Vaikutukset tulevaisuudessa Mallilausekkeet

Vaikutukset tulevaisuudessa. Edunvalvontavaltuutus on hyvä keino varautua myöhemmässä tulevaisuudessa mahdollisesti sattuviin ennalta odottamattomiin tai odotettuihin tapahtumiin, jotka aiheuttavat edunvalvonnan tarpeen. Sitä suositellaan jokaiselle täysi-ikäiselle, sillä esimerkiksi pysyvä vammautuminen voi tapahtua kenelle vain esimerkiksi autoko- larissa (Vilpponen 2016). Toisaalta myös tilapäisen edunvalvonnan tarve voi tulla joskus ajankohtaiseksi kenelle vain, jolloin edunvalvontavaltuutus on voimassa vain sen ajan kuin se on tarpeen. Ilman edunvalvontavaltuutusta läheisten on vaikea hoitaa edunvalvonnan tarpeessa olevan asioita, esimerkiksi pankkiasioita, kuten laskujen maksuja. Edunvalvontavaltuutuksella voi varautua muun muassa mahdolliseen oikeustoimi- kelpoisuuden menettämiseen vanhemmalla iällä esimerkiksi dementian johdosta. Toisaalta edunvalvontavaltuutuksella voidaan varautua mahdolliseen lähitulevai- suudessa sattuvaan onnettomuuteen, joka voi aiheuttaa esimerkiksi tilapäisen oi- keustoimikelpoisuuden menettämisen tai kyvyttömyyden huolehtia omasta edusta. Edunvalvontavaltuutuksella voi varautua mahdollisen jo tiedossa olevan sairauden tulevaisuudessa aiheuttamaan oikeustoimikelpoisuuden menettämiseen tai kyvyttö- myyteen huolehtia omista asioistaan. Toisaalta voi käydä myös niin, että tehty edunvalvontavaltakirja jää tarpeettomaksi valtuuttajan säilyttäessä oikeustoimikel- poisuutensa koko elämänsä ajan. (Kangas 2013, 232) Edunvalvontavaltuutuksen laatimisella voidaan välttää mahdollisesti tulevaisuu- dessa läheiselle aiheutuvaa byrokratiaa mahdollisen edunvalvojan tehtävän joh- dosta (Xxxxxxx 2014). Edunvalvojalla tarkoitetaan maistraatin tai tuomioistuimen määräämää henkilöä, jonka toimiminen on yleensä jähmeämpää ja hankalampaa kuin edunvalvontavaltuutettuna toimiminen. Edunvalvoja voi olla läheinen tai ylei- nen edunvalvoja eli edunvalvontatoimistossa työskentelevä henkilö. (Vilpponen 2016.) Edunvalvontavaltuutus tekee valtuuttajan asioiden hoidosta joustavampaa sekä helpompaa verrattuna viranomaisen määräämänä edunvalvojana toimimiseen (Anttila 2014). Virallisen edunvalvonnan toimintaa säätelee laki, jonka vuoksi toi- minta ei välttämättä aina ole edunvalvottavan edun mukaista (Lampinen-Kinnari 2017). Edunvalvontavaltuutuksen laatimisen ansiosta laatija voi olla rauhallisin mielin, sillä jos jotain tapahtuu, tulee hänen asioitaan hoitamaan luotettu henkilö niillä ta- voilla, joilla valtuuttaja on itse määritellyt. Näin valtuuttaja voi myös varmistaa elä- mänlaatu...

Related to Vaikutukset tulevaisuudessa

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten ovat allekirjoittajajärjestöjen väliset koulutustyöryhmät. Työryhmät koostuvat samaan keskusjärjestöön kuuluvien työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestön edustajista, joita kukin osapuoli nimeää enintään kaksi. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voidaan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Hyväksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit mah- dollisuuksien mukaan viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin al- kua.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.

  • Matkakustannusten korvaukset Verovapaaksi katsottavien matkakustannusten korvaukset ja niiden perusteet määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.

  • Luottamusmiesten koulutus 1. Liitot pitävät suotavana, että luottamusmiehelle mahdollisuuksien mukaan varataan tilai- suus osallistua koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmies- tehtävien hoitamisessa.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.