Toimittajan yleiset velvoitteet Palvelun toimittaminen Mallilausekkeet

Toimittajan yleiset velvoitteet Palvelun toimittaminen. Arena Interactive toimittaa Palvelut Toimeksiannon ja Jatkuvan Palvelun kulloinkin voimassa olevien palvelu- ja rajapintakuvausten mukaisesti ja Kehityspalvelun projektisuunnitelman mukaisesti. Arena Interactive on oikeus käyttää parhaaksi katsomaansa viestiliikenneyhteyttä sekä muutoin tuottaa Palvelut parhaaksi katsomallaan tavalla itse valitsemiansa työmenetelmiä ja toimintaprosesseja noudattaen. Arena Interactivella on oikeus käyttää Palveluidensa suorittamiseen alihankkijoita.

Related to Toimittajan yleiset velvoitteet Palvelun toimittaminen

  • Toimenpiteet vuokra-ajan päättyessä Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois vuokra-alueella olevan omaisuutensa. Vuokralainen on samoin velvolli- nen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon. Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esit- tämään vuokranantajalle riittävän selvityksen alueella harjoitetusta toi- minnasta sekä alueella säilytetyistä tai käytetyistä aineista ja jätteistä, jotka voivat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pi- laantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä ja pohjavesi sekä sedimentti. Mikäli vuokra-alueella todetaan pilaantuneisuutta, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maa- perän ja pohjaveden sekä sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Mikäli vuokra-alueella vuokra-aikana harjoitetusta toiminnasta aiheutu- nut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokra- lainen myös tämän puhdistamisesta. Mikäli vuokra-alueen maaperään on sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä. Vuokralainen on velvollinen kutsumaan vuokranantajan loppukatsel- mukseen vuokrasopimuksen päättymispäivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei yhden (1) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päät- tymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksi- aan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyt- tämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimen- piteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta. Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomal- laan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyt- tää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpi- teistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen pe- rustuvien saataviensa kattamiseen. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisesti puhdistettuna ja siivottuna jätetty vuokranantajan vapaa- seen hallintaan.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.

  • Johtojen ym. sijoittaminen Kiinteistön omistaja sallii kaupungin osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien tarpeellisten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkeiden sekä jalankulkutasojen ja jalankulku-ulokkeiden ja niiden katosten kannattimien si- joittamisen kiinteistölle, sen yli ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Tässä tarkoitetuista toimenpiteistä kiinteistön omistajalle aiheutuva suoranai- nen haitta tai vahinko korvataan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Kaupunki ei ole korvausvelvollinen maasto-olosuhteiden edellyttämän katu- alueen luiskan ulottamisesta tonttirajan sisäpuolelle. Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii ka- dun ja kiinteistön pihatason korkeuseroista johtuen joko penger- tai leikkaus- luiskan ulottamista tontille, kiinteistönomistajan on sallittava tämä korvauk- setta.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Ammattitaidon ylläpitäminen Pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, toimikauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Kunnian tai yksityiselämän loukkaaminen Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka aiheutuu kunnian tai yksityiselämän loukkaamisesta.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.