VARAUSMUUTOKSET Mallilausekkeet

VARAUSMUUTOKSET. Asiakkaan tekemät muutokset varauksissa rinnastetaan peruutuksiin. Mi- käli asiakas muuttaa matkan lähtö- tai paluupäivää, varaa lisämaksullisia istumapaikkoja tai muita erikoispalveluja, pidätämme oikeuden veloittaa kyseisen palveluntuottajan todelliset kulut ko. palvelusta sekä toimisto- kulun 100 €/muutos. Mikäli palvelun varaus edellyttää lentolipun kir- joitusta, pidätämme lentolipun hinnan etukäteen. Huom. Myös tehdyn muutoksen peruuttaminen tulkitaan uudeksi muutokseksi. Jos matkus- taja luovuttaa matkasopimuksen toiselle (YME 7.2.), matkanjärjestäjä veloittaa matkaan sisältyvien palvelujen muutoksista todelliset kulut sekä palvelumaksun 100 €/muutos. Henkilöllä, jolle matkasopimus siirretään on oltava matkalla mahdollisesti tarvittavat viisumit tai niiden tulee olla hänelle käytettävissä olevan ajan puitteissa hankittavissa.
VARAUSMUUTOKSET. Jos Asiakas varauksen tehtyään haluaa muuttaa matkan päivämäärää, määränpäätä, alkamispaikkaa, majoitusta tai kuljetusvälinettä, tulee Asiakkaan soittaa numeroon +000 0 000 00 000 tai lähettää sähköpostia osoitteeseen xxxxxxxx@xxxxxxx.xxxxxxx.xx. Lukuun ottamatta ennakkoon maksettua hotellivarausta Expedia, Inc. voi periä hallintomaksun jokaisesta tehdystä muutoksesta. Jos muutos vaikuttaa useampaan kuin yhteen varaukseen liittyvään henkilöön, on Expedia, Inc:llä oikeus periä hallintomaksu jokaisen kyseeseen tulevan henkilön osalta. Muuttaakseen Asiakkaan varausta Expedia, Inc:n täytyy tavallisesti peruuttaa alkuperäisvaraus. Tämä saattaa aiheuttaa Toimittajien kulu- tai korvausvaatimuksia varatun matkan täyden arvon edestä, jolloin Asiakkaan tulee maksaa uuden varauksen aiheuttamat kustannukset.
VARAUSMUUTOKSET. Asiakkaan tekemät muutokset varauksissa rinnastetaan peruutuksiin. Mi- käli asiakas muuttaa matkan lähtö- tai paluupäivää, varaa lisämaksullisia istumapaikkoja tai muita erikoispalveluja, pidätämme oikeuden veloittaa kyseisen palveluntuottajan todelliset kulut ko. palvelusta sekä toimisto- kulun 100 €/muutos. Mikäli palvelun varaus edellyttää lentolipun kir- joitusta, pidätämme lentolipun hinnan etukäteen. Huom. Myös tehdyn muutoksen peruuttaminen tulkitaan uudeksi muutokseksi. Jos matkus- taja luovuttaa matkasopimuksen toiselle (YME 7.2.), matkanjärjestäjä veloittaa matkaan sisältyvien palvelujen muutoksista todelliset kulut sekä palvelumaksun 100 €/muutos. Henkilöllä, jolle matkasopimus siirretään on oltava matkalla mahdollisesti tarvittavat viisumit tai niiden tulee olla hänelle käytettävissä olevan ajan puitteissa hankittavissa. Matkanjärjestäjällä on oikeus periä kohtuullinen korvaus luovutuksesta tai tietojen muutoksesta aiheutuvista tarpeellisista toimenpiteistä. Jollei matkanjärjestäjä ole lisäehdoissaan muuta ilmoittanut, korvaus on toimis- tokulujen suuruinen. Tässä yhteydessä voidaan soveltaa myös 4.2. kohtaa. Luovuttaja ja luovutuksensaaja vastaavat yhteisvastuullisesti matkan hin- nan ja korvauksen maksamisesta matkanjärjestäjälle. *Lomalinjan matkojen luonteesta ja matkalle osallistumisen edellytyksis- tä on kerrottu kohdassa 1.

Related to VARAUSMUUTOKSET

  • Muutokset Jos laitoksen arvioima toimitusvesimäärä, painetaso tai muut vedentoi- mitukseen vaikuttavat tekijät muuttuvat, asiakas on velvollinen saatta- maan asia laitoksen tietoon. Laitoksella on oikeus tarkistaa sopimus uusia olosuhteita vastaavaksi.

  • Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.

  • Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopimuksen mukaisessa kunnossa ja noudatetaanko tämän sopimuksen määräyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoittaa ennalta vuokralaiselle.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Tekstimuutokset Työehtosopimuksen tekstit säilyvät ennallaan lukuun ottamatta seuraavia muutoksia:

  • Matkakustannusten korvaukset Verovapaaksi katsottavien matkakustannusten korvaukset ja niiden perusteet määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Vakuutukset 15.1 Palveluntuottajalla tulee olla lakisääteiset ja muut palvelun tuottamisen kannalta tarpeelliset vakuutukset. Vakuutusten tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan.

  • Korvausrajoitukset TMH 0.3 Korvauksen edellytyksenä on, että tapahtumasta on tehty rikosilmoitus. Ajoneuvojen, kulkuvälineiden, moottorityökoneiden ja niissä olevan omaisuuden sekä kuljetettavana olevan omaisuuden osalta korvauksen edellytyksenä on lisäksi, ettei ajoneuvoa, kulkuvälinettä, moottorityökonetta tai muuta omaisuutta ole saatu takaisin 30 päivän kuluessa Xxxxxxxxx toimitetusta vahinkoilmoituksesta. Lisäksi korvauksen edellytyksenä on, että - irtaimen omaisuuden säilytystilana toimiva rakennus, huoneisto, metallinen kontti tai näiden sisällä oleva erillinen säilytystila on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - irtaimen omaisuuden säilytystilana toimiva ajoneuvossa, kulkuvälineessä tai moottorityökoneessa oleva kiinteä umpinainen tila on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa tai muussa Fennian antamassa kirjallisessa ohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - irtain omaisuus on kiinnitetty ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - rakennukseen tai kiinteään rakennelmaan kiinnitetty valaisin, antenni, valvontalaite, markiisi tai vastaava varuste on kiinnitetty valmistajan tai Fennian antaman kirjallisen ohjeen mukaisesti siten, että varusteen anastaminen edellyttää kiinnityksen purkamisen tai rikkomisen työkalua käyttäen - ajoneuvo, kulkuväline tai moottorityökone on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla Tämä ehtokohta on poiketen vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 31 §:stä korvausrajoitus, ei suojeluohje. Vakuutuksesta ei korvata - vahinkoa, jonka tapahtumisajankohtaa ei voida määritellä - vahinkoa, jonka tapahtumispaikkaa ei voida määritellä - vahinkoa, joka on aiheutunut omaisuuden katoamisesta tai unohtamisesta tai, joka todetaan vasta määräaikaisinventaarin yhteydessä - vahinkoa, joka on aiheutunut tietomurrosta, tietovarkaudesta, vakoilusta tai muusta vastaavasta tapahtumasta.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on edustaa toimialueellaan kaikkia työ- paikan työntekijöitä työsuojelua koskevassa yhteistoiminnassa sekä suh- teessa työsuojeluviranomaisiin sekä huolehtia työsuojelun valvonnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hänelle kuuluvien tehtävien suoritta- misesta. Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työn- tekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen. Muussakin työpaikassa työnteki- jät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevat työntekijät voivat valita yhteisen työsuo- jeluvaltuutetun, elleivät toimihenkilöasemassa olevat halua valita omaa työsuojeluvaltuutettua. Työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipistei- den tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksen- mukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muo- dostamaa kokonaisuutta. Yrityksessä voidaan valita yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu sekä tar- vittaessa työpaikkakohtaisia työsuojeluvaltuutettuja. Työpaikan yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jäsenet voi- vat tehdä paikallisen sopimuksen siitä, mitä työpaikalla tarkoitetaan. Mi- käli yrityksessä on useampia yhteistoimintaelimiä tai työsuojelutoimi- kuntia, päätösvalta kuuluu niille yhteisesti. Paikallinen sopiminen edel- lyttää, että kaikki yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jä- senet ovat asiasta yksimielisiä. Työnantaja ja työntekijät voivat paikallisesti sopia, että työpaikalla tar- koitetaan • yrityksen kiinteää toimipaikkaa ja siihen liittyviä yrityksen työskente- lypaikkoja, • aluekonttoria ja siihen liittyviä yrityksen työskentelypaikkoja tai • vähintään kaksi vuotta kestävää työmaata, jossa säännöllisesti työsken- telee vähintään 20 työntekijää saman vastaavan työnjohtajan alaisuu- dessa. Mikäli paikallisesti ei ole työpaikasta muuta sovittu, tarkoitetaan työpai- kalla • 20 tai sitä suuremman työntekijämäärän säännöllistä työskentelyaluet- ta, joka hallinnollisesti on saman vastaavan työnjohtajan alaisuudessa ja joka toiminnallisesti muodostaa yhden kokonaisuuden. • Työntekijöiden työskennellessä alle 20 työntekijän muodostamissa eri työpaikoissa laajalla alueella, nämä muodostavat yhteisen työpaikan. Monitoimialayrityksessä työpaikan määrittely tapahtuu siten, että maa- ja vesirakennusalan toiminnot muodostavat itsenäisen muista toimin- noista erillään olevan kokonaisuuden. Työpaikkakohtaisella työsuojeluvaltuutetulla ei tarkoiteta yhteiselle työ- maalle valittavaa työsuojelun valvontalain 43 c §:n mukaista työmaakoh- taista työsuojeluvaltuutettua.