- senottajana tai korvauksenhakijana päätökseen tyytymätön. Toimita tiedot asiasta kuuden kuukauden kuluessa päätöksestä xxxxxxxxxxxxxxxxxx@xx.xx tai Asiakasvaltuutettu, PL 2018, 20025 IF. Ratkaisusuosituksia antavat Vakuutus- ja rahoitusneuvonta (xxxx.xx), Kuluttajariitalautakunta (xxxxxxxxxxxxxx.xx) tai liikennevakuutuslain mukais- ten korvausasioiden osalta Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta (xxxxx.xx). Asia voidaan myös saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi nostamalla kanne käräjäoikeudessa. Lisätietoja ja yhteydenottolomakkeen asiakasvaltuutetulle löydät osoit- teesta xx.xx/xxxxxxxxxxxxx.