Ensimmäinen kertaerä Mallilausekkeet

Ensimmäinen kertaerä. Kertaerän suuruus on 357 euroa ja se maksetaan huhtikuun 2023 ensimmäisen palkan- maksun yhteydessä (kustannusvaikutus 1,05 %). Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.1.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä. Kertaerä makse- taan myös, jos työntekijä on lomautettuna, sairaana tai perhevapaalla. Osa-aikaiselle työntekijälle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos työntekijä on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun muassa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa.
Ensimmäinen kertaerä. Kertaerän suuruus on 381 euroa ja se maksetaan 1.5.2023 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksun alusta. Kertaerä maksetaan vain niille toimihenkilöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä. Jos työnantaja haluaa jakaa kertaerän kahdessa osassa ja yrityksessä on luottamusmies, kertaerän jakamisesta on sovittava luottamusmiehen kanssa. Jos yrityksessä ei ole luottamusmiestä, työnantaja neuvottelee kertaerän maksamisesta kahdessa erässä kaikkien toimihenkilöiden kanssa. Työnantaja informoi hyvissä ajoin toimihenkilöitä, mikäli kertaerä jaetaan kahdessa osassa. Kertaerä maksetaan myös, jos toimihenkilö on lomautettuna, sairaana tai perhevapaalla. Osa-aikaiselle toimihenkilölle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos toimihenkilö on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa toukokuussa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun muassa vuosilomapalkkaa tai ylityökorvausta laskettaessa.

Related to Ensimmäinen kertaerä

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Kvv-laitteistoja koskevia erillismääräyksiä Mikäli asiakas yritystoiminnan tai muun syyn vuoksi vaatii keskeytymätöntä veden- saantia, viemäriveden johtamista tai toiminta asettaa erityisvaatimuksia veden laa- dulle, asiakas on velvollinen varautumaan laitoksen toiminnan häiriöistä aiheutuviin luvussa 7 mainittuihin katkoksiin tai veden laadun vaihteluihin kiinteistökohtaisilla va- rolaitteilla, varavesisäiliöillä tai muulla vedensaannin, viemäriveden johtamisen tai ve- den laadun turvaavalla kiinteistökohtaisella laitteella, Laitoksen vesijohtoon liitetyllä vesilaitteistolla ei saa olla yhteyttä muusta vesiläh- teestä vetensä saavaan vesilaitteistoon. Mikäli yksittäisen liitettävän kiinteistön korkeus tai korkeustaso poikkeavat merkittä- västi alueella yleisesti vallitsevista kiinteistöjen korkeuksista tai korkeustasoista, on liittyjä velvollinen varustamaan kiinteistönsä kiinteistökohtaisella vesijohtopaineen ko- rotukseen tai alennukseen tarkoitetulla laitteistolla. Kiinteistökohtaiset vesijohtopai- neen korottamiseen tai alentamiseen tarvittavat laitteet saa asentaa vain vesilaitok- sen erikseen antamalla luvalla. Jos liittyvän kiinteistön korkeustaso on sellainen, että viemärivesien johtaminen ylei- siin viemäreihin ilman pumppausta ei ole mahdollista, on liittyjä velvollinen varusta- maan kiinteistönsä pumppaamoilla viemärivesien johtamiseksi. Rakennuksen sisäpuolisella viemäröinnillä ei saa olla yhteyttä hulevesiviemäriin. Rakennuksessa tulee olla rakentamista koskevien viranomaismääräysten ja -ohjei- den mukainen tuuletusviemäri. Jätemyllyn saa asentaa vain laitoksen antamalla luvalla.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Tietojen Antaminen Ennen Vakuutussopimuksen Tekemistä 12 1.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus 12 1.2 Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus 12 1.2.1 Henkilö- ja vahinkovakuutus 12 1.2.2 Vahinkovakuutus 12 1.2.3 Henkilövakuutus 12

  • Johtojen, laitteiden ja merkkikilpien sijoittaminen Laitoksella on oikeus kiinteistön omistajaa tai haltijaa kuultuaan korvauksetta sijoittaa tarpeellisia johtoja, laitteita ja merkkikilpiä liittyjän kiinteistöön tarkoituksenmukaiseen, kiinteistön käyttöä mahdollisimman vähän haittaavaan paikkaan. Tällaiset johdot, laitteet ja merkkikilvet on tarkoitettu vedentoimitusta, veden laadun tarkkailua, viemäriveden poisjohtamista, verkostojen huoltoa tai palo- ja pelastustoimen tarvitsemaa sammutusveden ottamista varten.

  • Sopimusehtojen Muuttaminen Vakuutuskauden Vaihtuessa (19 §) 9 14.3 Indeksin vaikutus vakuutusmaksuun ja vakuutusmäärään 10

  • Saman sairauden uusiutuminen Mikäli lapsi sairastuu uudelleen samaan sairauteen työehtosopimuksiin tai alakohtaiseen käytäntöön perustuvan 30 päivän kuluessa, suoritetaan työehto- sopimuksen sairausajan palkka myös lapsen hoidon osalta ilman karenssia, kuten se tapahtuisi työntekijän omankin sairauden osalta. Sopimuksen tarkoittamana saman sairauden uusimisena ei pidetä kahden tai useamman lapsen sairastumista peräkkäin alle 30 päivän välein samassa perheessä. Myöskään työntekijän ja lapsen peräkkäin sattuvat sairaudet eivät keskenään muodosta työehtosopimuksen tarkoittamaa uusiutumistapausta.

  • Palkantarkistukset Kertaerä 2023 Kertaerän suuruus on 400 euroa ja se maksetaan toukokuun 2023 palkan- maksun yhteydessä. (Kustannusvaikutus on laskettu koko elintarvikealalle ja se on 1,0 prosenttia). Kertaerä maksetaan vain niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työ- suhde on alkanut viimeistään 1.2.2023 ja on edelleen voimassa kertaerän maksupäivänä ja joille maksetaan palkkaa kyseisenä maksuajankohtana. Osa-aikaiselle työntekijälle kertaerän määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertaerää ei makseta, jos työntekijä on itse irtisanoutunut ennen kertaerän maksuajankohtaa. Kertaerää ei oteta huomioon muita palkkaeriä maksettaessa, muun mu- assa vuosilomapalkkaa, ylityökorvausta tai keskituntiansiota laskettaessa. Yleiskorotus 2023 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.6.2023 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 3,5 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien. Yleiskorotus 2024 Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.4.2024 tai lähinnä sen jälkeen alka- van palkanmaksukauden alusta lukien 2,3 prosentin suuruisella yleiskoro- tuksella. Taulukkopalkkoja korotetaan yleiskorotuksen mukaisella prosentilla yleis- korotuksen ajankohdasta lukien tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmak- sukauden alusta lukien.