ПРОВЕРКА ЛИЧНОСТИ АРЕНДАТОРА Mallilausekkeet

ПРОВЕРКА ЛИЧНОСТИ АРЕНДАТОРА. 4.1 Арендатор обязан заверить свою личность.

Related to ПРОВЕРКА ЛИЧНОСТИ АРЕНДАТОРА

  • Vakuutetut Vakuutettuina ovat - vakuutuksenottaja, - vakuutuksenottajan palveluksessa olevat henkilöt, sellaiset palkattomat tai satunnaiset työnsuorittajat, joiden aiheuttamista vahingoista vakuutuksenottaja voimassa olevan oikeuden mukaan on korvausvastuussa, - vakuutuksenottajan työntekijöihin rinnastettavat itsenäiset yrittäjät, joiden aiheuttamista vahingoista vakuutuksenottaja voimassaolevan oikeuden mukaan on korvausvastuussa.

  • Vuosilomapalkka Kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. tuntikohtaisia lisiä vastaava lisäys vuosilomapalkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Tuntikohtaiset lisät otetaan huomioon siten, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana maksetut tuntikohtaiset lisät ovat olleet samalta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisistä palkoista. Mikäli työsuhde ei vielä ole ollut voimassa edellisenä lomanmääräyty- misvuotena, lasketaan tuntikohtaisten lisien korotusosuus koko työsuhteen ajalta tai sellaiselta ajanjaksolta, joka osoittaa lisien keskimääräisen osuuden. Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus lasketaan aiemman vuosilomalain käytännön mukaisesti käyttäen jakajana 25:ttä ja ker- tojana lomapäivien lukumäärää, ellei paikallisesti sovita osakuukauden pal- kanlaskusäännön käyttämisestä. Käytettäessä jakajaa 25 tehdään kiinteän vuosilomapalkan tasaus työntekijän varsinaisen kuukausipalkan mukaiseksi seuraavan palkanmaksun yhteydessä aiemman vuosilomalain mukaisesti, milloin yhteenlasketut loma- ja kuukausipalkkaosuudet eivät vastaa varsinaista kuukausipalkkaa. Vuosilomapalkan laskennassa käytetään vuosilomalain laskentasääntöjä. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai lomakorvaus määräytyy prosenttiperusteisena ja hän ansaitsee lomaa TES:n 18 §:n 2 c – e kohtien perusteella yli lakimääräisen (2 tai 2,5 arkipäivää/kk) tason, korotetaan lain mukaista 9 % tai 11,5 % lomapalkkaa tai lomakorvausta 0,38 % kutakin lain tason ylittävää lomapäivää kohden.

  • Luottamusmiehelle annettavat tiedot Korotusten tekemisen jälkeen kohtuullisessa ajassa työnantaja kertoo pääluottamusmiehelle, ja ellei pääluottamusmiestä ole valittu, koko työntekijäryhmälle työntekijöiden palkkojen korottamiseen käytetyn yrityskohtaisen erän suuruuden.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Rahoitus Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 51 484 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 45 321 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 2 800 000 euroa vuonna 2017, 2 600 000 euroa vuonna 2018, 2 200 000 euroa vuonna 2019 ja 2 200 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - Yhtenäisen, innovatiivisen ja avoimen kampusalueen rakentaminen ja modernin opetus- ja tutkimusympäristön kehittäminen yhdessä Oulun yliopiston kanssa - Opetuksen, tutkimuksen ja palvelujen digitalisaatio - Oulun Innovaatioallianssin toimintamallin uudistaminen ja yritysyhteistyön vahvistaminen sekä korkeakoulujen välinen yhteistyö - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Työelämäyhteistyömallit - Toimintamallien kehittäminen maahanmuuttajien korkeakoulutukseen ja työelämään ohjaamiseen Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 3 363 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.

  • Vastuunrajoitus Toimittaja ei vastaa ohjelmapalveluiden sisällöstä, ohjelma- tai salausmuutoksista, eikä muusta palveluiden kautta tai avulla toimitettavasta tai saa-tavasta sisällöstä, sisällön saatavuudesta tai muista ominaisuuksista (kuten ohjelmakanavien, muun sisällön tai lähetysaikojen muutoksista tai lopettamisista) ja, ellei pakottavasta lain säännöksestä muuta johdu, Toimittajalla ei ole velvollisuutta tarkistaa tällaista sisältöä tai sen lainmukaisuutta. Toimittaja ei ole vastuussa asiakkaalle palvelun käytön estymisestä tai palvelussa olevista virheistä tai puutteellisuuksista eikä asiakkaan laitteisiin tai ohjelmistoihin tulevista vioista tai häiriöistä, jotka johtuvat ylivoimaisesta esteestä, asiakkaan toimesta tapahtuvasta palvelun tai Laitteen vääränlaisesta käytöstä tai kytkemisestä, asiakkaan tai kolmannen osapuolen vastuu-alueeseen kuuluvasta seikasta, taloverkossa tai huoneiston sisäverkossa olevista vioista tai häiriöistä taikka häiriötä aiheuttavista sähkölaitteista.

  • Lisätietoja Kemianteollisuus KT ry:n työmarkkina-asiamiehet Ammattiliitto Pro ry Teollisuusliitto ry Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tiedonsaantioikeudet Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tiedonsaantioikeudet ˗ Työsuhteen syntyminen ja päättyminen (TES 5 §) ˗ Uuden työntekijän työhön ottamisesta on viivytyksettä ilmoitettava pääluottamusmiehelle ˗ Työaikapankki (TES 6 §) ˗ Henkilöstön edustajalle annetaan vuosittain yhteenveto työaika- pankkiin kertyneistä ja käytetyistä vapaista ˗ Työvuoroluettelo ja työajan tasoittumisjärjestelmä (TES 6 § 9. kohta) ˗ Työajan tasoittumisjärjestelmän osalta työnantajan on varattava luottamusmiehelle tilaisuus esittää mielipiteensä luonnoksesta työaikalain 29.2 §:n mukaisesti ˗ Työvuoroluettelon osalta työnantajan on varattava luottamusmie- helle tilaisuus mielipiteiden esittämiseen, mikäli luottamusmies sitä vaatii työaikalain 30.1 §:n mukaisesti ˗ Työajan tasoittumisjärjestelmään ja työvuoroluetteloon tehtävistä muutoksista on neuvoteltava pääluottamusmiehen kanssa ˗ Paikallinen sopiminen (TES 39 §) ˗ Luottamusmiehelle annetaan sopimusneuvottelujen kannalta tar- peelliset tiedot mahdollisimman hyvissä ajoin ennen neuvottelu- jen aloittamista. ˗ Erimielisyysasian selvittämiseen vaikuttavat tiedot (yleissopimus 3.1 kohta, ”Neuvottelujärjestys”) ˗ Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijän palkasta tai työsuhteeseen liittyvien lakien tai sopimusten soveltamisesta, on luottamusmiehelle annettava kaikki tapauksen selvittämiseen vai- kuttavat tiedot ˗ Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot (yleissopimus 5 luku) ˗ Ellei paikallisesti toisin sovita, työnantajan tulee pyytämättä toi- mittaa pääluottamusmiehelle tämän tehtävien hoitamista varten EK:n tilastoa vastaavat tiedot toimialueensa työntekijöiden ansio- tasosta ja rakenteesta välittömästi EK:n palkkatilaston valmistut- tua edellyttäen, että yrityksestä kerättävistä palkkatiedoista on alan tilaston ryhmittelyt tehtävissä. Ansiotietoja, jotka koskevat kuutta henkilöä pienempiä työntekijäryhmiä, ei anneta. ˗ Jos alalla tai työpaikalla ei ole edellä edellytetyn sisältöistä palk- katilastoa, on pääluottamusmiehelle annettavista palkkatiedoista sovittava erikseen. ˗ Työnantajan tulee lisäksi pyytämättä toimittaa pääluottamusmie- helle kirjallisesti tieto toimialueensa työntekijöiden nimistä ja palk- karyhmästä tai vastaavasta sekä työsuhteen alkamisajasta, ellei paikallisesti toisin sovita. Tiedot annetaan kerran vuodessa silloin yrityksen työsuhteessa olevista työntekijöistä. ˗ Työnantaja on velvollinen ilmoittamaan pääluottamusmiehelle uu- sista oppisopimus- ja koulutussopimusoppilaista. ˗ Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä toimialueellaan yrityk- sessä kulloinkin voimassa oleviin työnhinnoittelujärjestelmiin ja eri palkkausmuodoissa käytettävien olosuhdelisien määräytymis- ja laskentasääntöihin. ˗ Tiedot ulkopuolisesta työvoimasta (yleissopimus 5 ja 8 luku) ˗ Pääluottamusmiehellä ja työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada tiedot toimialueellaan toimivista aliurakoitsijoista ja niiden palve- luksessa työpaikalla olevasta työvoimasta (yleissopimus 5 luku, ”Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot”) ˗ Työnantajan tulee tiedottaa tuotanto- ja kunnossapitotöihin osal- listuvasta ulkopuolisesta työvoimasta (alihankinta ja vuokratyön- tekijät) etukäteen pääluottamusmiehelle. Jos tämä ei ole työn kii- reellisyyden tai muun sen kaltaisen syyn takia mahdollista, voi- daan tiedottaminen tehdä näissä poikkeustilanteissa myös jälki- käteen viivytyksettä. Edellä mainitut asiat tiedotetaan, mikäli mah- dollista myös työsuojeluvaltuutetulle. (yleissopimus 5 luku, ”Tie- dot ulkopuolisesta työvoimasta”) ˗ Vuokratyövoimaa käyttävien yritysten tulee pyydettäessä selvittää pääluottamusmiehelle tällaisten työntekijöiden työskentelyyn liitty- vät kysymykset (yleissopimus 8.3) Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tiedonsaantioikeudet Paikallisen sopimisen mahdollisuudet työehtosopimuksissa ˗ Työaikakirjanpito (yleissopimus 5 luku) ˗ Luottamusmiehellä on oikeus perehtyä työaikalain (872/2019) mukaisesti laadittuun kirjanpitoon.

  • Yksilösuoja Muu luottamusmies kuin pääluottamusmies voidaan irtisanoa tai lomauttaa työsopimus- lain 7:10 §:n 2 momentin mukaisesti vain, kun työ kokonaan päättyy eikä työnantaja voi järjestää hänelle hänen ammattitaitoaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä tai kouluttaa häntä muuhun työhön työsopimuslain 7:4 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Luottamusmiehestä tai työsuojeluvaltuutetusta johtuvasta syystä ei häntä saa irtisanoa ilman työsopimuslain 7:10 §:n 1 momentin edellyttämää niiden työntekijöiden suostu- musta, joita hän edustaa. Luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun työsopimusta ei saa purkaa tai käsitellä purkautuneena vastoin työsopimuslain 8:1–3 §:n säännöksiä. Työsopimuksen purkaminen sillä perusteella, että hän on rikkonut järjestysmääräyksiä, ei ole mahdollista, ellei hän ole samalla toistuvasti tai olennaisesti sekä varoituksesta huolimatta jättänyt työvelvoitteen- sa täyttämättä.

  • Ehdokassuoja Edellä olevia työsuhdeturvaa koskevia määräyksiä on sovellettava myös pääluottamusmiesehdokkaaseen, jonka ammattiosaston kokous on asettanut ja jonka asettamisesta ammattiosasto on kirjallisesti työnantajalle ilmoittanut, sekä työsuojeluvaltuutettuehdokkaaseen, jonka asettamisesta on kirjallisesti ilmoitettu työsuojelutoimikunnalle tai muulle sitä vastaavalle yhteistoimintaelimelle. Ehdokassuoja alkaa kuitenkin aikaisintaan kolme kuukautta ennen valittavana olevan pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun toimikauden alkua ja päättyy muun kuin vaalissa valituksi tulleen osalta vaalituloksen tultua todetuksi.

  • Työaikakirjanpito Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä hätä- ja ylityöstä työaikalain (605/96) mukaisesti laadittuun luetteloon siten kuin siihen on työsuojeluvaltuutetulla lain mukaan oikeus.