Ylityö 1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään laissa säädettyjen sään- nöllisen työajan enimmäismäärien lisäksi. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä ylityötä on työ, jota tehdään työtuntijärjestelmän mukaisten säännöllisten työ- tuntien lisäksi, ei kuitenkaan siltä osin kuin työaika on kes- kimäärin lyhyempi kuin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa, ellei tässä sopimuksessa ole toisin sovittu. Kolmivuorotyössä työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan, korvataan si- ten kuin työehtosopimuksessa viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. Työaikalain mukainen työajan enimmäismäärän seuranta- jakso on 6 kuukautta. Teknisistä tai työn järjestämistä kos- kevista syistä työajan enimmäismäärän tasoittumisjakso voi olla enintään 12 kuukautta. 2. Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäi- seltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Viikoittaisesta ylityöstä (TAL- ylityö ja TES-ylityö) maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla sekä seuraavilta tunneilta 100 pro- sentilla korotettu palkka. Milloin viikoittaista ylityötä on kertynyt 8 tuntia, makse- taan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla ko- rotettu palkka. Lauantaipäivänä sekä pyhä ja juhlapäivän aattona tehdystä vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Pääsiäislauantaina, juhannusaattona ja jouluaattona tehdys- tä viikoittaisesta ylityöstä ja TES-ylityöstä (12 § 8 kohta) maksetaan kaikilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palk- ka. Lisä- ja ylityötyökorotus tai koko palkka lisä- ja ylityön ajalta voidaan maksaa lisä- ja ylityön arvioituun määrään perustuvana vastaavana erillisenä kiinteänä kuukausikor- vauksena tai vaihtaa vastaavaan vapaaseen, jos siitä on so- vittu asianomaisen toimihenkilön kanssa. Sopimus voidaan tehdä työsuhteen aikana. Vapaa-ajan ajankohdasta sovitaan asianomaisen toimihenkilön kanssa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia ylityökorotuksen tai koko ylityöpalkan vaihtamisesta joustovapaaseen. Xxxxxxxxxxxx osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukai- sesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Jous- tovapaan osalta ei makseta lomarahaa. 3. Xxxxxxx toimihenkilö vuosiloman, sairauden, tapaturman, työnantajan määräyksestä suoritetun matkan, taloudelli- sesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuneen lomautuksen, 40 tuntisen viikkotyöajan vuotuiseksi lyhentämiseksi an- netun vapaan pitämisen, liukumavapaan, palvelusvuosiva- paan, työaikapankkivapaan pitämisen, taikka työnantajan järjestämään tai liittojen väliseen koulutussopimuksen tar- koittamaan ammatilliseen tai yhteistoimintakoulutukseen osallistumisen vuoksi ei ole voinut tehdä säännöllistä viik- kotyöaikaa vastaavaa tuntimäärää ja hän joutuu tulemaan työtuntijärjestelmän mukaisena vapaapäivänään työhön, korvataan vapaapäivänä tehty työ siten kuin viikoittaisesta ylityöstä on sovittu. 4. Jos toimihenkilö siirtyy kesken työviikon työaikamuodosta toiseen, katsotaan, ellei tämän sopimuksen tai sen liitteiden muista määräyksistä muuta johdu, viikoittaiseksi ylityök- si työ, joka ylittämättä säännöllistä vuorokautista työaikaa ylittää 40 tuntia viikossa. 5. Paikallisesti voidaan sopia siitä, että ylityöstä maksettava korvaus määräytyy yhden ylityökäsitteen avulla. Tällöin ylityökorvauksia ei makseta erikseen vuorokautisesta ja viikoittaisesta ylityöstä, vaan tietyn pitemmän ajanjakson ajalta kaikki ylityötunnit korvataan yhden ja saman ylityö- korvaussäännön perusteella. Paikallisesta sopimuksesta tulee ilmetä ylityökorvausta koskevan jakson pituus sekä ylityökorvauksen suuruus, joko porrastettuna ylityötuntien lukumäärän mukaan tai yhtenä prosenttilukuna. Paikallinen sopimus tehdään työnantajan ja luottamusmie- hen välillä kirjallisesti. Paikallista sopimusta laadittaessa selvitetään riittävän pit- kältä ajanjaksolta työpaikan nykyisen ylityökorvausjärjes- telmän taso ja ratkaisun tavoitteet, jotka voivat liittyä mm. monipuolisten työaikajärjestelyiden edistämiseen, kustan- nusten hallintaan ja ylityön korvaamista koskevien periaat- teiden yksinkertaistamiseen. 6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luon- toisetuineen jaetaan luvulla 160 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa, ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Keskeytymät- tömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa kaivostyössä jakajana käytetään lukua 149. Keskeytyvän kolmivuoro- työn jakaja on 155. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työ- hön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työ- tuntien lukumäärää. Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ot- taa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provi- siopalkka ja tuotantopalkkiot, sekä sijaisuuskorvaus, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksel- lisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvauksia. Jos toimihenkilön suorittama työ jatkuu vuorokauden tai työvuorokauden vaihteen yli, katsotaan työ lisä- ja ylityö- korvausta laskettaessa edellisen vuorokauden työksi siihen asti, kunnes toimihenkilön säännöllinen työvuoro normaa- listi alkaa. Näitä tunteja ei tällöin oteta huomioon jälkim- mäisen vuorokauden säännöllistä työaikaa laskettaessa. 7. Toimihenkilön jäädessä säännöllisen työajan päätyttyä yli- työhön, jonka arvioidaan kestävän vähintään kaksi tuntia, on pidettävä kohtuullisena, että hänelle varataan mahdolli- suus pitää ruokailun kannalta välttämätön tauko tai tilaisuus ruokailla työn lomassa. 8. Toimihenkilölle, joka on tehnyt arkipyhäviikolla työtä enemmän kuin ko. arkipyhäviikon työaika edellyttää (TES- ylityö), korvataan ylittävät tunnit, kuten viikkoylityöstä on sovittu, mikäli sitä ei ole korvattava vuorokautisena ylityö- nä. Tämä määräys koskee ainoastaan päivä- ja kaksivuo- rotyötä, jota tehdään siten järjestettynä, että työviikossa on viisi säännöllistä työpäivää (tam 1/5 ja tam 2/5). Tämä määräys ei koske tilanteita, joissa työaika on järjestetty kes- kimääräiseksi ennalta laaditun työtuntijärjestelmän mukai- sesti. 9. Milloin aloittamis- ja lopettamistöistä aiheutuu vuorokau- tista ylityötä, on siitä maksettava korvaus. Tämän vuoksi on tarpeellista, että paikallisesti selvitetään ne tehtävät, joissa aloittamis- ja lopettamistyötä esiintyy. Samalla tulee selvit- tää myös se, miten po. työt kussakin tapauksessa korvataan. Esimerkki ylitöiden korvaamisesta 12 §:n mukaan: Ma Ti Ke To Pe La Su 8 8 8 10 8 1,5 10 - lasketaan viikon kaikki suoritetut työtunnit yhteen 53,5 tuntia - edellisestä vähennetään vuorokautisten ylityötuntien kokonaismäärä (To ja Su) 4,0 tuntia 49,5 tuntia - jäännöksestä vähennetään ao. työtuntijärjestelmän säännöllinen työaika 40,0 tuntia viikkoylityötä 9,5 tuntia Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 50 prosentilla korotet- tu palkka (torstai). Kuitenkin milloin viikoittaista ylityötä on jo kertynyt 8 tuntia, maksetaan tehdystä vuorokautisesta ylityöstä 100 prosentilla korotettu palkka. Tässä siis sun- nuntain kahdelta viimeiseltä tunnilta maksetaan palkka 100 prosentilla korotettuna. Viikkoylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tun- nilta 50 prosentilla korotettu palkka ja sen jälkeen 100 pro- sentilla korotettu. Tässä siis lauantain tunnit ja sunnuntain 6,5 ensimmäistä tuntia ovat 50 prosentilla korotettavaa vii- koittaista ylityötä ja sunnuntain 1,5 seuraavaa tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa viikoittaista ylityötä. Sunnun- tain viimeiset kaksi tuntia ovat 100 prosentilla korotettavaa vuorokautista ylityötä.
Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat Yliopisto on määritellyt vahvuusaloikseen 1) kestävyyttä materiaalien ja systeemien avulla, 2) molekulaarinen ja ympäristöllinen perusta elinikäiselle terveydelle, 3) digitaalisia ratkaisuja havaitsemiseen ja vuorovaikutuksiin, 4) maan ja lähiavaruuden järjestelmä ja ympäristön muutos ja 5) muutoksessa olevien ihmisten ymmärtäminen. Oulun yliopiston strategia perustuu viiteen temaattiseen, kansainvälisesti merkittävään tutkimuksen fokusalueeseen. Näillä alueilla yliopisto osallistuu globaalien haasteiden ratkaisemiseen ja tuottaa uutta tietoa kestävämmän, terveemmän, älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi. Yliopiston vahvuusaloilta (fokusalueilta) on tunnistettu ja suunnatulla rahoituksella tuettu niiden kärkiprofiilia luovia tutkimushankkeita. Yliopisto edistää systemaattisesti strategisten fokusalojen korkealuokkaisen tutkimuksen edellytyksiä ja kärkiportfolion muodostumista valitsemalla avointen hakujen ja kansainvälisen paneeliarvioinnin perusteella määräaikaisia tutkimusprojekteja, joiden resursoimista vahvistetaan monitieteisten fokusinstituuttien kautta. Suomen Akatemian kanssa on tehty sopimus avusta hakemusten arvioijien valitsemiseksi. Keväällä 2017 saatiin päätökseen Kvantumin projektihaku kaudelle 2017-2020 ja syksyllä toteutettiin Eudaimonia- instituutin ja Infotech Oulun projektihaut kaudelle 2018-2021. Biocenter Oulun projektikausi 2016-2019 on meneillään ja 2018 aikana käynnistetään suunnittelu seuraavaa projektikautta varten. Yhteensä tutkimuksen fokusaloilla tuetaan 49 strategista määräaikaista kärkiprojektia; näitä projekteja on kaikissa tiedekunnissa ja laajasti eri tutkimusyksiköissä. Strategisten fokusalojen toiminnan kuvaus yliopiston avoimilla verkkosivuilla toteutettiin 2017 (xxxx://xxx.xxxx.xx/xxxxxxxxxx). Vuonna 2017 käynnistettiin uusi ohjelma, jolla edistämämme monitieteisyyttä ja uusia avauksia. Ohjelmassa suuntaamme 2018 aikana 20 4-vuotista tohtorikoulutusvakanssia uusien tutkimusavausten käynnistämiseksi sekä huippututkimuksen osaamisen levittämiseksi laajemmin yliopistossamme. Uusi ohjelma on suunnattu aloittaville tutkimusryhmien johtajille tarkoituksena kytkeä näiden uusien ryhmien tutkimus vakiintuneiden kärkihankkeiden yhteyteen. Suunnittelimme myös Tellus-toiminnan yhteyteen käynnistettävän Rapid Research Radicals (R3) -ohjelman, jonka tavoitteena on edistää uusien ideoiden tunnistamista ja muodostumista sekä monitieteisyyden hyödyntämistä tutkimuksen kehittämisessä.
Henkilötietojen käsittely Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunta on palvelusetelillä järjestettävässä palvelussa syntyvien asiakirjojen tietosuoja-asetuksessa tarkoitettu rekisterinpitäjä. Rekisterinpitäjä vastaa viime kädessä henkilötietojen käsittelystä, vaikka palveluntuottaja laatii asiakirjat ja käsittelee henkilötietoja palvelutapahtuman yhteydessä. Palvelusetelillä palvelua järjestettäessä ja toteutettaessa syntyvät asiakirjat ovat viranomaisen asiakirjoja. Asiakasrekisteriä ylläpidetään Rovaniemen kaupungin varhaiskasvatuksen asiakastietojärjestelmän avulla. Palveluntuottajan ja kunnan tulee varmistaa, että palvelujen järjestämisen ja toteuttamisen kannalta tarpeelliset tiedot siirtyvät osapuolelta toiselle palvelutapahtuman eri vaiheissa. Tämä mahdollistaa sen, että jokaisen asiakkaan asiakirjat muodostavat hänen asiakkuutensa kannalta välttämättömän jatkuvan kokonaisuuden, johon tulee asiakkuutta koskevat ratkaisut perustaa. Henkilötietojen käsittelystä on tarkemmin sovittu Henkilötietojen käsittelyn ehdoissa (liite 1). Palveluntuottajan tulee - noudattaa sääntökirjan liitteenä olevia Rovaniemen kaupungin henkilötietojen käsittelyn ehtoja ja sen liitteitä - käsitellä tietoja/asiakirjoja siten kuin tietosuoja-asetuksessa ja -laissa sekä varhaiskasvatuslaissa säädetään - noudattaa huolellisuutta tietojen käsittelyssä ja huolehtia siitä, että salassa pidettäviä tietoja käsitellään oikein - asiakirjoja käsitellessään noudattaa, mitä kunnan asiakirjojen käsittelystä säädetään laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Asiakirjojen luovuttamista ja salassapitoa koskevia julkisuuslain säädöksiä sovelletaan asiakirjoihin silloinkin, kun ne ovat palveluntuottajan hallussa - luoda ja säilyttää manuaaliset asiakirjat turvallisessa paikassa, johon on pääsy vain luvan omaavilla ja sähköiset asiakirjat asianmukaisesti suojattuina. Asiakirjoista ei saa antaa kopiota eikä luovuttaa niissä olevia tietoja ulkopuolisille ilman asianomaisen lupaa. - arkistoida tarvittavat asiakirjat yksikköön Rovaniemen kaupungin arkistointiohjeistuksen mukaisesti ja luovuttaa muut alkuperäiset asiakirjat asiakkaalle asiakassuhteen päätyttyä. Yksikön lopettaessa toimintansa arkistoitavat asiakkaita koskevat asiakirjat toimitetaan varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen arkistointiohjeistuksen mukaisesti mapitettuna. - ilmoittaa tietoturvapoikkeamisista poikkeamailmoitus-lomakkeella viipymättä
Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Avosydänkirurgia KYS
Lisä- ja ylityö Lisä-, yli- ja sunnuntaityön korvaamisen perusteena oleva kuukausipalkan jakaja on 127. Lisätyötä on työ, joka tehdään kolmiviikkoisjaksossa yli 90 tunnin 120 tuntiin saakka.
Alihankkijat, jotka käsittelevät henkilötietoja 6.1. Siltä osin kuin Palveluntuottaja käyttää toiminnassaan alihankkijoita, jotka käsittelevät henki- lötietoja, alihankintaan sovelletaan Sopimuksen lisäksi tässä sopimusliitteessä kuvattuja ehtoja. 6.2. Xxx Xxxxxxxxxxxxxxxxx alihankkija käsittelee Tilaajan henkilötietoja, alihankkijan käyttäminen edellyttää Tilaajan ennakkoon kirjallisesti antamaa lupaa. 6.3. Palveluntuottaja tekee alihankkijan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa se sitouttaa käyttä- mänsä alihankkijat noudattamaan omalta osaltaan sopimuksessa Palveluntuottajalle asetettuja velvoitteita sekä Tilaajan antamia kulloinkin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä ohjeita. Palveluntuottaja varmistaa, että sopimuksen mukainen Tilaajan tarkastusoikeus voi- daan ulottaa alihankkijaan. 6.4. Palveluntuottaja vastaa käyttämänsä alihankkijan osuudesta kuin omastaan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että alihankkija noudattaa omalta osaltaan henkilötietojen käsittelijälle asetettuja velvoitteita. Xxx Xxxxxxx perustellusti katsoo, että Palveluntuottajan alihankkija ei täytä tietosuo- javelvoitteitaan, Tilaajalla on oikeus vaatia Palveluntuottajaa vaihtamaan alihankkijaa. 6.5. Henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan alihankkijan vaihtamisesta on ilmoitettava Tilaajalle etukäteen. Ilmoituksessa tulee kuvata, miten alihankkija käsittelee Xxxxxxxx henkilötietoja tie- tosuojalainsäädännön mukaisesti. Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä vastustaa ehdotet- tua alihankkijaa.
Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.
Tiedossa ollut vahingonuhka Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jos virhe, virheellisyys tai muu korvausvastuun peruste oli tai olisi pitänyt olla vakuutuksenottajan tai vakuutetun tiedossa vakuutuksen tullessa voimaan.
Vuokra-alue Helsingin kaupungin 33. kaupunginosan (Honkasuo) asemakaavan ja asemakaavan muutoksen nro 11870 mukaisen korttelin 33350 ohjeellista kaavatonttia 2 vastaava alue (pinta-ala noin 317 m2, os. Haapaperhosentie 3) Helsingin kaupungin . kaupunginosan ( ) korttelin hyväksytyn tonttijaon nro mukainen tontti (pinta-ala m², os. ). Helsingin kaupungin . kaupunginosan ( ) korttelin tontti/tontit (kiinteistötunnus 91- - - , pinta-ala m2, os. ). 3.1 Vuokra-aluekartta: Ei Liitteenä
Milloin vakuutus on voimassa Vakuutus on voimassa vakuutuskirjassa mainittuna aikana.