Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä. Akatemian myöntäessä rahoitusta akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävää varten tulee suorituspaikan käyttää tämä määräraha kyseisen tehtävän täyttämiseen. Suorituspaikan tulee ot- taa akatemiaprofessori tai akatemiatutkija palvelukseensa vähintään rahoituskaudeksi. Akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin tehtävien palkkojen kustannuslaskentaan sovelletaan lisäkustannusmallia ja 12,5 prosentin yleiskustannusosuutta. Lisäkustannusmallin mukaisissa ha- kemuksissa järjestelmä laskee yleiskustannuksiksi muiden kustannusten lisäksi 14,29 prosenttia, jolloin päätökseen sisältyy 12,5 prosentin yleiskustannusosuus. Rahoituspäätöksiin sisältyy 28 prosentin suuruinen henkilösivukulu eikä Akatemia ota vastuuta mahdollisista muista työnantajakohtaisista kustannuksista. Työnantajan tulee kuitenkin huolehtia, että palkkaus ei jää jälkeen suorituspaikan yleisestä palkkakehityksestä. Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu ainoastaan hakijan täysipäiväiseen tutkimustyöhön ja siihen liittyvään toimintaan. Akatemiaprofessoreilla ja akatemiatutkijoilla omaan tutkimustyöhön liittyvän opetuksen antaminen kuuluu työtehtäviin. Samalla on tärkeää, että muut, omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömät tehtävät eivät haittaa itse tut- kimuksen tekemistä. Työtehtäviin sisältyy ilman erillistä korvausta annettavaa oman alan opetusta ja opinnäytetöiden ohjausta 5 prosenttia vuosityöajasta. Kaikkiaan opetustehtäviin ja muihin omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömiin tehtäviin saa käyttää enintään 10 prosent- tia vuosityöajasta. Mikäli akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävän saanut henkilö ei jatka tehtävässään, on asiasta ilmoitettava välittömästi Akatemiaan ja rahoituksesta luovutaan jättämällä muutoshake- mus Akatemian verkkoasiointiin. Vastuullinen johtaja jättää muutoshakemuksen Akatemian verk- koasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Tee muutoshakemus. Xxxxx xxxxxx- xxx ohjeet liitteestä 1.
Appears in 2 contracts
Samples: Rahoituspäätösten Yleiset Ehdot, Rahoituspäätösten Yleiset Ehdot
Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä. Akatemian myöntäessä rahoitusta akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävää varten tulee suorituspaikan käyttää tämä määräraha kyseisen tehtävän täyttämiseen. Suorituspaikan tulee ot- taa akatemiaprofessori tai akatemiatutkija palvelukseensa vähintään rahoituskaudeksi. Akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin tehtävien palkkojen kustannuslaskentaan sovelletaan lisäkustannusmallia ja 12,5 prosentin yleiskustannusosuuttalisäkustannusmallia. Lisäkustannusmallin mukaisissa ha- kemuksissa järjestelmä laskee Näissä päätöksissä on laskettu yleiskustannuksiksi muiden kustannusten lisäksi lisäk- si 14,29 prosenttia, jolloin päätökseen sisältyy 12,5 prosentin yleiskustannusosuus. Rahoituspäätöksiin sisältyy 28 prosentin suuruinen henkilösivukulu eikä Akatemia ota vastuuta mahdollisista muista työnantajakohtaisista kustannuksista. Työnantajan tulee kuitenkin huolehtia, että palkkaus ei jää jälkeen suorituspaikan yleisestä palkkakehityksestä. Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu ainoastaan hakijan täysipäiväiseen tutkimustyöhön ja siihen liittyvään toimintaan. Akatemiaprofessoreilla ja akatemiatutkijoilla omaan tutkimustyöhön liittyvän opetuksen antaminen kuuluu työtehtäviin. Samalla on tärkeää, että muut, omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömät tehtävät eivät haittaa itse tut- kimuksen tekemistä. Työtehtäviin sisältyy ilman erillistä korvausta annettavaa oman alan opetusta ja opinnäytetöiden ohjausta 5 prosenttia vuosityöajasta. Kaikkiaan opetustehtäviin ja muihin omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömiin tehtäviin saa käyttää enintään 10 prosent- tia vuosityöajasta. Mikäli akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävän saanut henkilö ei jatka tehtävässään, on asiasta ilmoitettava välittömästi Akatemiaan ja rahoituksesta luovutaan jättämällä muutoshake- mus Akatemian verkkoasiointiin. Vastuullinen johtaja jättää muutoshakemuksen Akatemian verk- koasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Tee muutoshakemus. Xxxxx xxxxxx- xxx ohjeet liitteestä 1.
Appears in 1 contract
Samples: Rahoituspäätösten Yleiset Ehdot
Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä. Suomen Akatemian myöntäessä rahoitusta akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävää varten tulee suorituspaikan käyttää tämä määräraha kyseisen tehtävän täyttämiseen. Suorituspaikan tulee ot- taa ottaa akatemiaprofessori tai akatemiatutkija palvelukseensa vähintään rahoituskaudeksi. Akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin tehtävien palkkojen kustannuslaskentaan sovelletaan lisäkustannusmallia ja 12,5 prosentin yleiskustannusosuuttalisäkustannusmallia. Lisäkustannusmallin mukaisissa ha- kemuksissa järjestelmä laskee Näissä päätöksissä on laskettu yleiskustannuksiksi muiden kustannusten lisäksi 14,29 prosenttia, jolloin päätökseen sisältyy 12,5 prosentin yleiskustannusosuus. Rahoituspäätöksiin sisältyy 28 prosentin suuruinen henkilösivukulu eikä Akatemia ota vastuuta mahdollisista muista työnantajakohtaisista kustannuksista. Työnantajan tulee kuitenkin huolehtia, että palkkaus ei jää jälkeen suorituspaikan yleisestä palkkakehityksestä. Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu ainoastaan hakijan täysipäiväiseen tutkimustyöhön ja siihen liittyvään toimintaan. Akatemiaprofessoreilla Akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävässä toimivalle ei saa maksaa palkkaa toisesta Akatemian rahoittamasta tutkimushankkeesta. Akatemia- professoreilla ja akatemiatutkijoilla omaan tutkimustyöhön liittyvän opetuksen antaminen kuuluu työtehtäviin. Samalla on tärkeää, että muut, omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömät tehtävät eivät haittaa itse tut- kimuksen tutkimuksen tekemistä. Työtehtäviin sisältyy ilman erillistä korvausta annettavaa oman alan opetusta ja opinnäytetöiden ohjausta 5 prosenttia vuosityöajasta. Kaikkiaan opetustehtäviin ja muihin omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömiin tehtäviin saa käyttää enintään 10 prosent- tia prosenttia vuosityöajasta. Akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävän suorituspaikka on Suomessa oleva organisaatio, jonka kautta tutkimusrahoituksen maksatus tapahtuu. Akatemiaprofessori tai akatemiatutkija voi kautensa aikana työskennellä eripituisia jaksoja esimerkiksi ulkomaisessa yliopistossa. Akatemiaprofessorin palkka voi olla yhteisrahoitteinen. Tällöin hän on esimerkiksi voinut hakemuk- sessaan ilmoittaa, kuinka suuren osan vuosipalkastaan hän haki Akatemiasta. Tilanne voi myös muuttua rahoituskauden aikana. Akatemiaprofessorin palkkaan voi käyttää Akatemian myöntämästä rahoituksesta 0-100 prosenttia. Katso tarkemmat ohjeet liitteestä 1. (11). Akatemiatutkijan palkkaus voi olla myös yhteisrahoitteinen, silloin kun se on tutkijan uralla etenemisen kannalta tarkoituksenmukaista. Tällöin tutkijan palkkaukseen tulee suorituspaikan käyttää Akatemian myöntämästä rahoituksesta vähintään 70 prosenttia. Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) rahoituksen saaneille vastaava osuus on 50 prosenttia. Loput palkasta voi tulla muista lähteistä. Tämä edellyttää, että muualta tuleva palkka on osoitettu tutkimustehtäviin tai muihin tutkijan uralla etenemistä tukeviin tehtäviin, kuten työskentelyyn yliopiston urajärjestelmässä2. Tämän kautta vapautuvaa Akatemian palkkarahaa voi käyttää erikseen perusteltaviin muihin tutkimuskuluihin. Akatemiatutkijan on tehtävä muutoshakemus Akatemian verkkoasioinnissa, jos hänen palkkauksensa tulee muusta rahoituslähteestä. Perusteluissa on kuvattava lyhyesti, mistä muu palkanosa tulee ja mikä sen suuruus on. Katso tarkemmat ohjeet liitteestä 1. (10). Jos perusteet täyttyvät, Akatemia tekee asiasta muutospäätöksen. Tämän jälkeen akatemiatutkijan tehtävän rahoituspäätökseen merkitty suorituspaikka voi lähettää Akatemiaan maksatuspyynnön muuttuneen palkkauksen mukaisesti (ks. 16. Rahoituksen maksatus ja palautukset). Mikäli akatemiaprofessorin akatemiatutkijan tehtävän saanut henkilö jää perhevapaalle, on asiasta ilmoitettava välittömästi Akatemiaan joko ottamalla yhteyttä rahoituspäätöksen esittelijään tai ilmoittamalla lisätietoja verkkoasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Xxxx lisätietoja. Jos akatemiatutkija hakee pidennystä rahoituskauteen esimerkiksi äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaan perusteella, hän jättää muutoshakemuksen Akatemian verkkoasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Tee muutoshakemus. Katso tarkemmat ohjeet liitteestä 1. (2). Mikäli akatemiatutkijan tehtävän saanut henkilö ei jatka tehtävässään, on asiasta ilmoitettava välittömästi Akatemiaan ja akatemiatutkijan tehtävän rahoituksesta luovutaan jättämällä muutoshake- mus muutoshakemus Akatemian verkkoasiointiin. Vastuullinen johtaja jättää muutoshakemuksen Akatemian verk- koasioinnin verkkoasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Tee muutoshakemus. Xxxxx xxxxxx- xxx Katso tarkemmin ohjeet liitteestä 1.
Appears in 1 contract
Samples: Funding Terms
Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä. Akatemian myöntäessä rahoitusta akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävää varten tulee suorituspaikan käyttää tämä määräraha kyseisen tehtävän täyttämiseen. Suorituspaikan tulee ot- taa ottaa akatemiaprofessori tai akatemiatutkija palvelukseensa vähintään rahoituskaudeksi. Akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin tehtävien palkkojen kustannuslaskentaan sovelletaan lisäkustannusmallia ja 12,5 prosentin yleiskustannusosuuttalisäkustannusmallia. Lisäkustannusmallin mukaisissa ha- kemuksissa järjestelmä laskee Näissä päätöksissä on laskettu yleiskustannuksiksi muiden kustannusten lisäksi 14,29 prosenttia, jolloin päätökseen sisältyy 12,5 prosentin yleiskustannusosuus. Rahoituspäätöksiin sisältyy 28 prosentin suuruinen henkilösivukulu eikä Akatemia ota vastuuta mahdollisista muista työnantajakohtaisista kustannuksista. Työnantajan tulee kuitenkin huolehtia, että palkkaus ei jää jälkeen suorituspaikan yleisestä palkkakehityksestä. Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävä on tarkoitettu ainoastaan hakijan täysipäiväiseen tutkimustyöhön ja siihen liittyvään toimintaan. Akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävässä toimivalle ei saa maksaa palkkaa toisesta Akatemian rahoittamasta tutkimushankkeesta. Akatemiaprofessoreilla ja akatemiatutkijoilla omaan tutkimustyöhön liittyvän opetuksen antaminen kuuluu työtehtäviin. Samalla on tärkeää, että muut, omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömät tehtävät eivät haittaa itse tut- kimuksen tutkimuksen tekemistä. Työtehtäviin sisältyy ilman erillistä korvausta annettavaa oman alan opetusta ja opinnäytetöiden ohjausta 5 prosenttia vuosityöajasta. Kaikkiaan opetustehtäviin ja muihin omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömiin tehtäviin saa käyttää enintään 10 prosent- tia prosenttia vuosityöajasta. Mikäli akatemiaprofessorin Akatemiaprofessorin palkka voi olla yhteisrahoitteinen. Tällöin hän on esimerkiksi voinut hakemuksessaan ilmoittaa, kuinka suuren osan vuosipalkastaan hän haki Akatemiasta. Tilanne voi myös muuttua rahoituskauden aikana. Akatemiaprofessorin palkkaan voi käyttää Akatemian myöntämästä rahoituksesta 0–100 prosenttia. Katso tarkemmat ohjeet liitteestä 1. (11). Akatemiaprofessorin tai akatemiatutkijan tehtävän suorituspaikka on Suomessa oleva organisaatio, jonka kautta tutkimusrahoituksen maksatus tapahtuu. Akatemiaprofessori tai akatemiatutkija voi kautensa aikana työskennellä eripituisia jaksoja esimerkiksi ulkomaisessa yliopistossa. Akatemiatutkijan palkkaus voi olla myös yhteisrahoitteinen, silloin kun se on tutkijan uralla etenemisen kannalta tarkoituksenmukaista. Tällöin tutkijan palkkaukseen tulee suorituspaikan käyttää Akatemian myöntämästä rahoituksesta vähintään 70 prosenttia. Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) rahoituksen saaneille vastaava osuus on 50 prosenttia. Loput palkasta voi tulla muista lähteistä. Tämä edellyttää, että muualta tuleva palkka on osoitettu tutkimustehtäviin tai muihin tutkijan uralla etenemistä tukeviin tehtäviin, kuten työskentelyyn yliopiston urajärjestelmässä1. Tämän kautta vapautuvaa Akatemian palkkarahaa voi käyttää erikseen perusteltaviin muihin tutkimuskuluihin. Akatemiatutkijan on tehtävä muutoshakemus Akatemian verkkoasioinnissa, jos hän aikoo nostaa palkkaa muusta rahoituslähteestä. Perusteluissa on kuvattava lyhyesti, mistä muu palkanosa tulee ja mikä sen suuruus on. Xxxxx xxxxxxxxx ohjeet liitteestä 1 (10). Jos perusteet täyttyvät, Akatemia antaa akatemiatutkijalle hyväksynnän asiassa. Tämän jälkeen akatemiatutkijan tehtävän rahoituspäätökseen merkitty suorituspaikka voi lähettää Akatemiaan maksatuspyynnön muuttuneen palkkauksen mukaisesti (ks. 4. Rahoituksen maksatus). Jos akatemiatutkijan tehtävän saanut henkilö jää perhevapaalle, on asiasta ilmoitettava välittömästi Akatemiaan joko ottamalla yhteyttä rahoituspäätöksen esittelijään tai ilmoittamalla lisätietoja verkkoasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Xxxx lisätietoja. Jos akatemiatutkija hakee pidennystä rahoituskauteen äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaan perusteella, hän jättää muutoshakemuksen Akatemian verkkoasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Tee muutoshakemus. Katso tarkemmat ohjeet liitteestä 1 (2).
1 Urajärjestely, jossa yliopisto sitoutuu arviointimenettelyn perusteella vakinaistamaan tutkijan hänen edettyään tietylle tasolle. Jos akatemiatutkijan tehtävän saanut henkilö ei jatka tehtävässään, on asiasta ilmoitettava välittömästi Akatemiaan ja rahoituksesta luovutaan jättämällä muutoshake- mus muutoshakemus Akatemian verkkoasiointiin. Vastuullinen johtaja jättää muutoshakemuksen Akatemian verk- koasioinnin verkkoasioinnin kautta kohdassa Omat hakemukset > Päätetyt > Tee muutoshakemus. Xxxxx xxxxxx- xxx Katso tarkemmin ohjeet liitteestä 1.
Appears in 1 contract
Samples: Rahoituksen Yleiset Ehdot