Energiapalvelut Mallilausekkeet

Energiapalvelut. Energiapalvelujen tuloslaskelman jäämä oli 2,2 milj. euroa ja budjetoitu jäämä 1,3 milj. euroa. Vuoden 2017 alussa toteutettiin energiapalveluiden sopimusrakenteen muutos siten, että puolustusvoimien kiinteistöjen käyttämä lämpö, sähkö, vesi ja polttoaineet laskutetaan kuukausittain euromääräisen toteuman mukaan (ns. läpilaskutusperiaate). Muut erät kuten verkostojen käyttö ja huolto, energianhallintapalvelut ja verkostojen vuosikorjaus (kiinteä maksu KIM1) laskutetaan kuukausittain tasaerinä. Kiinteistöenergian ja -veden läpilaskutuksen puolustusvoimilta (kulutuksen mukainen laskutus) arvioidaan ylittävän puolustusvoimien vuosisopimuksen yhteensä 0,3 milj. euroa. Lämmön kulutus ylitti sopimuskulutuksen noin 6,5 % ja sähkön kulutus alitti sopimuskulutuksen noin 4 %. Energiapalveluiden vuosituloksen arvioidaan toteutuvan budjetin mukaisesti. Energiatuotteiden läpilaskutusmallissa Rakennuslaitokselle ei muodostu palautettavaa kiinteistöenergian ja -veden kulutukseen perustuvaa ylijäämää. Ulkopuolisten palveluiden hankinta painottuu loppuvuoteen, mitä ei ole riittävästi huomioitu budjetin jaksottamisessa kuukausille. Budjettiero ulkopuolisissa palveluissa on 0,6 milj. euroa. Kiinteistölämmön läpilaskutuksen arvioidaan ylittävän sopimuskulutuksen. Alkuvuosi kesäkuun 2018 loppuun oli keskimäärin noin 1,9 % normivuotta lämpimämpi. Lämmön kulutus tammi- maaliskuussa oli kuitenkin ennustettua suurempi. Ennuste vuodelle 2018 perustuu olettamaan, että loppuvuoden sää on normivuoden kaltainen. Kiinteistösähkön läpilaskutuksen (kulutuksen mukainen laskutus) arvioidaan alittavan puolustusvoimien vuosisopimuksen 0,4 milj. euroa. Sähkön toteutunut kulutus oli alkuvuonna noin 4 % budjetoitua alhaisempi. Sähköenergian yksikköhinta on tarkastelukauden aikana toteutunut noin 1 % syksyn 2017 markkinaennustetta (Hansel) korkeampana. Tarkastelukauden aikana sähkön siirtohinta valmisteverot mukaan lukien on toteutunut budjetoitua korkeampana. Sähkön verottomien siirtohintojen korotukset syksystä 2017 ovat olleet noin 10 %. Kiinteistöveden läpilaskutuksen arvioidaan toteutuvan sopimuksen mukaisesti.
Energiapalvelut. Kohderyhmä
Energiapalvelut 

Related to Energiapalvelut

  • Vesihuoltolaitos Vesihuoltolaitos on vesihuoltolain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettu laitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella.

  • Työtuntijärjestelmä Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä sään- nöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä enintään vuoden pituinen ajanjakso, jonka kuluessa työaika ta- soittuu säännölliseen määräänsä. Kolmivuorotyössä työtuntijärjestelmä on luonteeltaan kollektii- vinen. Työajan tasoittumisjakso on enintään vuoden, pääsääntöi- sesti kalenterivuoden, pituinen ajanjakso. Jos säännöllisen työajan sijoittumisen yksityiskohtainen ilmoit- taminen päivä- ja kaksivuorotyötä koskevassa työtuntijärjestel- mässä koko tasoittumisjaksoksi on tasoittumisjakson pituuden tai työn epäsäännöllisyyden vuoksi erittäin vaikeaa, työtuntijärjes- telmä voidaan tältä osin laatia lyhyemmäksi ajaksi. Työaika on järjestettävä työtuntijärjestelmää laadittaessa niin, että työaikalain tarkoittama viikoittainen vapaa-aika (viikkole- po), mikäli mahdollista, sijoitetaan sunnuntain yhteyteen. Käy- tössä oleva työaikamuoto tai -järjestelmä huomioon ottaen pi- detään tavoitteena, että työntekijällä on viikon aikana toinenkin vapaapäivä. Jos tämä vapaapäivä määrätään kiinteäksi viikonpäi- väksi, sen tulee mahdollisuuksien mukaan olla lauantai. Muussa tapauksessa vapaapäivä ilmenee työtuntijärjestelmästä.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Salassapito Kumpikin Osapuoli sitoutuu tämän pelaajasopimuksen voimassa ollessa pitämään salassa tämän pelaajasopimuksen Xxxxxxxx A ja tämän pelaajasopimuksen neuvotteluiden yhteydessä saadut luottamukselliset tiedot toisesta Osapuolesta. Tähän sisältyy Työnantajan saamat Pelaajan terveystiedot. Luottamuksellisella tiedolla tarkoitetaan Xxxxxxxx A lisäksi tämän sopimuksen neuvotteluita koskevaa kirjeenvaihtoa ja niiden yhteydessä jaettuja luottamuksellisiksi merkittyjä tietoja. Tässä sovitusta salassapitovelvoitteesta huolimatta Osapuolilla on oikeus jakaa luottamuksellistakin tietoa Liigalle, Pelaajayhdistykselle, Työnantajan johtohenkilöille, vakuutusyhtiöilleen ja neuvonantajilleen (ml. agentilleen) edellyttäen, että näitä henkilöitä edellytetään pitävän nämä tiedot salassa. Salassapitovelvollisuus ei kuitenkaan koske luottamuksellista tietoa, (i) joka on yleisesti saatavilla taikka muuten julkista tietoa; (ii) jonka Osapuoli on saanut kolmannelta osapuolelta ilman salassapitovelvollisuutta; (iii) joka oli vastaanottavan Osapuolen hallussa ilman sitä koskevaa salassapitovelvollisuutta ennen luottamuksellisen tiedon saamista toiselta Osapuolelta; tai (iv) jonka Osapuoli on itsenäisesti kehittänyt hyödyntämättä toiselta Osapuolelta saamaansa luottamuksellista tietoa. Tämä salassapitovelvoite ei koske tilanteita tai estä Osapuolta jakamasta luottamuksellista tietoa tilanteissa, joissa tämän pelaajasopimuksen neuvotteluiden yhteydessä saatu tieto ilmoitetaan viranomaisille tai muutoin lain vaatimissa tilanteissa. Tällöinkin Osapuolten tulee parhaan kykynsä mukaan estää luottamuksellisen tiedon edelleen välittyminen. Osapuolet korostavat, että tämä pelaajasopimus ja Liite B sekä niissä olevat tiedot eivät ole luottamuksellisia tai salassa pidettäviä, eikä tämä salassapitovelvoite koske niitä. Tämän pelaajasopimuksen sisältöinen malli (ml. malli Liitteestä A) ja sen Liitteenä B oleva yleissopimus (pois lukien sen salassa pidettävä Liite 4) jaetaan julkisesti Pelaajayhdistyksen internetsivuilla.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Vahingonkorvausvastuu Pankki on velvollinen korvaamaan tilinomistajalle aiheutuneen välittömän ja välillisen vahingon kohtien 15.1, 15.2 ja 16 mukaisesti. Pankki on lisäksi velvollinen korvaamaan tilinomistajalle pankin virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuneen korkotappion. Pankki palauttaa perimänsä palvelumaksut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat vahinkoa aiheuttaneeseen virheeseen tai laiminlyöntiin. Tilinomistajalla ei ole oikeuta saada pankilta korvausta, jollei tilinomistaja tai tilin käyttöön oikeutettu ilmoita virheestä pankille kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai kun hänen olisi pitänyt se havaita. Pankki ei kuitenkaan vastaa vahingosta, jos pankin velvoitteen on estänyt edellä kohdassa 14 tarkoitettu ylivoimainen este.

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Keskituntiansio 1. Säännöllisen työajan keskituntiansiota laskettaessa käytetään laskenta-ajanjaksona edellistä vuosineljännestä. 2. Työntekijän keskituntiansio lasketaan siten, että hänen kunkin vuosineljänneksen aikana työajalta eri palkkaustapojen mukaan saamansa ansio mahdollisine erillisine lisineen, ylityö-, sunnuntaityö- ja palvelusaikalisiä lukuun ottamatta, jaetaan saman vuosineljänneksen tehtyjen tuntien kokonaismäärällä. 3. Uudelle työntekijälle maksetaan keskituntiansioon perustuva palkka enintään neljän kuukauden aikana hänen perustuntipalkkansa mukaan. Hänelle maksetaan kuitenkin taannehtivasti yllä mainitulta ajalta hänen keskituntiansionsa ja perus- tuntipalkkansa mahdollinen erotus, niin pian kuin se voidaan edellisessä 2. kappaleessa olevaa sääntöä noudattaen laskea. 4. Kappaleen 1. tarkoittamia vuosineljänneksiin perustuvia keskituntiansioita käytetään seuraavasti: - helmi-, maalis- ja huhtikuun aikana edellisen vuoden IV vuosineljänneksen keskituntiansiota, - touko-, kesä- ja heinäkuun aikana vuoden I vuosineljänneksen keskituntiansiota, - elo-, syys- ja lokakuun aikana vuoden II vuosineljänneksen keskituntiansiota sekä - marras-, joulu- ja tammikuun aikana vuoden III vuosineljänneksen keski- tuntiansiota. Tässä kappaleessa mainitut kuukausijaksot lasketaan alkaviksi ja päättyviksi tilikausien mukaan siten, että tilikauden jakautuessa kahdelle edellä mainituista maksukausista tai kahdelle vuosineljännekselle, tilikausi luetaan siihen jaksoon, jolle jakaantuu suurempi määrä säännöllisiä työtunteja. 5. Keskituntiansiota käytetään peruspalkkana työehtosopimuksessa mainittuja palkankorotusosia, kuten esimerkiksi yli- ja sunnuntaityökorotuksia laskettaessa. Lisäksi sitä käytetään tapauksissa, joissa työehtosopimus velvoittaa ansionmenetykseen kuten esimerkiksi sairausajan palkkaa ja arkipyhäkorvausta laskettaessa. Yleiskorotus maksetaan myös tunneilta, joiden keskituntiansio määräytyy ajalta ennen palkankorotusten voimaantuloa.

  • Vahinkotapahtuma Mikäli vuokra-alueella oleva vuokralaisen omistama rakennus tuhoutuu vahin- kotapahtumassa joko kokonaan tai osittain, vuokralaisen on rakennettava tu- houtuneen tilalle entistä vastaava rakennus. Rakennustyö on aloitettava yh- dessä vuodessa ja loppuunsaatettava kolmessa vuodessa vahinkotapahtu- masta lukien. Naantalin kaupunginhallitus voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja määräaikoja.

  • Työaikakirjanpito Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä hätä- ja ylityöstä työaikalain (605/96) mukaisesti laadittuun luetteloon siten kuin siihen on työsuojeluvaltuutetulla lain mukaan oikeus.