Tutkimuksen asemointi Mallilausekkeet

Tutkimuksen asemointi. Kun tässä tutkimuksessa puhutaan oppisopimuskoulutuksen järjestäjistä tai oppisopimusorganisaatioista, sillä tarkoitetaan niitä kuntia, kuntayhtymiä, säätiöitä, rekisteröityjä yhteisöjä tai valtion liikelaitoksia, joille opetus- ja kulttuuriministeriö on ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain nojalla myöntänyt oppisopimuskoulutuksen järjestämisluvan (Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 21.8.1998/631, 4–5 §). Tutkimuksen lähtökohtana on suomalaisen oppisopimuskoulutuksen toiminnan tarkastelu. Oppisopimuskoulutus on työelämälähtöinen ja tavoitehakuinen koulutusmuoto, mikä mahdollistaa oppisopimuskoulutuksen tarkastelun useiden eri näkökulmien tai teorioiden kautta. Oppisopimuskoulutuksen tutkimisessa voidaan käyttää monia teoreettisia lähestymistapoja riippuen siitä, tarkastellaanko oppimista yksilön, yhteisön vai organisaation prosessina. Usein oppisopimuskoulutukseen liittyvissä tutkimuksissa yhdistyvät sekä oppiminen että työ. Tutkimuksissa voidaan Aarkrogin (2005) mukaan nähdä työpaikalla tapahtuva informaali oppiminen ja oppilaitoksessa tapahtuva formaali oppiminen toisistaan erillisinä ja ominaisuuksiltaan erilaisina prosesseina. (Ks. myös Nyyssölä 2002; Xxxxxxxx, Tynjälä & Xxxxxxxxxx 2014). Kasvatustiede määritellään usein kasvatusta ja koulutusta ohjaavaksi tieteenalaksi, jonka tehtävänä on selvittää kasvatus- ja koulutustoiminnan teoreettisia perusteita. Kasvatustieteen tehtävänä on myös kuvata kasvatusta, opetusta ja koulutusta sekä oppimisen olemusta, edellytyksiä ja seuraamuksia. Kasvatustieteellisen työn tavoite yhteiskunnassa on kouluttaa työvoimaa työelämän tarpeisiin. Näin määriteltynä kasvatustiede vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnan kehitykseen. (Hirsjärvi & Huttunen 1995, 89.) Oppisopimuskoulutuksen tarkoitus on kouluttaa työelämän tarpeisiin ammattitaitoisia ja osaavia työntekijöitä, joten oppisopimuskoulutuksessa tapahtuvia ilmiöitä ja ammatillista kehitystä voidaan tarkastella tältä osin kasvatustieteen näkökulmasta. Canningin ja Langin (2004) mukaan oppisopimusta on kuitenkin hankala asemoida pelkästään perinteiselle kasvatustieteen alueelle (ks. myös Viinisalo 2008). Kuvio 2 kuvaa, kuinka oppisopimuskoulutus voidaan nähdä merkittävänä kansallisen työelämälähtöisen koulutuksen edistäjänä ja miten se sijoittuu ammatillisen koulutuksen sekä työllisyys- ja elinkeinopolitiikan alueille. Kuvio 2 osoittaa, että globaalin kilpailun myötä oppisopimuskoulutukseen kuuluu selkeästi myös kansainvälinen näkökulma. (Viinisalo 2008, 142...

Related to Tutkimuksen asemointi

  • Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.

  • Sopimuksen syntyminen Tarjouspohjaisessa kaupassa sopimus syntyy, kun ostaja on ilmoittanut hyväksyvänsä myyjän tarjouksen sellaisenaan. Muussa tapauksessa kauppa syntyy, kun myyjä on vahvistanut tilauksen tai toimittanut tavaran. Ostajan tilauksen poiketessa myyjän tarjouksesta, kaupan katsotaan syntyneen myyjän tarjouksenmukaisin ehdoin, ellei myyjä ole kirjallisesti muuta vahvistanut.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Sopimuksen tausta ja tarkoitus Helsingin Jätkäsaaren uuden asuin- ja toimitila-alueen (jäljempänä: ”Jätkäsaari”) jätteen kerääminen on tarkoitus järjestää keskitettynä jätteen keräämisenä siten, että alueelle rakennetaan pääosin katualueille sijoitettava maanalainen jätteen putkikeräysjärjestelm ä, jossa jätteet siirretään alipaineisella imulla alueella sijaitsevien kiinteistöjen jätepisteistä jäteasemalle (jäljempänä: ”Putkikeräysjärjestelm ä”). Helsingin kaupungin käyttämien varaus- ja tontinluovutusehtojen mukaisesti Jätkäsaaren kiinteistöt ovat pääsääntöisesti velvollisia järjestämään jätteenkerääm isensä Putkikeräysjärjestelmällä. Jäteyhtiö on perustettu Jätkäsaaren alueen Putkikeräysjärjestelmän runkoputkisto n, kiinteistöliittymien ja jäteterminaalin, tilaamista, rakennuttamista, omistamista sekä koko Putkikeräysjärjestelm än myöhempää operointia, ylläpitoa, huoltoa ja peruskorjauksia varten. Jäteyhtiön tarkoituksena on ottaa kokonaisvastuu Putki- keräysjärjestelmän runkoputkiston, kiinteistöliittymien ja jäteterminaalin rakennut - tamisesta ja Putkikeräysjärjestelm än rahoituksen sekä sen myöhemmän operoinnin järjestämisestä sekä mahdollisesta lisärakentamisesta ja laajentamisesta. Jäteyhtiöllä on oikeus Hankintasopimuksesta ilmenevin periaattein laajentaa mainittua järjestelmää alkuperäisen toiminta-alueen ulkopuolelle. Putkikeräysjärjestelmän toteuttaminen rahoitetaan siten, että kukin järjestelmään osalliseksi tuleva kiinteistö/kiinteistönomistaja tai vuokralainen tulee myös Jäteyhtiön osakkaaksi. Näin jokainen järjestelmään osalliseksi tuleva kiinteistö/kiinteistönomistaja tai vuokralainen on velvollinen merkitsemään Jäteyhtiön osakkeita tässä sopimuksessa todettujen periaatteiden mukaisesti. Tällä sopimuksella -sovitaan Osapuolten kesken niistä ehdoista, joilla Merkitsijä sitoutuu merkitsemään Jäteyhtiön B-osakkeita ja joilla Merkitsijä tulee näin Jäteyhtiön osakkeenomistajaksi. -sovitaan Osapuolten kesken niistä periaatteista, joiden mukaan Jäteyhtiö sitoutuu toteuttamaan Putkikeräysjärjestelm än ja osana sitä Merkitsijän tai Merkitsijää palvelevan kiinteistöliittymän sekä vastaamaan Putkikeräysjärjestelm än operoinnis ta, ylläpidosta ja korjauksista Putkikeräysjärjestelm än käyttöönoton jälkeen. -Merkitsijä sitoutuu niihin toimintatapoihin ja periaatteisiin, joilla muut Putkike - räysjärjestelmään liittyvät kiinteistöt/kiinteistönomistajat tai vuokralaiset tulevat myös Jäteyhtiön B-osakkeiden omistajiksi. Lisäksi tällä sopimuksella sovitaan Jäteyhtiön hallinnon järjestämisestä sekä Jä- teyhtiön toiminnan periaatteista.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Vakuutuksen tarkoitus Pohjola Vakuutus Oy tai A-Vakuutus Oy (jäljempänä vakuutusyh- tiö) sitoutuu näiden ehtojen sekä Yleisten sopimusehtojen (YL) mukaisesti ● korvaamaan kohdassa VA 2.1 mainitut vahingot ja ehdoissa erikseen mainitut muut kustannukset, ● huolehtimaan vahingonkorvauksen perusteiden ja määrän sel- vityksestä, ● neuvottelemaan xxxxxxxxxx vaatijan kanssa ja ● hoitamaan tai korvaamaan oikeudenkäynnin, jos korvauskysy- mys joutuu oikeuskäsittelyyn.

  • Sopimusvastuu Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa siltä osin, kun korvausvastuu perustuu vakuutetun tekemän sopimuksen sellaiseen määräyk- seen, jolla vakuutettu on ottanut itselleen enemmän vastuuta, kuin hänellä olisi voimassa olevan oikeuden mukaan ilman tuol- laista sopimusmääräystä.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan vuokralaisen osalta heti ja kunnan osalta sitten, kun kunnan viranomaisen sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. LIITTEET: