Vuokraajan vastuu Mallilausekkeet

Vuokraajan vastuu. Vuokraaja vastaa peräkärrystä ja siihen kuuluvista lisävarusteista niiden täydestä arvosta, kunnes peräkärry on palautettu vuokran antajalle. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan peräkärrylle ja sen varusteille sattuneet vahingot sekä peräkärrystä kadonneet osat ja lisävarusteet sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka. Vahinkotapauksissa peräkärryn omavastuu on 600 euroa. Mikäli peräkärrylle sattuneet vahingot johtuvat tahallisuudesta, törkeästä huolimattomuudesta tai peräkärryn käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, peräkärryn käytöstä rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, ettei vuokraaja ole noudattanut tämän sopimuksen ehtoja, on vuokraaja velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot kokonaisuudessaan. Tällaisessa tapauksessa vahingosta aiheutuneesta seisonta-ajasta on vuokraaja velvollinen maksamaan hinnaston mukaisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 15 vuorokaudelta. Vuokraaja vapautuu edellä mainitusta korvausvelvollisuudesta, mikäli vuokralle antaja saa täyden korvauksen liikenne-, palo-, varkaus-, tai muun vakuutuksen perusteella, tai vahingon aiheuttajalta. Vuokraaja on vastuussa vuokra-aikana peräkärryn käyttämisestä aiheutuneista pysäköintivirhemaksuista sekä muista lainsäädännön rikkomisesta aiheutuneista maksuista.
Vuokraajan vastuu. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan vuokraperäkärrylle vuokra-aikana huolimattomasta käsittelystä aiheutuneet vahingot ja kustannukset, sekä korvaamaan peräkärryn epätavanomaisesta likaantumisesta johtuvat siivous- ja puhdistuskustannukset ja suorittamaan vahingon aiheuttamalta seisonta-ajalta sopimuksen mukaisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan vuokra-aikana tuhoutuneen tai kadonneen peräkärryn sen uushankinta-arvoon. Vuokraaja on vastuussa kuljettamastaan omaisuudesta kaikissa tilanteissa/onnettomuuksissa.
Vuokraajan vastuu. Vuokraaja on velvollinen noudattamaan viranomaisten määräyksiä ja Vuokran- antajan ohjeita, jotka koskevat Kaasuntoimitusvälineiden kuljetusta, varastointia ja käyttöä. Vuokraajan tulee hoitaa Kaasuntoimitusvälineitä ja käsitellä niitä huolellisesti. Vuokraaja on vastuussa Kaasuntoimitusvälineille tapahtuneista menetyksistä ja vahingoista Kaasuntoimitusvälineiden hänelle luovuttamisesta lähtien siihen asti, kun ne on palautettu Vuokranantajalle, riippumatta siitä onko vahinko tai menetys aiheutunut puutteellisesta hoidosta ja huolenpidosta tai muista syistä. Vuokraajalla ei ole oikeutta korjata itse menetyksiä tai vahinkoja, vaan Vuokraa- jan on välittömästi ilmoitettava Vuokranantajalle, että menetys tai vahinko on tapahtunut. Vuokranantajan tulee siinä yhteydessä korjata menetys tai vahinko erillistä korvausta vastaan. Jos Vuokranantaja ei korvaa menetystä tai vahinkoa kohtuullisessa ajassa, on Vuokraajalla oikeus korjata vahinko tai menetys omalla riskillään ja kustannuksellaan. Vuokraajan tulee ryhtyä kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin sellaisen vahingon rajoittamiseksi, joka aiheutuu virheestä, josta Vuokranantaja vastaa. Vuokraajalla ei myöskään ole oikeutta korjata itse sellaista virhettä, vaan Vuokraajan on välit- tömästi ilmoitettava Vuokranantajalle virheestä. Vuokraaja sitoutuu huolehtimaan, että sellaiset Pakkaukset, jotka ovat umpinaisia säiliöitä, täytetään vain Vuokranantajan kaasulla. Vuokraaja ei saa luovuttaa, antaa lainaksi, vuokrata, pantata tai muulla tavalla oikeudellisesti määrätä vuokratuista Kaasuntoimitusvälineistä. Vuokraaja ei saa ilman Vuokranantajan kirjallista suostumusta siirtää, muuttaa tai täydentää Kaas- uasemaa. Vuokraaja on velvollinen ilmoittamaan välittömästi Vuokranantajalle omaisuuteen- sa kohdistuvasta ulosmittauksesta tai konkurssista samoin kuin ilmoittamaan ulos- ottoviranomaiselle tai konkurssipesän hoitajalle Vuokranantajan omistusoikeudesta Kaasuntoimitusvälineisiin.
Vuokraajan vastuu. Vuokraaja vastaa autosta ja siihen kuuluvista lisävarusteista niiden täydestä arvosta, kunnes auto on palautettu vuokraajalle. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan autolle ja sen varusteille sattuneet vahingot sekä autosta kadonneet osat ja lisävarusteet. Mikäli korvaus saadaan vakuutusyhtiöltä, on vuokraaja velvollinen maksamaan omavastuun osuuden. Mikäli autolle tai sen varusteille sattuneet vahingot ovat johtuneet vuokraajan tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksellisuudesta, auton käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, auton käytöstä rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, ettei vuokraaja ole noudattanut tämän sopimuksen ehtoja, on vuokraaja velvollinen korvaamaan aiheutuneet vahingot kokonaisuudessaan sekä maksamaan auton seisonta-ajasta vuokrakulut, kuitenkin enintään 30 pv saakka. Vuokraaja on velvollinen maksamaan itse pysäköintivirhemaksut sekä ylinopeussakot. Mahdolliset myöhemmin tulevat sakot esim. kamerasakot laskutetaan vuokraajalta.
Vuokraajan vastuu. 5.1 Vuokraaja on vastuussa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.
Vuokraajan vastuu vuokraaja on velvollinen suojelemaan vahingoilta vuokraamiaan tiloja ja kalusteita. - vuokraaja vastaa kaikista vahingoista, joita vuokra-aikana aiheutuu kiinteistölle tai talon irtaimistolle. - tilan kunto todetaan vuokrasuhteen alussa ja sen päättyessä. - vuokraaja vastaa viranomaiselle tilaisuuden järjestämistä koskevasta ilmoituksesta.
Vuokraajan vastuu. Vuokraaja on velvollinen vuokra-aikana huolimattomasta ja virheellisestä käsittelystä ja puutteellisesta huollosta aiheutuneet vahingot ja kustannukset. Vuokraaja on velvollinen korvamaan vuokra-aikana tuhoutuneet tai kadonneen kaluston sen uushankinta-arvoon. Vuokralle antajalla on oikeus periä mahdolliset vuokrakaluston puhdistus- ja kunnostuskulut vuokraajalta erikseen. Vuokraaja vastaa työturvallisuudesta ja työturvallisuusohjeiden noudattamisesta sekä muiden mahdollisten määräysten mukaisten työmaatarkastusten suorittamisesta.
Vuokraajan vastuu. Vuokraaja on sitoutunut korvaamaan täysimääräisesti vuokra-ajalla kulkuneuvolle aiheutuneet sakot ja vastaavanlaiset maksut (esim. pysäköintivirhemaksut, ylinopeussakot). Sopimukseen merkittyyn omavastuuseen asti vuokraaja on sitoutunut korvaamaan: - Kulkuneuvolle vuokra-aikana koituneet vahingot ja niiden korjauskulut. - Sopimuksessa määritelty päiväkorvausmaksun vahinkopäivästä alkaen enintään 20 päivän ajalta, jos vuokraajan aiheuttaman vahingon vuoksi kulkuneuvon vuokraaminen estyy. - Kulkuneuvon varusteille vuokra-aikana koituneet vahingot. - Siivouskulut, jos kulkuneuvolle on aiheutunut epätavallista likaantumista. - Muut vuokrausajalta kulkuneuvon käytöstä johtuvat kulut. Vuokraajan omavastuu on 50 % sopimukseen merkitystä omavastuu- summasta, jos vahinkotapahtuma on törmäys hirvieläimeen.
Vuokraajan vastuu. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan vuokra-aikana tuhou- tuneen, kadonneen tai muuten palauttamatta jääneen laitteen/ esineen sen uushankinta-arvosta. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan myös vuokra-aikana huolimattomasta tai virheelli- sestä käsittelystä sekä laitteen/esineen puutteellisesta huollos- ta aiheutuneet vahingot ja kustannukset. Mikäli vuokraaja laimin- lyö laitteen/esineen puhdistuksen ja palautuksen siinä kunnossa kun se on vastaanotettu, on vuokraaja velvollinen korvaamaan Sarbon Woodwise Oy:lle laitteen/esineen puhdistus-/huoltokulut täysimääräisinä. Kaluston normaalista kulumisesta aiheutuvista korjauskustannuksista vastaa Sarbon Woodwise Oy. Vuokraaja vastaa yksin vahingoista ja kustannuksista, joita mah- dollisesti aiheutuu hänelle tai kolmannelle osapuolelle vuokrajan itsensä tai kolmannen osapuolen suorittamasta laitteen/esineen käytöstä.
Vuokraajan vastuu. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan vuokra-aikana tuhoutuneen, kadonneen tai muuten palauttamatta jääneen laitteen sen uushankinta-arvoon. Vuokraaja on velvollinen korvaamaan kunnalle myös laitteen vuokra-aikana huolimattomasta tai virheellisestä käsittelystä sekä puutteellisesta huollosta aiheutuneet vahingot ja kustannukset. Kunta pidättää itsellään oikeuden määritellä mahdollisesta väärin käytöstä tai rikkoutumisesta johtuvien kustannusten arvo tapauskohtaisesti. Kunnalla on oikeus periä vuokralaiselta laitteen puhdistus- ja kunnostuskulut (mukaan lukien käyttömateriaalin ja kulutusosien materiaalikustannukset), mikäli laite palautetaan käyttöehtojen vastaisesti. Vuokraaja vastaa yksin vahingoista ja kustannuksista, joita mahdollisesti aiheutuu hänelle tai kolmannelle osapuolelle. Mikäli vuokraaja ei pysty täyttämään osaltaan sopimuksen ehtoja, vuokralainen vastaa siitä kunnalle aiheutuneista vahingoista, ja kunnalla on oikeus laskuttaa syntyneistä kustannuksista, niin välittömistä kuin välillisistäkin vahingoista.