Sopimus Ennen viestintäpalvelusopimuksen tekemistä teleyrityksen on annettava asiakkaalle säädetyt ennakkotiedot mm. palvelun keskeisistä ominaisuuksista, palvelun hinnasta tai hinnan määräytymisen perusteista sekä teleyrityksen virhevastuusta. Tiedot on annettava pysyvällä tavalla tai, jos se ei ole mahdollista, ne on annettava asiakkaan saataville ladattavassa asiakirjassa. Ennen viestintäpalvelusopimuksen tekemistä teleyrityksen on annettava asiakkaalle myös sopimustiivistelmä. Jos sopimustiivistelmää on teknisesti mahdotonta antaa ennen sopimuksen tekemistä, kuten puhelinmyynnissä, se on annettava viipymättä sopimuksen tekemisen jälkeen. Tällöin sopimus tulee voimaan vasta, kun asiakas on sopimustiivistelmän saatuaan vahvistanut sopimuksen. Viestintäpalvelua koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti. Viestintäpalvelua koskeva sopimus voidaan tehdä myös sähköisesti edellyttäen, että sopimuksen sisältöä ei voi yksipuolisesti muuttaa, ja että sopimus säilyy osapuolten saatavilla. Muuta palvelua koskeva sopimus on mahdollista tehdä muotovapaasti. Viestintäpalvelua koskevassa sopimuksessa tai tilausta koskevassa tilausvahvistuksessa todetaan, milloin sopimus tulee voimaan. Muuta palvelua koskeva sopimus syntyy, kun teleyritys on hyväksynyt asiakkaan tilauksen esimerkiksi avaamalla palvelun tai ilmoittamalla hyväksyneensä asiakkaan tilauksen. Teleyrityksellä on sopimusta tehtäessä oikeus tarkistaa asiakkaan luottotiedot. Luottopäätös voidaan antaa automaattisia järjestelmiä käyttäen. Tällaisessa tilanteessa asiakkaalla on oikeus edellyttää, että asian käsittelee uudelleen luonnollinen henkilö. Sopimuksen voimaantulo saattaa edellyttää ennakkomaksun tai vakuuden maksamista. Tällöin teleyritys voi asettaa takarajan, johon mennessä vakuus on asetettava tai ennakkomaksu maksettava.
Virhe Vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä on virhe, kun veden laatu tai toimitustapa tai yhtiön palvelu ei vastaa sitä, mitä sopimuksen tai säädösten perusteella voidaan edellyttää. Vesihuollossa on virhe myös silloin, kun se on yhtäjaksoisesti tai toistuvasti keskeytynyt. Virheenä pidetään myös liitostyön tai veden toimittamisen ja/tai viemäriveden vastaanoton aloittamisen viivästymistä sovitusta ajankohdasta, jos viivästyminen johtuu laitoksesta ja jos viivästystä ei ole pidettävä syy ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä. Virheenä ei kuitenkaan pidetä keskeytystä, joka aiheutuu yhtiön laitteiston tavanomaisesta korjaus- tai huoltotyöstä, joka kestää yhtäjaksoisesti alle 12 tuntia ja josta on ilmoitettu asiakkaalle etukäteen. Virheenä ei myöskään pidetä keskeytystä, jota voidaan pitää keskeytyksen syy ja olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä, eikä palvelun häiriötä tai keskeytystä, joka johtuu ylivoimaisesta esteestä. Virheeksi ei yleensä myöskään katsota sitä, että yhtiö keskeyttää tai rajoittaa vedentoimitusta tai viemäriveden vastaanottoa tilapäisesti asiakkaan tai kolmannen aiheuttaman syyn tai muun laitoksesta riippumattoman syyn takia. Tällainen syy voi olla esimerkiksi asiakkaan tai kolmannen toimenpiteistä johtuva vedentoimitukseen tai viemäriveden vastaanottoon tarvittavan laitteen tai putken rikkoutuminen, sähkön toimituskatkos, vedenhankinnan häiriö tai sammutusveden toimittaminen tai muu vastaava syy. Yhtiön tulee ryhtyä nopeasti toimenpiteisiin vedentoimituksen ja viemäriveden vastaanoton jatkamiseksi.
Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ.
Työvoiman käyttö TOT 2017 TA 2018 TA 2019
Verotus Kukin Jäsenkunta ja Kuntayhtymä vastaa sille tästä Sopimuksesta ja sen perusteella tehtävien toimenpiteiden mahdollisista veroseuraamuksista.
Sopimussakko Mikäli vuokralainen laiminlyö edellä tarkoitetun rakentamisvelvollisuuden, hän on velvollinen suorittamaan Naantalin kaupungille sopimussakkona 20 % vuokraamansa tontin kauppahinnasta määräajan umpeen kuluttua ja jokai- selta seuraavalta 12 kuukauden kaudelta, kunnes velvoite on täytetty. Mikäli vuokralainen siirtää vuokraoikeuden ennen kuin tässä sopimuksessa mainittu rakentamisvelvoite on täytetty, ovat vuokraoikeuden siirtäjä ja siirron- saaja velvollisia yhteisvastuullisesti maksamaan kaupungille sopimussakkona vuosivuokran kymmenkertaisen määrän, ellei kaupunki ole antanut siirtoon erikseen etukäteen lupaa.
Työsopimus 1. Mikäli siivoojan kanssa on sovittu muusta kuin siivoustyöstä, sovitaan samalla ko. tehtävistä maksettavista palkoista.
Resurssien Käyttö Työvoiman käyttö TOT 2019 TA 2020 TA 2021 Htv 99,0 102 102 Palkat ja palkkiot 3 659 802 3 633 116 3 653 661 Sijaistus % 35,9 31 31 Sairauspoissaolo% 2,2 2,5 2,5
Vapaapäivät 1 Viikkoa kohti annettava toinen vapaapäivä voi olla: - kiinteä viikonpäivä, joka on lauantai, tai ellei se ole mahdol- lista, maanantai, tai - vaihtuva viikonpäivä, jos työtä tehdään vähintään kuutena päivänä viikossa.
Sopimusosapuolet Työntekijöitä yleisesti koskevista asioista sovitaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestelmän mukaisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken. Yksittäistä työntekijää tai työryhmää koskevista asioista sovitaan työnantajan ja asianomaisen työntekijän tai työryhmän kesken. Pääluottamusmiehen tekemä sopimus sitoo kaikkia niitä työntekijöitä, joita pääluottamusmiehen on katsottava edustavan. Yksittäisen työnteki- jän tai työryhmän tekemä sopimus ei voi olla ristiriidassa pääluottamus- miehen tekemän samaa asiaa koskevan sopimuksen kanssa