Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustaja, enintään 14 vuorokauden pituiseksi ajaksi. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-ajoittaista työvuoron aikana ja että Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä on yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon ja toteutuneiden työtuntien perusteella.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustaja, enintään 14 vuorokauden pituiseksi ajaksi. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-aika- ajoittaista työvuoron aikana ja että • Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä on yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. • Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. • Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. • Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon ja toteutuneiden työtuntien perusteella.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustaja, enintään 14 vuorokauden pituiseksi ajaksi. Poikkeuksista ei tarvitse sopia, jos matkan aikana on mahdollista noudattaa vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista annettuja työehtosopimuksen määräyksiä. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli käytössä ei normaalisti ole tasoittumisjaksoja tai mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Siitä huolimatta, että työnantaja ja työntekijä ovat tehneet matkan ajan sopimuksen, työvuoroluetteloa on mahdollista muuttaa samoin edellytyksin kuin työehtosopimuksen 8 §:ssä määrätään. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-ajoittaista työvuoron aikana ja että Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä työntekijälle on annettava yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiinnukkua, mikäli välttämättömästä avustamisen tarpeesta ei muuta johdu. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. Jos olosuhteet esimerkiksi tapahtumiin osallistuttaessa tai matkojen aikana liikennevälineissä ovat sellaiset, että nukkumismahdollisuuden antaminen työntekijälle ei ole kohtuuden mukaan järjestettävissä, sen antamisesta voidaan poiketa. Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon ja toteutuneiden työtuntien perusteella.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustaja, enintään 14 vuorokauden pituiseksi ajaksi. Poikkeuksista ei tarvitse sopia, jos matkan aikana on mahdollista noudattaa vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista annettuja työehtosopimuksen määräyksiä. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli käytössä ei normaalisti ole tasoittumisjaksoja tai mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Siitä huolimatta, että työnantaja ja työntekijä ovat tehneet matkan ajan sopimuksen työvuoroluetteloa on mahdollista muuttaa samoin edellytyksin kuin työehtosopimuksen 8 §:ssä määrätään. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-ajoittaista työvuoron aikana ja että Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä on yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon ja toteutuneiden työtuntien perusteella.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa Jaksotyössä toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai kuitenkin niin, että peräkkäisten yövuorojen rajoitukset huomioidaan työaikalain mukaisesti. Poikkeuksista ei tarvitse sopia, jos matkan aikana on mahdollista noudattaa vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista annettuja työehtosopimuksen määräyksiä. Työntekijän tulee antaa suostumuksensa kuuteen ja seitsemänteen yövuoroon kumpaankin erikseen. Tämä tarkoittaa, että jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustajavuorokaudessa, voidaan matkan ajan työstä hänen kanssaan sopia enintään 14 5-7 vuorokauden pituiseksi ajaksi, minkä jälkeen työntekijälle on annettava vähintään 24 tunnin yhtenäinen vapaa. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson tasoittumiseen tarvittavien jaksojen kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-ajoittaista työvuoron aikana ja että Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä on yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon Mikäli matkalla mukana olevien työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan jakson kuluessa, voidaan työaika tasoittaa useamman jakson aikana. Jos käytössä ovat 2 viikon pituiset jaksot, tulee työajan tasoittua keskimäärin 80 tuntiin jaksossa enintään 8 jakson aikana. Jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot, tulee työajan tasoittua keskimäärin 120 tuntiin jaksossa enintään 5 jakson aikana. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittaville jaksoille. Jos käytössä ovat 2 viikon pituiset jaksot ja toteutuneiden työtuntien perusteellatyöajan tasaamiseen tarvitaan 5 jaksoa tai enemmän, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 4 jaksolle. Jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot ja työajan tasaamiseen tarvitaan 4 jaksoa tai enemmän, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 3 jaksolle. Kummassakin tapauksessa ylittäville jaksoille on tällöin laadittava tasaussuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän jakson työaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen viidennen jakson alkua, jos käytössä on 2 viikon pituiset jaksot tai viikkoa ennen neljännen jakson alkua, jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot.
a) Xxxxxxx tiedetty matka eli matkan alku osuu jaksolle, joka ei ole alkanut
b) Xxxxxx matkan alku osuu jaksolle, joka on alkanut
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustaja, enintään 14 vuorokauden pituiseksi ajaksi. Poikkeuksista ei tarvitse sopia, jos matkan aikana on mahdollista noudattaa vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista annettuja työehtosopimuksen määräyksiä. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli käytössä ei normaalisti ole tasoittumisjaksoja tai mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Siitä huolimatta, että työnantaja ja työntekijä ovat tehneet matkan ajan sopimuksen työvuoroluetteloa on mahdollista muuttaa samoin edellytyksin kuin työehtosopimuksen 8 §:ssä määrätään. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-aika- ajoittaista työvuoron aikana ja että • Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä on yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. • Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. • Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. • Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon ja toteutuneiden työtuntien perusteella.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa Jaksotyössä toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai kuitenkin niin, että peräkkäisten yövuorojen rajoitukset huomioidaan työaikalain mukaisesti. Poikkeuksista ei tarvitse sopia, jos matkan aikana on mahdollista noudattaa vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista annettuja työehtosopimuksen määräyksiä. Työntekijän tulee antaa suostumuksensa kuuteen ja seitsemänteen yövuoroon kumpaankin erikseen. Tämä tarkoittaa, että jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustajavuorokaudessa, voidaan matkan ajan työstä hänen kanssaan sopia enintään 14 5-7 vuorokauden pituiseksi ajaksi, minkä jälkeen työntekijälle on annettava vähintään 24 tunnin yhtenäinen vapaa. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson tasoittumiseen tarvittavien jaksojen kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-aika- ajoittaista työvuoron aikana ja että • Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä on yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiin. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. • Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. • Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. • Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon Mikäli matkalla mukana olevien työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan jakson kuluessa, voidaan työaika tasoittaa useamman jakson aikana. Jos käytössä ovat 2 viikon pituiset jaksot, tulee työajan tasoittua keskimäärin 80 tuntiin jaksossa enintään 8 jakson aikana. Jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot, tulee työajan tasoittua keskimäärin 120 tuntiin jaksossa enintään 5 jakson aikana. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittaville jaksoille. Jos käytössä ovat 2 viikon pituiset jaksot ja toteutuneiden työtuntien perusteellatyöajan tasaamiseen tarvitaan 5 jaksoa tai enemmän, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 4 jaksolle. Jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot ja työajan tasaamiseen tarvitaan 4 jaksoa tai enemmän, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 3 jaksolle. Kummassakin tapauksessa ylittäville jaksoille on tällöin laadittava tasaussuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän jakson työaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen viidennen jakson alkua, jos käytössä on 2 viikon pituiset jaksot tai viikkoa ennen neljännen jakson alkua, jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot.
a) Xxxxxxx tiedetty matka eli matkan alku osuu jaksolle, joka ei ole alkanut
b) Xxxxxx matkan alku osuu jaksolle, joka on alkanut
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista poikkeaminen matkojen aikana. Yleistyöajassa Jaksotyössä toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille suuntautuvan matkan ajaksi voivat työnantaja ja työntekijä sopia vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista tämän työehtosopimuksen määräyksistä poiketen enintään 30 vuorokauden pituiseksi ajaksi tai kuitenkin niin, että peräkkäisten yövuorojen rajoitukset huomioidaan työaikalain mukaisesti. Poikkeuksista ei tarvitse sopia, jos matkan aikana on mahdollista noudattaa vuorokautisesta työajasta ja lepoajoista annettuja työehtosopimuksen määräyksiä. Työntekijän tulee antaa suostumuksensa kuuteen ja seitsemänteen yövuoroon kumpaankin erikseen. Tämä tarkoittaa, että jos avustajan työaika on 24 tuntia vuorokaudessa ja avustamisesta matkalla vastaa kokonaisuudessaan yksi avustajavuorokaudessa, voidaan matkan ajan työstä hänen kanssaan sopia enintään 14 5–7 vuorokauden pituiseksi ajaksi, minkä jälkeen työntekijälle on annettava vähintään 24 tunnin yhtenäinen vapaa. Korvaava lepoaika on annettava työaikalain mukaan. Mikäli matkalla mukana olevan/olevien tai muiden työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan tasoittumisjakson kuluessa, voidaan tilapäisesti ottaa käyttöön pidempi, enintään 16 viikon mittainen tasoittumisjakso. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittavalle tasoittumisjaksolle (pituus enintään 16 viikkoa). Jos työajan tasaamiseen tarvitaan 9 viikon tai tätä pidempi tasoittumisjakso, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 8 viikolle ja lopun tasoittumisjakson osalta tasoittumissuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän viikkotyöaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen sen alkamista. Matkan ajan sopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti ja siitä on käytävä ilmi päivittäisen työajan pituus, mahdolliset matkan aikaiset vapaapäivät sekä miten työaika tasoittumisjaksolla tasataan. Kirjallisena sopimuksena voidaan pitää myös osapuolten etukäteen hyväksymää ja allekirjoittamaa, koko tasoittumisjakson tasoittumiseen tarvittavien jaksojen kattavaa työvuoroluetteloa. Edellytyksenä sopimiselle on, että aktiivinen avustamisen tarve painottuu osaan työvuorosta tai on aika-ajoittaista työvuoron aikana ja että Yli 10 tunnin työvuorossa työntekijällä työntekijälle on annettava yöaikana mahdollisuus nukkua mutta on tarvittaessa käytettävissä välttämättömiin avustamistoimiinnukkua, mikäli välttämättömästä avustamisen tarpeesta ei muuta johdu. Jos työaika matkalla on yhden täyden vuorokauden tai enemmän, työntekijällä on mahdollisuus nukkua yhdenjaksoisesti vähintään 7 tuntia mahdollisia lyhyitä avustamishetkiä lukuun ottamatta. Jos olosuhteet esimerkiksi tapahtumiin osallistuttaessa tai matkojen aikana liikennevälineissä ovat sellaiset, että nukkumismahdollisuuden antaminen työntekijälle ei ole kohtuuden mukaan järjestettävissä, sen antamisesta voidaan poiketa. Jos matka kestää yli yhden täyden vuorokauden on sitä edeltävän vapaan oltava vähintään 11 tuntia ja sen jälkeisen vapaan vähintään 35 tuntia. Mikäli mahdollista, tulee viikkolepoa noudattaa myös matkan aikana. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee kunakin viikkona vähintään yhtenä vuorokautena rajoittaa työntekijän työtehtävät välttämättömiin avustamistehtäviin. Matkan aikana saamatta jääneet viikkolevot annetaan matkan päätyttyä. Jos työajan tasaamisesta muilta osin ei päästä yksimielisyyteen, annetaan tasausvapaat mahdollisesti saamatta jääneiden vuorokausi- ja viikkolepojen kanssa heti matkan jälkeen. Ylityöt määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti laaditun työvuoroluettelon Mikäli matkalla mukana olevien työntekijöiden työaikoja ei pystytä tasaamaan normaalin käytössä olevan jakson kuluessa, voidaan työaika tasoittaa useamman jakson aikana. Jos käytössä ovat 2 viikon pituiset jaksot, tulee työajan tasoittua keskimäärin 80 tuntiin jaksossa enintään 8 jakson aikana. Jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot, tulee työajan tasoittua keskimäärin 120 tuntiin jaksossa enintään 5 jakson aikana. Jos käytössä ovat 4 viikon pituiset jaksot, tulee työajan tasoittua keskimäärin 160 tuntiin jaksossa enintään 4 jakson aikana. Työnantajan tulee ennen matkan alkua laatia työvuoroluettelo työajan tasaamiseksi tarvittaville jaksoille. Jos käytössä ovat 2 viikon pituiset jaksot ja toteutuneiden työtuntien perusteellatyöajan tasaamiseen tarvitaan 5 jaksoa tai enemmän, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 4 jaksolle. Jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot ja työajan tasaamiseen tarvitaan 4 jaksoa tai enemmän, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 3 jaksolle. Jos käytössä ovat 4 viikon jaksot ja työajan tasaamiseen tarvitaan 3 jaksoa tai enemmän, on työvuoroluettelo laadittava vähintään 2 jaksolle. Kaikissa tapauksissa ylittäville jaksoille on tällöin laadittava tasaussuunnitelma, josta ilmenee vähintään kunkin työntekijän jakson työaika. Tasaussuunnitelma on täydennettävä päivittäisillä työajoilla viimeistään viikkoa ennen viidennen jakson alkua, jos käytössä on 2 viikon pituiset jaksot tai viikkoa ennen neljännen jakson alkua, jos käytössä ovat 3 viikon pituiset jaksot, tai viikkoa ennen kolmannen jakson alkua, jos käytössä ovat 4 viikon pituiset jaksot.
a) Xxxxxxx tiedetty matka eli matkan alku osuu jaksolle, joka ei ole alkanut
b) Xxxxxx matkan alku osuu jaksolle, joka on alkanut
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus