Keskeyttämisen toteuttaminen Mallilausekkeet

Keskeyttämisen toteuttaminen. Yhtiö saa keskeyttää veden toimittamisen sekä viemäriveden vastaanottamisen aikaisintaan viiden viikon kuluttua siitä, kun keskeyttämisen uhkasta on ensimmäisen kerran ilmoitettu asiakkaalle eikä laiminlyöntiä tai velvoitteiden rikkomista ole oikaistu ajoissa ennen ilmoitettua keskeyttämisajankohtaa. Jos toiminta on kuitenkin omiaan aiheuttamaan välitöntä vaaraa tai huomattavaa haittaa yhtiön käytölle taikka terveydelle tai ympäristölle tai jos muu asiakas kuin kuluttaja on asetettu konkurssiin, veden toimittaminen sekä viemäriveden vastaanottaminen saadaan keskeyttää välittömästi. Palvelun toimittaminen voidaan keskeyttää myös asiakkaan kirjallisesta pyynnöstä väliaikaisesti. Keskeytystä on pyydettävä, mikäli mahdollista, viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua keskeyttämisajankohtaa kirjallisesti. Asiakkaan halutessa pyytämästään keskeytyksestä huolimatta ylläpitää mahdollisuuden vesihuoltopalvelun käyttöön, asiakkaan on maksettava tästä ylläpidosta voimassaolevat yhtiön taksan/hinnaston mukaiset maksut. Yhtiö ei vastaa verkostosta erottamisesta johtuvista veden toimittamisen ja/tai viemäriveden poisjohtamisen ja vastaanoton keskeytyksestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä. Palvelun keskeyttäminen tai irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta.
Keskeyttämisen toteuttaminen. Laitos saa keskeyttää veden toimittamisen sekä viemäriveden vastaanottamisen aikaisintaan viiden viikon kuluttua siitä, kun keskeyttämisen uhkasta on ensimmäi- sen kerran ilmoitettu asiakkaalle eikä laiminlyöntiä tai velvoitteiden rikkomista ole oikaistu ajoissa ennen ilmoitettua keskeyttämisajankohtaa. Jos toiminta on kuitenkin omiaan aiheuttamaan välitöntä vaaraa tai huomattavaa haittaa laitoksen käytölle taikka terveydelle tai ympäristölle tai jos muu asiakas kuin kuluttaja on asetettu konkurssiin, veden toimittaminen sekä viemäriveden vastaan- ottaminen saadaan keskeyttää välittömästi. Palvelun toimittaminen voidaan keskeyttää myös asiakkaan kirjallisesta pyynnöstä väliaikaisesti. Keskeytystä on pyydettävä, mikäli mahdollista, viimeistään kaksi viik- koa ennen haluttua keskeyttämisajankohtaa kirjallisesti. Asiakkaan halutessa pyy- tämästään keskeytyksestä huolimatta ylläpitää mahdollisuuden vesihuoltopalvelun käyttöön, asiakkaan on maksettava tästä ylläpidosta voimassaolevat laitoksen tak- san/hinnaston mukaiset maksut. Laitos ei vastaa verkostosta erottamisesta johtuvista veden toimittamisen ja/tai vie- märiveden poisjohtamisen ja vastaanoton keskeytyksestä mahdollisesti aiheutu- vista vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä. Palvelun keskeyttäminen tai irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuu- tensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta.
Keskeyttämisen toteuttaminen. Yhtiö saa keskeyttää vesihuollon palvelut aikaisintaan viiden viikon kuluttua siitä, kun keskeyttämisen uhkasta on ensimmäisen kerran ilmoitettu asiakkaalle eikä laiminlyöntiä tai velvoitteiden rikkomista ole oikaistu ajoissa ennen ilmoitettua keskeyttämisajankohtaa. Jos toiminta on kuitenkin omiaan aiheuttamaan välitöntä vaaraa tai huomattavaa haittaa yhtiön toiminnalle käytölle taikka terveydelle tai ympäristölle tai jos muu asiakas kuin kuluttaja on asetettu konkurs- siin, vesihuollon palvelut saadaan keskeyttää välittömästi. Vesihuollon palvelun toimittaminen voidaan keskeyttää myös asiak- kaan kirjallisesta pyynnöstä väliaikaisesti. Keskeytystä on pyydettävä, mikäli mahdollista, viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua keskeyt- tämisajankohtaa kirjallisesti. Mikäli asiakas haluaa ylläpitää mahdollisuuden vesihuoltopalveluiden käyttöön pyytämästään keskeytyksestä huolimatta, yhtiö voi ylläpi- tää mahdollisuutta vesihuollon palvelun käyttöön. Tällöin asiakkaan on maksettava tästä ylläpidosta voimassa olevat yhtiön hinnaston mukaiset perus- ja käyttömaksut. Palvelun keskeyttäminen tai irtisanominen ei vapauta asiakasta maksuvelvollisuutensa täyttämisestä eikä aiheuttamiensa vahinkojen korvaamisesta.
Keskeyttämisen toteuttaminen. Lisätty kappaleet selkeyttämään veden jakelun kes- keyttämistä erillisen ja yhdistetyn syöttövesijohdon tapauksissa.

Related to Keskeyttämisen toteuttaminen

  • Yhteistoiminnan toteuttaminen Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta voi tapahtua pysyväisluonteisessa neuvottelukunnassa, kehittämishankkeiden toteuttamiseksi perustettavissa projektiryhmissä tai työnantajan ja henkilöstön välisissä neuvotteluissa. Kehittämiskohteen toteuttamista varten muodostettavassa projektiryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina yritys ja sen työntekijät. Työntekijät nimeävät omat edustajansa ensi sijassa kehitettävän kohteen työntekijöistä. Ellei toisin sovita, yhteistoimintalain mukainen neuvottelukunta on perustettava yritykseen tai sen osaan silloin kun henkilöstön määrä on yli 200, mikäli kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Kehittämistoiminnan toteuttamiseksi voidaan paikallisesti sopia sellaisen yhteistoimintaelimen perustamisesta, joka käsittelee kehittämistoimintaan sisältyvät asiat. Se voi korvata erilliset yhteistoiminta- ja työsuojelutoimikunnat sekä muut vastaavat toimikunnat. Sama yhteistoimintaelin voi vastata myös yhteistoimintalain, työsuojelun valvontalain, työterveyshuoltolain (743/78) ja naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609/86) mukaisista toimista ja suunnitelmista paikallisesti sovittavassa laajuudessa. Mikäli työnantaja käyttää yrityksen kehittämistoiminnassa hyväkseen ulkopuolisen konsultin tarjoamia palveluita, vastaa työnantaja siitä, että konsulttiyrityksen toiminta on tämän sopimuksen mukaista. On tärkeää, että kehittämistoimien suunnittelu ja käytännön toteuttaminen kytketään läheisesti yrityksen henkilöstöpolitiikkaan, erityisesti henkilöstön työhönottoon, tasa-arvon edistämiseen, sisäisiin siirtoihin, koulutukseen, tiedotukseen, työsuojeluun, työkyvyn ylläpitämiseen ja työpaikkaterveydenhuoltoon.

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Lomauttaminen Työntekijän lomauttamisessa on noudatettava vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa ja lomautus voi tapahtua määräajaksi tai toistaiseksi. Työnantaja ja työntekijä saavat työsuhteen kestäessä sopia lomautusilmoitusajasta ja lomautuksen toteuttamistavasta silloin, kun on kysymys määräaikaisesta lomauttamisesta työsopimuslain 5:2.2 §:n mukaisissa tapauksissa. Jos lomauttaminen on tapahtunut toistaiseksi, on työnantajan ilmoitettava työn alkamisesta vähintään viikkoa ennen, jollei toisin ole sovittu. Lomauttaminen ei estä työntekijää ottamasta lomautusajaksi muuta työtä. Asuntoedun säilymisestä lomautusaikana säädetään työsopimuslain 13:5 §:ssä. Sopimus ei koske lomautusperusteita, vaan ne määräytyvät lain mukaisesti. Sopimuksella ei ole rajattu lomautuksen kestoaikaa.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Tiedottaminen Samalla vuokralainen sitoutuu tiedottamaan uusia asuntoja myytäessä tuleville ostajille asunto- osakkeiden kauppakirjaan/muuhun luovutusasiakirjaan ja tontin maanvuokrasopimukseen sisällytettävistä omistamisrajoituksen valvontaa koskevista ehdoista. Hitas-sääntelyä koskevat ehdot ovat voimassa 30 vuotta vuokralaisena olevan yhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Mainitun vaiheen valmistumispäivänä pidetään rakennuttajan kaupunkiympäristön asuntopalvelulle ilmoittamaa muuttopäivää. Muuttopäivän tulee olla sama rakennusvaiheen kaikkien huoneistojen osalta. Valmistumispäivänä pidetään toissijaisesti ajankohtaa, jolloin rakennusvalvontapalvelu on hyväksynyt rakennusvaiheen käyttöön otettavaksi.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.