Vahinkovakuutus Yhtiö voi alentaa korvausta tai jättää sen kokonaan maksamatta, jos vakuutuksen- ottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa joko tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vä- häisenä. Tällöin otetaan huomioon, mikä merkitys väärällä tai puutteellisella tiedolla on ollut vahingon syntymiseen tai laajuu- teen. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienem- mäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täy- delliset tiedot olisi annettu, otetaan kor- vausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmak- suun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat ol- leet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poik- keama annetun tiedon ja oikean ja täydel- lisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.
Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.
Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.
Henkilövakuutus Pohjantähti voi vakuutuskauden aikana muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan oikeita tai muuttuneita olosuhteita, jos - vakuutuksenottaja tai vakuutettu tahallaan tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, on laiminlyönyt henkilövakuutusta koskevan tiedonantovelvollisuutensa (kohta 2) ja Pohjantähti olisi myöntänyt vakuutuksen oikeiden ja täydellisten tietojen perusteella ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu; - vakuutuksenottaja tai vakuutettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään henkilövakuutusta koskevaa tiedonantovelvollisuuttaan (kohta 2) ja vakuutus tästä huolimatta laiminlyönnin seuraamusten sovittelun vuoksi kyseisen kohdan mukaan sitoo Pohjantähteä tai - vakuutuksenottajan tai vakuutetun Pohjantähden kanssa sopimusta päätettäessä ilmoittamissa seikoissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut kohdassa Tietojen antaminen sopimuksen voimassa ollessa (kohta 4) tarkoitettu vahingonvaaraa lisäävä muutos, jos Pohjantähti olisi tietäessään muuttuneista seikoista jo vakuutusta tehtäessä, myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla. Pohjantähti alentaa vakuutusmaksua, jos vakuutuksenottaja ilmoittaa Pohjantähdelle vahingonvaaraa merkittävästi vähentävästä muutoksesta. Uudet maksut ja ehdot tulevat voimaan heti, kun Pohjantähti on saanut ilmoituksen muuttuneista tiedoista.
Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)
Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.
Vakuutuksen kohde Vakuutuksen kohteena on jäljempänä mainittu omaisuus.
Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.