Yritysasiakas tai julkisyhteisö Mallilausekkeet

Yritysasiakas tai julkisyhteisö. Kun vakuutuksenottajana on yritysasiakas tai julkisyhteisö, voidaan vakuutussopimus tai vakuutusturva vakuutuksenottajan kirjallisesta ilmoituksesta irtisanoa niin, että se päättyy vuosieräpäivästä. Vakuutussopimus tai vakuutusturva on tällöin irtisanottava 30 vuorokautta ennen vuosieräpäivää, ellei tuotealuekohtaisissa ehdoissa toisin määrätä. Jos vakuutuksenottaja ei hyväksy ehtojen muutosta tai muusta kuin indeksikorotuksesta johtuvaa maksun korotusta, voidaan vakuutussopimus tai vakuutusturva vakuutuksenottajan kirjallisesta ilmoituksesta päättää vuosieräpäivästä.
Yritysasiakas tai julkisyhteisö. Kun vakuutuksenottajana on yritysasiakas tai julkisyhteisö tai kysymyksessä on ryhmävakuutus, voi vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, maksuja ja muita sopimusehtoja. Muutoksia noudatetaan seuraavasta vuosieräpäivästä alkaen. Vakuutusyhtiön on ilmoitettava muutoksista viimeistään 30 vuorokautta ennen aiottua muutosajankohtaa.

Related to Yritysasiakas tai julkisyhteisö

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen 11.1 Sopimus astuu voimaan Sopimuspäivänä ja on voimassa toistaiseksi. Osapuolista kumpi tahansa voi irtisanoa sopimuksen yhden (1) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Osapuolet voivat sopia erikseen, että Yhteistyökumppanilla ei ole velvollisuutta käyttää Alustaa irtisanomisaikana. 11.2 Edellä kohdan 11.1 säännöistä poiketen, foodoralla on oikeus irtisanoa Sopimus välittömin vaikutuksin, jos: a) Yhteistyökumppani rikkoo Sopimuksen alaisia velvoitteitaan esimerkiksi siten, että tilauksissa, laadussa tai palvelun toimituksessa ilmenee toistuvia puutteita, joita ei korjata viiden (5) päivän kuluessa siitä, kun foodora on ilmoittanut Yhteistyökumppanille rikkomuksesta; b) Yhteistyökumppani asetetaan konkurssiin, saneerausmenettelyyn, vapaaehtoiseen velkajärjestelyyn, selvitystilaan tai todetaan muutoin maksukyvyttömäksi tai tällä ei enää ole liiketoimintaansa tarvittavia lupia, tai c) Yhteistyökumppani on siirtänyt liiketoimintansa tai asianmukaiset myyntipisteensä. 11.3 Irtisanomisilmoitus tulee antaa kirjallisena. 11.4 Sopimuksen irtisanominen ei vapauta kumpaakaan Osapuolta velvollisuudestaan maksaa Sopimuksen voimassaolon aikana kertyneitä velkojaan. 11.5 Aloitusmaksua ja muita Yhteistyökumppanin suorittamia maksuja ja kuluja ei palauteta Sopimuksen irtisanomisen, siirron tai luovutuksen johdosta. 11.6 Sopimuksen irtisanomisen seurauksena Yhteistyökumppanin tulee ilman aiheetonta viivästystä palauttaa kaikki Tekniset Laitteet (mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, tabletti/Wifi-tulostin) foodoralle, pidättäytyä käyttämästä Valokuvia ja palauttaa kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoralle tai tuhota kaikki Valokuvista otetut kopiot ja kuvat foodoran nimenomaisen ohjeistuksen mukaisesti. Mikäli Teknisiä Laitteita ei ole palautettu seitsemän (7) päivän kuluessa Sopimuksen irtisanomisesta, foodoralla on oikeus veloittaa Yhteistyökumppanilta 200 € suuruinen maksu. Summa laskutetaan erikseen ja se voidaan kuitata jäljellä olevista maksuista. Veloitettavat maksut eivät vapauta Yhteistyökumppania Teknisten Laitteiden palauttamista koskevasta velvollisuudesta.

  • Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin. 24.2 Jos kiistakysymys ei ratkea neuvotteluin, erimielisyydet jätetään ratkaistavaksi ensi- asteena tilaajan kotipaikan yleiseen alioikeuteen. 24.3 Hankintasopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Hankintasopimukseen ei kuitenkaan sovelleta Suomen lain lainvalintaa koskevia säännöksiä.

  • Tuomioistuimen ulkopuoliset oikeussuojakeinot Luotonsaaja voi saattaa luoton yleisiä ehtoja ja luottosopimusta koskevan erimielisyyden kulutta- jariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kuluttajariitalautakunta Hämeentie 3 B PL 306 00531 Helsinki puh. 029 566 5200 xxx.xxxxxxxxxxxxxx.xx Luottosopimusta koskevissa erimielisyyksissä kuluttajan kannattaa olla yhteydessä kuluttajaneu- vontaan ennen kuluttajariitalautakuntaa, sillä kuluttajariitalautakunta voi jättää asian käsittele- mättä, jos kuluttaja ei ole ensin ollut yhteydessä kuluttajaneuvontaan.

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.

  • Kuluttajaa koskeva erityisehto Kun asiakas on näiden toimitusehtojen kohdassa 1.8 tarkoitettu kuluttaja, maksun laiminlyönnin osalta sovelletaan asiakkaaseen lisäksi seuraavaa ehtoa: Jos maksun laiminlyönti aiheutuu kuluttajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut vakavan sairauden tai työttömyyden taikka muun niihin rinnastettavan erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, ja asiakas on tällaisista maksuvaikeuksista ilmoittanut laitokselle, veden toimittaminen sekä viemäriveden vastaanottaminen saadaan keskeyttää aikaisintaan kymmenen viikon kuluttua siitä, kun keskeyttämisen uhkasta on ensimmäisen kerran ilmoitettu asiakkaalle. Kuluttaja ilmoittaa laitokselle kirjallisesti laskun maksamisen esteenä olevasta seikasta heti, kun se on kuluttajan tiedossa. Ilmoitus ei vapauta kuluttajaa maksuvelvollisuudestaan.