Liittyjällä määritelmä

Liittyjällä tarkoitetaan asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa. Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoitetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
Liittyjällä tarkoitetaan näissä erityisehdoissa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tekee sopimuksen Yhtiön kanssa Kohteen liittämisestä Yhtiön kuituverkkoon.

Examples of Liittyjällä in a sentence

  • Liittyjällä on edellisten kohtien estämättä kuitenkin oikeus saada vahingostaan kohdan 7.4 ja sen alakohtien nojalla vakiokorvauksen ylittävä korvaus.

  • Liittyjällä on edellisten kohtien estämättä kuitenkin oikeus saada vahingostaan kohdan 5.7 ja sen alakohtien nojalla vakiokorvauksen ylittävä korvaus.

  • Liittyjällä ei ole oikeutta estää Yhtiön hallinnointia omilla konfiguroinneillaan.

  • Liittyjällä ei ole oikeutta jakaa liityntää kolmannelle osapuolelle, ellei kirjallisesti ole toisin sovittu.

  • Liittyjällä on vastavuoroisesti oikeus tarkastaa suurjännitteisen jakeluverkon sähkölaitteistot liittymän osalta.


More Definitions of Liittyjällä

Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa tai haltijaa. Verkko-osuuskunta Oulunseudun Laajakaista (jäljempänä ”Osuuskunta”) tekee sopimuksen ensisijaisesti kiinteistön omistajan kanssa. Osuuskunta voi tehdä sopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos kiinteistön omistaja antaa siihen kirjallisen suostumuksensa.
Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa. Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoi- tetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopi- muksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
Liittyjällä tarkoitetaan asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiin- teistön omistaja tai omistajan vertainen haltija ja vesihuoltolaitoksen sopijapuo- li. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus siirretään kiin- teistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijaosapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa tai haltijaa. Seltimil tekee sopimuksen ensisijaisesti kiinteistön omistajan kanssa. Seltimil voi tehdä sopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos kiinteistön omistaja antaa siihen kirjallisen suostumuksensa.
Liittyjällä tarkoitetaan asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa. Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jäljempänä kiinteistön halti- ja) tarkoitetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneen- vuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuin- kiinteistön päävuokralaisena. Vesihuollon sopimuksia ovat liittymis- ja käyttösopimus (jäljempänä liittymissopimus) sekä erillinen käyttösopimus (jäljempänä käyttösopi- mus)
Liittyjällä tarkoitetaan asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa. Kuluttajalla tarkoitetaan kuluttajansuojalain (38/1978) 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettua asiakasta, joka on luonnollinen henkilö ja joka tekee laitoksen kanssa sopimuksen liittymisestä tai laitoksen palvelujen toimittamisesta ja käyttämisestä pääasiassa muuta tarkoitusta kuin elinkeinon-harjoittamista varten. Siltä osin kuin ei toisin erikseen sano-ta, asiakasta koskevia ehtoja sovelletaan myös kuluttajaan. Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoitetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena. Liittämiskohdalla tarkoitetaan tonttijohtojen ja yleisten johtojen liittämiskohtaa. Liittämiskohdassa katsotaan laitoksen vesijohto- ja viemäri-verkoston (jäte- ja hulevesiverkosto) kunnossapitovelvollisuus päättyväksi ja kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston (kvv -laitteisto) kunnossapitovelvollisuus alkavaksi. Kiinteistön vesihuoltolaitteistoja (kvv -laitteistoja) ovat kiinteistön lait- teistot talous-, sammutus-, jäte- sekä huleveden ja perustusten kuivatusvesien johtamiseksi. Tonttijohtoja ovat tonttivesijohto, tonttiviemäri ja tontti- hulevesiviemäri. Tonttivesijohto on talousveden johtamista varten asennettu liittämiskohdan ja kiinteistön vesimittarin välinen johto. Tonttiviemäri on liittämiskohdan ja rakennuksen välinen jätevesiviemäri. Tonttihulevesiviemäri on liittämiskohdan ja kiinteistön hulevesilaitteiston välinen huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamiseksi asennettu viemäri.