Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä Mallilausekkeet

Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. Pohjantähti suorittaa korvauksen vakuutetun oikeudenkäyntikuluista ja asianajokuluista tuomioistuimen lain- voimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen. Jos vakuutettu on arvonlisäverolain mukaan oikeutet- tu vähentämään asianajolaskuun sisältyvän veron, Pohjantähti suorittaa vakuutetulle korvauksen asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista vakuutetun suorittamaa maksettua laskua vastaan. Pohjantähden korvausvelvollisuuden vähennykseksi on luettava kulukorvaus, minkä vakuutetun vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle, mikäli se on saatu perityksi maksuvelvolliselta. Jos vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle kulukorvausta, joka vakuutuksesta kor- vausta suoritettaessa on maksamatta, vakuutettu on velvollinen siirtämään oikeutensa kulukorvaukseen Pohjantähdelle vakuutuksesta suoritettavan korvauksen määrään asti. Jos vakuutettu on joutunut maksamaan osan kustannuksistaan itse sen vuoksi, että kustannukset ylittävät kohdassa 7.1 mainitun enimmäiskorvauksen, vakuutettu on velvollinen siirtämään vastapuolen kulukorvauk- sesta Pohjantähdelle sen osan, joka ylittää vakuutetun itse maksaman osuuden. Jos vakuutetun vastapuolen maksettavaksi tuomittu tai sovittu kulukorvaus on maksettu vakuutetulle tai hän on muutoin saanut lukea sen hyväkseen, vakuutetun on palautettava Pohjantähdelle kulukorvaus korkoineen vakuutuksesta suoritetun korvauksen määrään asti.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. 1. Xxxxx suorittaa korvauksen vakuutetun oikeudenkäyn- tikuluista ja asianajokuluista tuomioistuimen lainvoi- maisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen. El- lei erityisiä vastasyitä ole, suorittaa Turva korvauksia myös oikeusasteittain. Lisäksi Turva voi harkintansa mukaan poikkeuksellisesti suorittaa ennakkokorva- usta oikeuskäsittelyn huomattavasti pitkittyessä. 2. Jos vakuutettu on arvonlisäverolain mukaan oikeu- tettu vähentämään asianajolaskuun sisältyvän veron, Xxxxx suorittaa vakuutetulle korvauksen asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista vakuutetun maksamaa laskua vastaan. 3. Turvan korvausvelvollisuuden vähennykseksi on lu- ettava kulukorvaus, jonka vakuutetun vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle, jos se on saatu perityksi maksuvelvolliselta. 4. Jos vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksa- maan vakuutetulle kulukorvausta, joka vakuutukses- ta korvausta suoritettaessa on maksamatta, vakuu- tettu on velvollinen ennen korvauksen suorittamista siirtämään oikeutensa kulukorvaukseen Xxxxxxxx va- 5. Jos vakuutetun vastapuolen maksettavaksi tuomittu tai sovittu kulukorvaus on maksettu vakuutetulle tai hän on muutoin saanut lukea sen hyväkseen, vakuute- tun on palautettava Turvalle kulukorvaus korkoineen vakuutuksesta suoritetun korvauksen määrään asti.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. R20.8.1 Fennialla on oikeus korvauksen rahana maksamisen asemesta uudelleen rakennuttaa, hankkia tai korjauttaa hävinnyt tai vahin- goittunut omaisuus. R20.8.2 Jos menetettyä omaisuutta saadaan takaisin korvauksen maksa- misen jälkeen, vakuutetun on viipymättä luovutettava se Fennialle tai palautettava korvaus sen osalta. R20.8.3 Vahingoittunut ja vahingoittumaton jäljelle jäänyt omaisuus jää va- kuutuksenottajan tai vakuutetun omistukseen. Fennialla on kuiten- kin oikeus lunastaa vahingoittunut omaisuus tai sen osa arvioituna samojen perusteiden mukaan kuin ennen vakuutustapahtumaa. R20.8.4 Piha-alue ja puutarhavahinko korvataan niiden kunnostuskulujen perusteella. Pensaiden ja puiden osalta korvataan uusien taimien hankintakulut. Taimien hankintakulut korvataan sikäli kuin niitä on normaalisti kaupan Suomessa. R20.8.5 Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, korvausta makset- taessa noudatetaan maakaaren, yrityskiinnityslain ja vakuutus- sopimuslain määräyksiä. R20.8.6 Vahingon johdosta voidaan vakuutusmäärää vähentää korvauksen määrällä. Fennian velvollisuus on korvauspäätöksen yhteydessä ilmoittaa vakuutuksenottajalle vakuutusmäärän vähentämisestä vahingon vuoksi.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. Kun vakuutetusta eläimestä on maksettu korvaus kuoleman, välttämättö- män lopettamisen tai katoamisen perusteella, kyseessä olevan eläimen vakuutukset päättyvät. Jos eläin joudutaan lopettamaan eläinrääkkäyksen välttämiseksi, Fenni- aan on toimitettava eläinlääkärin lausunto, josta selviää lopettamisen syy. Vakuutus korvaa vahingon, jos kadonnutta hevosta ei ole saatu takaisin kahden kuukauden kuluttua katoamispäivästä ja asiasta on ilmoitettu po- liisille. Jos omistaja saa takaisin kadonneen eläimen, hänen on viipymättä palautettava maksettu korvaus Fennialle. Vahinko korvataan vain siltä osin kuin sitä ei korvata takuun, kuluttaja- suojalakiin perustuvan tai muun kaupan vastuun tai liikennevakuutuksen perusteella.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. 13.7.1 Ilmoittaminen vahingosta vakuutuksen- antajalle (katso myös Yleiset sopimus- ehdot)
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. F560.7.6.1 Fennia maksaa korvauksen vakuutetun oikeudenkäynti­ ja asianajoku­ luista tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen, xxxxx Xxxxxxx kanssa ole toisin sovittu. Fennian korvausvelvollisuuden vähennykseksi on luettava kulukorvaus, minkä vakuutetun vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle, jos se on saatu perityksi maksuvelvolliselta. Mitä tässä on sanottu vakuutetun vastapuolesta, sovelletaan myös valtioon, jos se on velvollinen korvaamaan asian voittaneen asianosaisen oikeudenkäyntiku­ lut kanteen tultua hylätyksi. F560.7.6.3 Jos vastapuoli tai valtio on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuu­ tetulle kulukorvausta, joka vakuutuksesta korvausta suoritettaessa on maksamatta, vakuutettu on velvollinen ennen korvauksen maksamista siirtämään oikeutensa kulukorvaukseen Fennialle vakuutuksesta suoritet­ tavan korvauksen määrään asti. Jos vakuutettu on joutunut maksamaan osan kuluistaan itse sen vuoksi, että kulut ylittävät kohdassa F560.7.1 mainitun enimmäiskorvauksen, va­ kuutettu on velvollinen siirtämään vastapuolen tai valtion kulukorvaukses­ ta Fennialle sen osan, joka ylittää vakuutetun itse maksaman osuuden. Jos vakuutetun vastapuolen maksettavaksi tuomittu tai sovittu kulu­ korvaus on maksettu vakuutetulle tai hän on muutoin saanut lukea sen hyväkseen, vakuutetun on palautettava Fennialle kulukorvaus korkoineen vakuutuksesta suoritetun korvauksen määrään asti. F560.7.7 Arvonlisävero Jos vakuutettu on arvonlisäverolain mukaan oikeutettu vähentämään tai saamaan palautuksen asianajolaskuun tai oikeudenkäyntikuluihin sisälty­ vän veron, korvauksesta vähennetään kuluihin sisältyvä arvonlisävero.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. Vakuutusyhtiö maksaa vakuutetulle korvauksen veron osuudella vähennettynä, jos vakuutetulla tai vahin- gonkärsineellä on oikeus vähentää tai saada palau- tuksena tavaraan tai palveluun sisältyvä arvonlisävero tai vastaava ulkomainen kulutusvero.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. R110.8.3.1 Fennialla on oikeus korvauksen rahana maksamisen asemesta korjauttaa vahingoittunut esine tai hankkia sen tilalle vastaava. R110.8.3.2 Jos menetettyä omaisuutta saadaan takaisin korvauksen maksamisen jälkeen, vakuutetun on viipymättä luovutettava takaisin saatu omaisuus Fennialle tai palautettava korvaus sen osalta. Vahingoittunut ja vahingoittumaton jäljelle jäänyt omaisuus jää vakuutuk- senottajan omistukseen. Xxxxxxxxx on kuitenkin oikeus lunastaa vahingoit- tunut omaisuus tai sen osa arvioituna samojen perusteiden mukaan kuin ennen vakuutustapahtumaa.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. 26.5.1 Vakuutusyhtiöllä on oikeus korvauksen rahana maksami- sen asemesta uudelleen rakennuttaa, hankkia tai korjauttaa hä- vinnyt tai vahingoittunut omaisuus. 26.5.2 Jos menetettyä omaisuutta saadaan takaisin korvauksen maksamisen jälkeen, vakuutuksenottajan tulee viipymättä luovut- taa se vakuutusyhtiölle tai palauttaa korvaus sen osalta.
Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä. Kun vakuutetusta eläimestä on maksettu korvaus kuoleman tai välttämät- tömän lopettamisen perusteella, kyseessä olevan eläimen vakuutukset päättyvät. Jos eläin joudutaan lopettamaan eläinrääkkäyksen välttämiseksi, Fenni- aan on toimitettava eläinlääkärin lausunto, josta selviää lopettamisen syy. Vahinko korvataan vain siltä osin kuin sitä ei korvata takuun, kuluttaja- suojalakiin perustuvan tai muun kaupan vastuun tai liikennevakuutuksen perusteella.