Avustuksen takaisinperintä. Avustus voidaan periä kokonaan tai osittain takaisin, jos: 1) avustuksen saaja on antanut virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa, tai jättänyt antamatta sellaista olennaista tietoa, jolla on ollut tai olisi voinut olla merkitystä avustuksen myöntämiseen. 2) avustuksen saaja sopimuskauden aikana antaa virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa, tai jättää antamatta sellaista olennaista tietoa, jonka vuoksi avustuksen antaja saa perustellusti virheellisen käsityksen avustuksen saajan toiminnasta. 3) jos avustuksen saaja työnantajana rikkoo kohdassa 8 sovittuja velvollisuuksia työntekijän rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta. 4) jos avustuksen saaja vapaaehtoistehtävän järjestäjänä rikkoo kohdassa 8 sovittuja velvollisuuksia vapaaehtoisen rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta. 5) jos avustuksen saaja käyttää saamaansa avustusta muuhun kuin tässä sopimuksessa sovittuun tarkoitukseen. 6) jos toimintasuunnitelmasta ja asetetuista tavoitteista poiketaan olennaisesti ilman avustuksen myöntäjän kirjallista hyväksymistä.
Appears in 5 contracts
Samples: Sopimus Avustuksen Myöntämistä Varten Vuodelle 2024, Sopimus Avustuksen Myöntämistä Varten Vuodelle 2024, Sopimus Avustuksen Myöntämistä Varten
Avustuksen takaisinperintä. Avustus voidaan periä kokonaan tai osittain takaisin, jos:
1) avustuksen saaja on antanut virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa, tai jättänyt antamatta sellaista olennaista tietoa, jolla on ollut tai olisi voinut olla merkitystä avustuksen myöntämiseen.
2) avustuksen saaja sopimuskauden aikana antaa virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa, tai jättää antamatta sellaista olennaista tietoa, jonka vuoksi avustuksen antaja saa perustellusti virheellisen käsityksen avustuksen saajan toiminnasta.
3) jos avustuksen saaja työnantajana rikkoo kohdassa 8 9 sovittuja velvollisuuksia työntekijän rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta.
4) jos avustuksen saaja vapaaehtoistehtävän tehtävän järjestäjänä rikkoo kohdassa 8 9 sovittuja velvollisuuksia vapaaehtoisen rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta.
5) jos avustuksen saaja käyttää saamaansa avustusta muuhun kuin tässä sopimuksessa sovittuun tarkoitukseen.
6) jos toimintasuunnitelmasta ja asetetuista tavoitteista poiketaan olennaisesti ilman avustuksen myöntäjän kirjallista hyväksymistä.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus Avustuksen Antamisesta

3) jos avustuksen saaja työnantajana rikkoo kohdassa 8 3.3 sovittuja velvollisuuksia työntekijän rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta.
4) jos avustuksen saaja vapaaehtoistehtävän järjestäjänä rikkoo kohdassa 8 3.3 sovittuja velvollisuuksia vapaaehtoisen rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta.
5) jos avustuksen saaja käyttää saamaansa avustusta muuhun kuin tässä sopimuksessa sovittuun tarkoitukseen.
6) jos toimintasuunnitelmasta ja asetetuista tavoitteista poiketaan olennaisesti ilman avustuksen myöntäjän kirjallista hyväksymistä.
Appears in 1 contract
Samples: Grant Agreement
Avustuksen takaisinperintä. Avustus voidaan periä kokonaan tai osittain takaisin, jos:: Vapaa-ajan palvelut Rovaniemen kaupunki
1) avustuksen saaja on antanut virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa, tai jättänyt antamatta sellaista olennaista tietoa, jolla on ollut tai olisi voinut olla merkitystä avustuksen myöntämiseen.
2) avustuksen saaja sopimuskauden aikana antaa virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa, tai jättää antamatta sellaista olennaista tietoa, jonka vuoksi avustuksen antaja saa perustellusti virheellisen käsityksen avustuksen saajan toiminnasta.
3) jos avustuksen saaja työnantajana rikkoo kohdassa 8 sovittuja velvollisuuksia työntekijän rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta.
4) jos avustuksen saaja vapaaehtoistehtävän järjestäjänä rikkoo kohdassa 8 sovittuja velvollisuuksia vapaaehtoisen rikostaustan selvittämisestä ja tehtävään valitsemisesta.