KASSAN HALLINTO Mallilausekkeet

KASSAN HALLINTO. Työttömyyskassalain 2 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan työttömyyskas- san säännöissä on mainittava, miten kassan hallinto järjestetään ja miksi ajaksi jäsenet valitaan kassan hallintoelimiin sekä mitä asioita hallintoeli- met käsittelevät. Työttömyyskassalain mukaisia kassan hallintoelimiä ovat kassan kokous ja hallitus. Lisäksi työttömyyskassalla voi olla valtuuskunta. Kassan koko- us on joko jäsenten kokous tai edustajisto. Jatkossa kassan kokouksella tarkoitetaan näitä molempia. Säännöistä tulee siis ilmetä, onko kassan ylimpänä elimenä jäsenten kokous tai edustajisto. Muita vaihtoehtoja kas- san ylimpänä päättävänä elimenä työttömyyskassalain 6 § ei salli. Työt- tömyyskassan säännöissä on oltava säännökset myös hallituksesta sekä mahdollisesta valtuuskunnasta. Työttömyyskassalla voi olla hallituksen apuna myös työvaliokunta. Lisäksi työttömyyskassalla tulee olla vas- tuunalainen toimihenkilö.

Related to KASSAN HALLINTO

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on edustaa toimialueellaan kaikkia työ- paikan työntekijöitä työsuojelua koskevassa yhteistoiminnassa sekä suh- teessa työsuojeluviranomaisiin sekä huolehtia työsuojelun valvonnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hänelle kuuluvien tehtävien suoritta- misesta. Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työn- tekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen. Muussakin työpaikassa työnteki- jät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevat työntekijät voivat valita yhteisen työsuo- jeluvaltuutetun, elleivät toimihenkilöasemassa olevat halua valita omaa työsuojeluvaltuutettua. Työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipistei- den tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksen- mukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muo- dostamaa kokonaisuutta. Yrityksessä voidaan valita yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu sekä tar- vittaessa työpaikkakohtaisia työsuojeluvaltuutettuja. Työpaikan yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jäsenet voi- vat tehdä paikallisen sopimuksen siitä, mitä työpaikalla tarkoitetaan. Mi- käli yrityksessä on useampia yhteistoimintaelimiä tai työsuojelutoimi- kuntia, päätösvalta kuuluu niille yhteisesti. Paikallinen sopiminen edel- lyttää, että kaikki yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jä- senet ovat asiasta yksimielisiä. Työnantaja ja työntekijät voivat paikallisesti sopia, että työpaikalla tar- koitetaan • yrityksen kiinteää toimipaikkaa ja siihen liittyviä yrityksen työskente- lypaikkoja, • aluekonttoria ja siihen liittyviä yrityksen työskentelypaikkoja tai • vähintään kaksi vuotta kestävää työmaata, jossa säännöllisesti työsken- telee vähintään 20 työntekijää saman vastaavan työnjohtajan alaisuu- dessa. Mikäli paikallisesti ei ole työpaikasta muuta sovittu, tarkoitetaan työpai- kalla • 20 tai sitä suuremman työntekijämäärän säännöllistä työskentelyaluet- ta, joka hallinnollisesti on saman vastaavan työnjohtajan alaisuudessa ja joka toiminnallisesti muodostaa yhden kokonaisuuden. • Työntekijöiden työskennellessä alle 20 työntekijän muodostamissa eri työpaikoissa laajalla alueella, nämä muodostavat yhteisen työpaikan. Monitoimialayrityksessä työpaikan määrittely tapahtuu siten, että maa- ja vesirakennusalan toiminnot muodostavat itsenäisen muista toimin- noista erillään olevan kokonaisuuden. Työpaikkakohtaisella työsuojeluvaltuutetulla ei tarkoiteta yhteiselle työ- maalle valittavaa työsuojelun valvontalain 43 c §:n mukaista työmaakoh- taista työsuojeluvaltuutettua.

  • Salassapito Tilaaja noudattaa julkisyhteisönä viranomaisten toiminnan julkisuudesta an- netussa laissa (621/1999) sekä muussa lainsäädännössä olevia salassapi- toa ja julkisuutta koskevia säännöksiä. Sopijapuolet pitävät toisiltaan saa- mansa luottamukselliseksi merkityn tai muuten luottamukselliseksi tai liike- salaisuudeksi katsottavan aineiston salassa eivätkä käytä tietoja muihin kuin sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Tilaajalla on kuitenkin velvollisuus nou- dattaa julkisuus- ja salassapitolainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. Sopi- japuolet vastaavat, että kaikki heidän palveluksessaan olevat samoin kuin alihankkijat noudattavat tätä määräystä. Tämä määräys on voimassa myös sopimuksen päättymisen jälkeen. Salassapitovelvollisuus ei koske tietoa, joka on yleisesti saatavilla tai julkista tai jonka sopijapuoli on saanut lailli- sesti haltuunsa muuten kuin toiselta sopijapuolelta. Sopijapuolet huolehtivat omilla vastuualueillaan, että tietosuojaa ja salassapitoa koskevat säädökset ja viranomaisten antamat määräykset otetaan huomioon. Jos sopimus päät- tyy tai purkautuu, sopijapuoli palauttaa tai toisen sopijapuolen suostumuk- sella hävittää toisen sopijapuolen luottamuksellisen aineiston. Aineistoa ei saa hävittää, mikäli laki tai viranomaisten määräykset vaativat säilyttämistä. Sopijapuolella on oikeus käyttää toimituksen yhteydessä hankkimaansa am- mattitaitoa ja kokemusta. Tämä sopimus on julkinen.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Salassapitovelvollisuus Milloin yrityksen työntekijät tai henkilöstön edustajat ovat tämän sopimuksen mukaisesti saaneet työnantajan liike- tai ammattisalaisuuksia koskevia tietoja, saadaan näitä tietoja käsitellä vain niiden työntekijöiden ja henkilöstön edustajien kesken, joita asia koskee, ellei työnantajan ja tiedonsaantiin oikeutettujen kesken muuta sovita. Ilmoittaessaan salassapitovelvollisuudesta työnantajan tulee yksilöidä, mitkä tiedot salassapitovelvollisuus käsittää ja mikä on tietojen salassapitoaika. Ennen kuin työnantaja ilmoittaa kysymyksessä olevan liike- tai ammattisalaisuuden, salassapidon perusteet selvitetään asianomaiselle työntekijälle tai henkilöstön edustajalle.

  • Erimielisyyksien selvittäminen Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeudessa.

  • Korvauksen hakeminen Vahingosta on ilmoitettava Turvalle mahdollisimman pian. Ilmoituksen voi tehdä joko puhelimitse, täyttämäl- lä vahinkoilmoituksen internetissä, verkkopalvelussa tai toimittamalla kirjallisen vahinkoilmoituksen Turvaan. Turvalle on varattava mahdollisuus vahingon tarkasta- miseen ennen vahingon korjaamista tai vahingoittuneen omaisuuden hävittämistä. Korvaushakemukseen tulee liittää selvitys vahingon koh- teeksi joutuneen omaisuuden jälleenhankinta-arvosta eli uuden vastaavan esineen hankintahinnasta sekä hankin- tapaikasta ja -ajankohdasta. Välttämättömyystarvikkei- den osalta hakemukseen tulee liittää alkuperäiset tosit- teet. Jos on tapahtunut varkaus tai muu rikos, on vahingos- ta tehtävä rikosilmoitus rikoksentekomaan poliisille ja toimitettava Turvalle poliisin antama jäljennös rikosil- moituksesta. Jos esine on vahingoittunut tai kadonnut kuljetuksen ai- kana, vahingosta on ilmoitettava kuljetusliikkeen tai lii- kenneyrityksen edustajalle ja tähän liittyvä tosite on toi- mitettava Turvalle. Ilmoittamisen laiminlyönti oikeuttaa Turvan vähentämään korvauksesta kohtuullisen osuuden. Turvalla on oikeus lunastaa esine tai sen osa esineellä ennen vahinkoa olleesta arvosta tai maksaa esineen ar- von mukainen korvaus vähennettynä korvauksen saajalle jäävän vaurioituneen esineen jäännösarvolla. Jos menetettyä omaisuutta saadaan takaisin korvauksen maksamisen jälkeen, vakuutuksenottajan tulee viipymät- tä luovuttaa se Turvalle tai palauttaa korvaus sen osalta. Jos esine on vakuutettu usealla vakuutuksella saman va- kuutustapahtuman varalta, on korvauksen määrä yhteen- sä enintään aiheutunut vahingon määrä. Vahingon torjumis- tai rajoittamisvelvollisuuksien lai- minlyönnistä voi Yleisten sopimusehtojen kohdan 6.2 mukaan seurata, että korvausta alennetaan tai se evä- tään kokonaan. Korvauksenhakijan velvollisuuksista, korvausoikeuden vanhentumisesta ja vakuutusyhtiön velvollisuuksista ker- rotaan Yleisten sopimusehtojen kohdassa 11 Korvausme- nettely.

  • Omistus- ja hallintaoikeus Omistusoikeus kiinteistöön siirtyy ostajille, kun kaupunginhallituksen kiinteis- tön myyntiä koskeva päätös on saanut lainvoiman ja kauppahinta on mak- settu. Hallintaoikeus siirtyy ostajille kauppakirjan allekirjoittamisesta lukien.

  • Kauppahinnan maksaminen Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan tässä kaupantekotilaisuudessa ja kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoittamisella.

  • Loppumääräykset 19 artikla