Ehdotukset Ja Niiden Vaikutukset Mallilausekkeet

Related to Ehdotukset Ja Niiden Vaikutukset

  • Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Fennialla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos - vakuutuksenottaja on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos Fennia oikean asianlaidan tuntien ei olisi vakuutusta myöntänyt - vakuutuksenottajan Fennialle sopimuksesta päätettäessä ilmoittamissa olosuhteissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota Fennian ei voida katsoa ottaneen huomioon sopimuksesta päätettäessä - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman - vakuutuksenottaja on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut Fennialle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta - vakuutuksenottaja asetetaan konkurssiin tai vakuutuksenottajan konkurssi raukeaa varojen puutteesta - vakuutuksenottaja on laiminlyönyt ehtokohdassa 5.2 tarkoitetun ilmoituksen vaaran lisääntymisestä - sattuu vahinko, joka on vakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan korvattava - vakuutuksenottajana olevan yrityksen omistuksessa tai kaupparekisteriin merkityissä vastuuhenkilöissä tapahtuu muutos. Jos Fennialla on edellä määritelty irtisanomisoikeus yhden vakuutuksen osalta ja Fennia käyttää tätä oikeuttaan, se voi samalla irtisanoa vakuutuksenottajan muutkin vakuutukset. Fennia irtisanoo vakuutuksen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa kerrotaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä. Fennian oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun maksamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Liitesopimukset Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan seuraavia sopimuksia: ˗ Yleiset sopimukset EK(TT/STK) – SAK ˗ Työturvallisuuskeskusta koskeva sopimus työjärjestyksineen 19.3.1997 ˗ Lomapalkkasopimus ˗ Yleissopimus ˗ Irtisanomissuojasopimus

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Vuosilomapalkka ja lomakorvaus 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskituntiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssä- olon ajalta työntekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätä- työstä ja lain tai sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lomapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmenevällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Lukumäärä 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 8 57,6 9 64,8 10 72,0 11 79,2 12 86,4 13 94,0 14 101,6 15 108,8 16 116,0 17 123,6 18 131,2 19 138,8 20 146,4 21 154,4 22 162,4 23 170,0 24 177,6 25 185,2 26 192,8 27 200,0 28 207,2 29 214,8 30 222,4 Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 loma- päivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti keskituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Laskutus ja maksuehto Opetushallitus vastaanottaa laskut vain verkkolaskuina. Verkkolaskuosoite on: Laskutukseen ja maksuehtoihin sovelletaan JIT 2015 yleisten ehtojen 8 kohtaa seuraavin täsmen- nyksin: • Maksut maksetaan laskun perusteella. Lasku erääntyy maksettavaksi 30 päivän kuluttua las- kun saapumisleimasta. • Viivästyskorko määräytyy kulloinkin voimassa olevan korkolain mukaan. • Elleivät Asiakas ja Toimittaja ole muusta sopineet, Toimittaja laskuttaa Asiakkaalta toistu- vaismaksut sopimuksen mukaisesti tehdystä työstä kuukausittain jälkikäteen. • Laskussa on eriteltävä, kenen asiantuntijan työhön kukin laskutettava tunti perustuu sekä kunkin asiantuntijan laskutettavat päivät tai tunnit sekä yksikköhinnat. Lisäksi laskussa tulee olla riittävä erittely laskutuksen perusteista. Lasku tulee olla jäljitettävissä tiettyyn toimituk- seen. Asiakas ja Toimittaja voivat sopia laskuerittelystä tarkemmin asiakaskohtaisessa sopi- muksessa. • Toimittaja kirjaa tekemänsä työn Jira-tiketeille. Laskutuksessa toimittaja ottaa Asiakkaan tar- joamasta Xxxxxxx työaikaraportin ja liittää sen osaksi laskua. Vain Jiraan merkitystä työstä voidaan laskuttaa. • Toimittaja lisää raportin työajankäytöstä laskuun. Raportista tulee ilmetä päivämäärä, tiket- ti, nimi, tehtävän kuvaus ja tuntimäärä. Ei sovelleta JIT 2015- Yleisten ehtojen 8 kohdan alakohtia (1) ja (3)

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Sopimuksen muutokset Mikäli tähän sopimukseen vaikuttavat pakottavat säädökset muuttuvat niin, että sillä on pakottavia vaikutuksia tämän sopimuksen sisältöön, tämä sopi- mus muuttuu vastaavasti. Muutoin sopimusosapuolet voivat muuttaa tätä sopimusta kirjallisesti, muut muutokset ovat mitättömiä. Muutokset tulevat voimaan, kun molemmat sopimusosapuolet ovat ne asianmukaisesti hyväk- syneet ja allekirjoittaneet sopimusosapuolten toimivaltaisten edustajien toi- mesta.