Alennukset uusille reiteille Mallilausekkeet

Alennukset uusille reiteille. Edistääkseen uusien lentoreittien syntymistä Finavian operoimille lentoasemille reittien laskeutumis- ja matkustajamaksuista myönnetään alennuksia enintään kolmeksi vuodeksi lähiliikenteessä sekä enintään viideksi vuodeksi kaukoliikenteessä. Alennusten edellytyksiin lukeutuvat:

Related to Alennukset uusille reiteille

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako

  • Työvuoroluettelo 1. Työpaikalla on laadittava työvuoroluettelo, milloin se on työaikojen selvittämiseksi tarpeellista. Työvuoroluettelosta tulee ilmetä päivittäisen säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisajankohta, ruokailutauon pituus ja ajankohta sekä viikoittaiset vapaapäivät.

  • Yleiset ehdot Yleisiä ehtoja sovelletaan kiinteistövakuutuksen kaikkiin osiin. Lisäksi vakuutussopimukseen kokonaisuudessaan sovelletaan, - vakuutussopimuslain säännöksiä, -vakuutusehtoja, -vakuutuskirjaan merkittyjä vakuutusehtoja ja suojeluohjeita sekä -Suomen lakia.

  • Luottamusmiehelle annettavat tiedot Korotusten tekemisen jälkeen kohtuullisessa ajassa työnantaja kertoo pääluottamusmiehelle, ja ellei pääluottamusmiestä ole valittu, koko työntekijäryhmälle työntekijöiden palkkojen korottamiseen käytetyn yrityskohtaisen erän suuruuden.

  • Varamiehet Tämän luvun määräyksiä sovelletaan varapääluottamusmieheen ja työsuojeluvaltuutetun varamieheen sinä aikana, kun he tämän sopimuksen edellyttämän ilmoituksen mukaisesti toimivat sijaisina.

  • Yleiset määräykset 1 artikla

  • Korvausrajoitukset TMH 0.3 Korvauksen edellytyksenä on, että tapahtumasta on tehty rikosilmoitus. Ajoneuvojen, kulkuvälineiden, moottorityökoneiden ja niissä olevan omaisuuden sekä kuljetettavana olevan omaisuuden osalta korvauksen edellytyksenä on lisäksi, ettei ajoneuvoa, kulkuvälinettä, moottorityökonetta tai muuta omaisuutta ole saatu takaisin 30 päivän kuluessa Xxxxxxxxx toimitetusta vahinkoilmoituksesta. Lisäksi korvauksen edellytyksenä on, että - irtaimen omaisuuden säilytystilana toimiva rakennus, huoneisto, metallinen kontti tai näiden sisällä oleva erillinen säilytystila on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - irtaimen omaisuuden säilytystilana toimiva ajoneuvossa, kulkuvälineessä tai moottorityökoneessa oleva kiinteä umpinainen tila on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa tai muussa Fennian antamassa kirjallisessa ohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - irtain omaisuus on kiinnitetty ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla - rakennukseen tai kiinteään rakennelmaan kiinnitetty valaisin, antenni, valvontalaite, markiisi tai vastaava varuste on kiinnitetty valmistajan tai Fennian antaman kirjallisen ohjeen mukaisesti siten, että varusteen anastaminen edellyttää kiinnityksen purkamisen tai rikkomisen työkalua käyttäen - ajoneuvo, kulkuväline tai moottorityökone on suojattu ja lukittu vakuutuskirjaan merkityssä murtosuojeluohjeessa edellytetyllä tai tätä suojaavammalla tavalla Tämä ehtokohta on poiketen vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) 31 §:stä korvausrajoitus, ei suojeluohje. Vakuutuksesta ei korvata - vahinkoa, jonka tapahtumisajankohtaa ei voida määritellä - vahinkoa, jonka tapahtumispaikkaa ei voida määritellä - vahinkoa, joka on aiheutunut omaisuuden katoamisesta tai unohtamisesta tai, joka todetaan vasta määräaikaisinventaarin yhteydessä - vahinkoa, joka on aiheutunut tietomurrosta, tietovarkaudesta, vakoilusta tai muusta vastaavasta tapahtumasta.

  • Vuorokausilepo 7.1 Työntekijälle on annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin pituinen keskeytymätön lepoaika, ellei kysymyksessä ole varallaoloai- kana tehty työ. Jos työn tarkoituksenmukainen järjestely edellyttää, voidaan paikallisesti sopia tilapäisestä vuorokausilevon lyhentämisestä. Sopimus tehdään työehtosopimuksen 35 §:n menettelytapojen mukaisesti. Vuorokausilepoa voidaan lyhentää myös liukuvassa työajassa työntekijän päättäessä työhön tulonsa ja lähtönsä ajankohdista.