Työajan tasaamisesta aiheutuvan ansion vähentymisen korvaaminen. Työajan tasaamisesta aiheutuva ansion vähentyminen korvataan siten, että työntekijä ansait- see jokaiselta keskeytyvässä kolmivuorotyössä työskentelemältään säännöllisen työajan tun- nilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 11,0 prosenttia työntekijän työehtosopimuksen 8 §:n mukaan määräytyvästä keskituntiansiosta. Lisä maksetaan myös työehtosopimuksen mu- kaan työnantajan korvattavalta matkustamis- ja koulutusajalta säännöllisen työajan osalta sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa. Mikäli ansaittujen lisien maksamisajankohdista ei paikallisesti toisin sovita, lisät maksetaan palkanmaksukausittain.
Appears in 2 contracts
Samples: Kumiteollisuuden Työntekijöitä Koskeva Työehtosopimus, Kumiteollisuuden Työntekijöitä Koskeva Työehtosopimus
Työajan tasaamisesta aiheutuvan ansion vähentymisen korvaaminen. Työajan tasaamisesta aiheutuva ansion vähentyminen korvataan siten, että työntekijä ansait- see jokaiselta keskeytyvässä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työskentelemältään säännöllisen työajan tun- nilta työ- ajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 11,0 14,3 prosenttia työntekijän työehtosopimuksen työehtosopi- muksen 8 §:n mukaan määräytyvästä keskituntiansiosta. Lisä maksetaan myös työehtosopimuksen mu- kaan työehtosopi- muksen mukaan työnantajan korvattavalta matkustamis- ja koulutusajalta säännöllisen työajan osalta sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa. Mikäli ansaittujen Ansaittujen lisien maksamisajankohdista ei voidaan paikallisesti toisin sovitasopia käytettävän vuorojärjes- telmän tarpeiden mukaan sekä sitä silmällä pitäen, lisät maksetaan palkanmaksukausittainettä suositeltavaa on mahdollisimman ta- saisen ansion aikaan saaminen.
Appears in 2 contracts
Samples: Kumiteollisuuden Työntekijöitä Koskeva Työehtosopimus, Kumiteollisuuden Työntekijöitä Koskeva Työehtosopimus
Työajan tasaamisesta aiheutuvan ansion vähentymisen korvaaminen. Työajan tasaamisesta aiheutuva ansion vähentyminen korvataan siten, että työntekijä ansait- see ansaitsee jokaiselta keskeytyvässä kolmivuorotyössä työskentelemältään säännöllisen työajan tun- nilta tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 11,0 prosenttia työntekijän työehtosopimuksen 8 31 §:n mukaan määräytyvästä keskituntiansiosta. Lisä maksetaan myös työehtosopimuksen mu- kaan mukaan työnantajan korvattavalta matkustamis- ja koulutusajalta säännöllisen työajan osalta sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa. Mikäli ansaittujen lisien maksamisajankohdista ei paikallisesti toisin sovita, lisät maksetaan palkanmaksukausittain.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työajan tasaamisesta aiheutuvan ansion vähentymisen korvaaminen. Työajan tasaamisesta aiheutuva ansion vähentyminen korvataan siten, että työntekijä ansait- see ansaitsee jokaiselta keskeytyvässä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työskentelemältään säännöllisen työajan tun- nilta tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 11,0 14,3 prosenttia työntekijän työehtosopimuksen 8 31 §:n mukaan määräytyvästä keskituntiansiosta. Lisä maksetaan myös työehtosopimuksen mu- kaan mukaan työnantajan korvattavalta matkustamis- ja koulutusajalta säännöllisen työajan osalta sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa. Mikäli ansaittujen Ansaittujen lisien maksamisajankohdista ei voidaan paikallisesti toisin sovitasopia käytettävän vuorojärjestelmän tarpeiden mukaan sekä sitä silmällä pitäen, lisät maksetaan palkanmaksukausittainettä suositeltavaa on mahdollisimman tasaisen ansion aikaan saaminen.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työajan tasaamisesta aiheutuvan ansion vähentymisen korvaaminen. Työajan tasaamisesta aiheutuva ansion vähentyminen korvataan siten, että työntekijä ansait- see an- saitsee jokaiselta keskeytyvässä kolmivuorotyössä työskentelemältään säännöllisen työajan tun- nilta työ- ajan tunnilta senttimääräisen lisän, jonka suuruus on 11,0 10,5 prosenttia työntekijän työehtosopimuksen 8 §:n työehto- sopimuksen kohdan 34 mukaan määräytyvästä keskituntiansiosta. Lisä maksetaan myös työehtosopimuksen mu- kaan mukaan työnantajan korvattavalta matkustamis- ja koulutusajalta säännöllisen työajan osalta sekä ajalta, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkkaa. Lisää ei sisällytetä työehtosopimuksen kohdassa 4.11 tarkoitettuun keskituntiansiolaskel- maan. Mikäli ansaittujen lisien maksamisajankohdista ei paikallisesti toisin sovita, lisät maksetaan palkanmaksukausittain.
Appears in 1 contract