Korttisopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja purkaminen Mallilausekkeet

Korttisopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja purkaminen. Korttisopimus on voimassa toistaiseksi. Kortinantaja ei kuitenkaan ole velvollinen uusimaan korttia, kun kortin voimassaoloaika päättyy. Kortinhaltijalla tai tilinomistajalla on oikeus irtisanoa korttisopimus ilmoittamalla siitä kortinantajalle. Irtisanominen tulee voimaan sen kuukauden vaihteessa, joka lähinnä seuraa sen jälkeen, kun kortinantaja on vastaanottanut ilmoituksen. Kortinantajalla on oikeus irtisanoa sopimus kahden (2) kuukauden irtisanomisajalla. Kun irtisanomisaika on kulunut umpeen, kortinhaltijan on palautettava kaikki sopimukseen kuuluvat kortit kortinantajalle siru kahtia leikattuna. Kortin käyttäminen ei ole sallittua irtisanomisajan kuluttua umpeen. Kortinhaltija ja tilinomistaja vastaavat tapahtumista, jotka on tehty kortilla ennen kuin se on palautettu kortinantajalle. Kortinantaja on velvollinen palauttamaan kortinhaltijan ennakolta maksamat maksut irtisanomisen voimaantulon jälkeiseltä ajalta. Kortinantajalla on oikeus purkaa korttisopimus päättymään välittömästi, jos kortinhaltija tai tilinomistaja on olennaisesti rikkonut korttisopimusta tai näitä yleisiä ehtoja. Kortinhaltijalla ja tilinomistajalla on oikeus purkaa korttisopimus päättymään välittömästi, jos kortinantaja on olennaisesti rikkonut korttisopimusta tai näitä yleisiä ehtoja. Kortinantajalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi ja rajoittaa kortinhaltijan oikeutta käyttää luottoa, jos kortinantajalla on perusteltu syy olettaa, että - kortinhaltijan maksuhalukkuus, maksukyky tai maksuvalmius on olennaisesti vähentynyt - kortinhaltija on olennaisella tavalla rikkonut yleisiä korttiehtoja - kortinhaltija on antanut kortinantajalle harhaanjohtavia tietoja, jotka ovat voineet vaikuttaa luoton myöntämiseen. Käytössä oleva luotto on irtisanomisen jälkeen maksettava takaisin voimassa olevien ehtojen mukaisesti. Jos laskun suoritus viivästyy vähintään yhden (1) kuukauden ja on edelleen suorittamatta, kortinantajalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi. Tällöin koko velka korkoineen ja muine kuluineen erääntyy maksettavaksi neljän (4) viikon kuluttua tai, jos kortinhaltijalle on aiemmin huomautettu viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta, aikaisintaan kahden (2) viikon kuluttua siitä, kun ilmoitus erääntyneestä velasta on annettu tai lähetetty kortinhaltijalle. Jos kortinhaltija maksaa viivästyneen määrän tämän ajan kuluessa, eräännyttämisperuste lakkaa. Kortinantajalla ei ole oikeutta irtisanoa sopimusta, jos suorituksen viivästyminen johtu...
Korttisopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja purkaminen. Korttisopimus on voimassa toistaiseksi. Kortinantaja ei kuitenkaan ole velvollinen uusimaan korttia, kun kortin voimassaoloaika päättyy. Kortinhaltijalla tai tilinomistajalla on oikeus irtisanoa korttisopimus ilmoittamalla siitä kortinantajalle. Irtisanominen tulee voimaan sen kuukauden vaihteessa, joka lähinnä seuraa sen jälkeen, kun kortinantaja on vastaanottanut ilmoituksen. Kortinantajalla on oikeus irtisanoa sopimus kahden (2) kuukauden irtisanomisajalla.
Korttisopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja purkaminen. Korttisopimus on voimassa toistaiseksi. Kortinantaja ei kuitenkaan ole velvollinen uusimaan korttia, kun kortin voimassaoloaika päättyy. Kortin- tai tilinhaltijalla on oikeus irtisanoa korttisopimus ilmoittamalla siitä kortinantajalle. Irtisanominen tulee voimaan sen kuukauden vaihteessa, joka lähinnä seuraa sen jälkeen, kun kortinantaja on vastaanottanut ilmoituksen. Kortinantajalla on oikeus irtisanoa sopimus yhden (1) kuukauden irtisanomisajalla. Kun irtisanomisaika on kulunut umpeen, kortinhaltijan on palautettava kaikki sopimukseen kuuluvat kortit kortinantajalle siru ja magneettijuova useaan osaan leikattuna. Kortin käyttäminen ei ole sallittua irtisanomisajan kuluttua umpeen. Kortin- ja tilinhaltija vastaavat tapahtumista, jotka on tehty kortilla ennen kuin se on palautettu kortinantajalle. Kortinantaja ei ole velvollinen palauttamaan maksuja ja palkkioita irtisanomisen tai purkamisen yhteydessä. Kortinantajalla on oikeus purkaa korttisopimus päättymään välittömästi, jos kortin- tai tilinhaltija on olennaisesti rikkonut korttisopimusta tai näitä yleisiä ehtoja tai jos tili, johon kortti on liitetty, lopetetaan. Kortinantaja ilmoittaa kortinhaltijalle irtisanomisesta tai purkamisesta kirjallisesti.

Related to Korttisopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja purkaminen

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, sopimus tulee voimaan, kun Asiakas ottaa Palvelun käyttöön. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, kummallakin osapuolella on oikeus kirjallisesti irtisanoa Sopimus päättymään kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu. Palvelu laskutetaan irtisanomisajan loppuun. Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välisen sopimuksen päättyessä Vismalla on oikeus siirtää Loppuasiakas omaksi asiakkaaksi Loppuasiakkaan suostumuksella edellyttäen, että Loppuasiakas on noudattanut Asiakkaan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa ja täyttänyt Xxxxxxxxx liittyvät velvoitteensa Asiakkaalle. Palvelun yleiset sopimusehdot Kumppani - asiakkaille versio 1.1 1.5.2018 Mikäli Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välinen sopimus päättyy, Asiakkaan on ilmoitettava siitä Vismalle kirjallisesti viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kuukautta (1) ennen Palvelun päättymispäivää. Vismalla on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi ilman irtisanomisaikaa, jos Asiakkaalla on maksamatta kolmen eri kalenterikuukauden Palveluveloitukset viimeisimmän laskun eräpäivän jälkeen. Asiakkaalla on oikeus saada Palvelussa oleva aineisto maksamalla erääntyneet saatavat, Hinnaston mukainen Palvelun uudelleenavausmaksu ja aineistokopiomaksu. Visma voi sulkea Palvelun tai purkaa Sopimuksen välittömästi, mikäli Asiakas asetetaan konkurssiin tai tulee pysyvästi maksukyvyttömäksi. Vismalla on oikeus purkaa Sopimus tai keskeyttää Palvelu, jos Palvelua käytetään Sopimuksen, Palvelun tai Netvisor –palvelun käyttöehtojen vastaisesti taikka lainvastaiseen toimintaan tai tavalla, joka saattaa aiheuttaa vahinkoa Palvelulle, Vismalle, Visman sopimuskumppanille, Asiakkaalle, Loppuasiakkaalle, kolmannelle osapuolelle tai sivulliselle. Palvelun päättymistavasta riippumatta Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tiedot säilyvät Palvelussa kirjanpitolain määrittämän lakisääteisen säilytysajan. Tiedot poistetaan aikaisemmin, mikäli Asiakas ja/tai Loppuasiakas sitä kirjallisesti vaatii. Visma avaa pääsyn Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tietoihin Palvelun avausmaksua vastaan ja veloittaa Palvelun käytöstä Hinnaston mukaisesti.

  • Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen 15.1 Sopijapuolella on oikeus irtisanoa Sopimus osaltaan päättymään kunkin kolmen (3) vuoden sopimuskauden päättyessä. Irtisanomisilmoitus on annettava vähintään 12 kk ennen sopimuskauden päättymistä. Irtisanomisilmoitus on toimitettava kirjallisesti kaikille Sopijapuolille. Tuottajayhteisö ilmoittaa tällöin ympäristöministeriölle tarpeesta käynnistää Jätelain 49 c:n mukainen sovittelu. Jos uutta sopimusta ei synny kuuden kuukauden kuluessa ilmoituksen tekemisestä, noudatetaan, mitä Jätelain 49 c §:ssä säädetään. 15.2 Jos yksittäinen kunta tai kunnallinen jätelaitos haluaa irtisanoa sopimuksen esimerkiksi siitä syystä, että se aloittaa yhteistyön Sopimukseen kuulumattoman tuottajayhteisön kanssa, tulee irtisanomisesta ilmoittaa kaikille Sopijapuolille kirjallisesti vähintään kaksitoista (12) kuukautta ennen kunkin kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä. Tällöin tämän Sopimuksen voimassaolo päättyy ilmoituksen tehneen kunnan tai kunnallisen jätelaitoksen osalta voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättyessä. 15.3 Yksittäisellä kunnalla tai kunnallisella jätelaitoksella on oikeus purkaa tämä Sopimus päättymään ennen voimassaolevan kolmivuotisen sopimuskauden päättymistä, mikäli Tuottajayhteisö rikkoo tämän Sopimuksen mukaisia olennaisia velvoitteita (mukaan lukien velvoitetta noudattaa lakeja, asetuksia tai viranomaismääräyksiä) ja rikkomus ei ole korjattavissa, tai sitä ei ole korjattu [kuuden (6) kuukauden] kuluessa siitä, kun rikkomuksen korjaamista on vaadittu. 15.4 Sopimuksen voimassaolon päättyessä irtisanomisen johdosta tai muusta syystä, Tuottajayhteisö maksaa tämän Sopimuksen mukaisen korvauksen Sopimuksen voimassaolon päättymishetkeen saakka.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Sopimuksen irtisanominen Liittymis- ja käyttösopimus Laitos saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen vain, jos sopimuksen pitäminen voimassa on kiinteistön vedenkulutuksen tai kiinteistöltä viemäriin johdettavan jäteveden, huleveden tai perustusten kuivatusveden laadun tai määrän olennaisen muuttumisen vuoksi kohtuutonta. Liittyjä saa irtisanoa liittymis- ja käyttösopimuksen laitoksen toiminta- alueella vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvolli- suudesta vesihuoltolain 11 §:n perusteella. Laitos erottaa liittyjän kustannuksella tämän kvv-laitteistot verkostosta. Mikäli liittyjä tällöin irtisanoo vesilaitoksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja pitää voimassa sopimuksen viemärilaitoksen kanssa, erottaa vesilaitos liittyjän kustannuksella tämän vesilaitteet verkostosta. Viemärilaitoksen käyttömaksun perusteena on veden mittaus kohdan 5.2 kolmannen kappaleen mukaisesti tai arvioitu vuosikulutus. Kun liittymissopimus päättyy, päättyy myös kiinteistöä koskeva käyttösopimus. Käyttösopimus Laitos saa irtisanoa käyttösopimuksen, jos vesihuollon palvelu on kes- keytetty näiden ehtojen kohdan 3.10 perusteella ja sopimuksen voimassapitäminen on kohtuutonta. Lisäksi käyttösopimus päättyy ilman irtisanomista, kun liittymissopimus irtisanotaan. Muun asiakkaan kuin liittyjän tulee irtisanoa laitoksen kanssa tekemänsä käyttösopimus luopuessaan kiinteistön hallinnasta. Jos sopimusta ei irtisanota, se päättyy viimeistään, kun liittymissopimus irtisanotaan. Edellä mainittu asiakas ilmoittaa laitokselle käyttösopimuksen irtisanomisesta viimeistään kaksi viikkoa ennen sopimuksen haluttua päättymisajankohtaa. Ilmoituksen saatuaan laitos ilmoittaa siitä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta noudatetaan kiinteistön haltijan sopimuksen päättymispäivästä alkaen. Asiakkaan tulee myös ilmoittaa sopimuksen päättymispäivän mittarinlukema laitokselle.

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty. 15.2. Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottamisessa noudatetaan lisäksi mitä sähkömarkkinalain 26 a §:ssä on säädetty. 15.3. Verkonhaltijalla on: • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkkopalveluun liittyvien pääomakustannusten tason, kuten korkokustannusten muutos, verkon kehittämiseen liittyvien investointitarpeiden muutos tai verkostoon sidotun pääoman poisto- tai takaisinmaksuajan muutos, joka ei johdu verkonhaltijasta; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkonrakennus- tai ylläpitokustannusten muutokset, verkonhaltijan muille verkonhaltijoille suoritettavien maksujen muutokset, häviösähkön hankintakustannusten muutokset, muiden kuin verkoston rakentamiseen tai ylläpitoon mutta verkkopalveluun liittyvien työvoima- tai muiden toimintakustannusten muutokset, verkkopalvelun tarjoamiseksi tarpeellisten muiden palvelujen tuottamisen kustannusten muutokset tai verkkopalveluun kohdistuvien velvoitteiden muutokset; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen hintoja siten, että hinnoittelu muutoksen jälkeenkin vastaa sähkömarkkinalain 24 § 2 momentin mukaisen kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksia. Tämän kohdan perusteella verkkosopimusta ei voida muuttaa niin, että verkkosopimuksen sisältö siitä olennaisesti muuttuisi. 15.4. Verkonhaltijalla on oikeus muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai viranomaisen päätökseen, jota verkonhaltija ei ole voinut ottaa lukuun verkkosopimusta tehtäessä. 15.5. Verkonhaltija voi muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehtäessä tiedossa, edellyttäen, ettei muutos olennaisesti muuta verkkosopimuksen hintoja tai muuta sisältöä. 15.6. Jos verkonhaltijan vastuualue muuttuu, verkonhaltijalla on oikeus muuttaa verkkopalvelujen hintoja tai muita sopimusehtoja yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa hyväksymän siirtymäajan kuluessa. 15.7. Verkonhaltijalla on lisäksi oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja, jos muutokseen on erityistä syytä, • olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta; • vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen takia tai • energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi. 15.8. Verkonhaltijalla on oikeus vaihtaa käyttäjän vanhentunut verkkopalvelutuote toiseen tuotehinnastossa olevaan käyttäjälle soveltuvaan verkkopalvelutuotteeseen kohtuullisen siirtymäajan puitteissa. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle tuotteen lakkautussuunnitelma, josta käy ilmi miten ja millä aikataululla vanhentunut tuote lakkautetaan. Suunnitelma on lähetettävä käyttäjälle kohtuullisessa ajassa ennen muutosta. 15.9. Verkonhaltijalla on oikeus sellaisiin vähäisiin sopimusehtojen muutoksiin, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. 15.10. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon, kuluttajien osalta kuukauden, kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoitus lähetetään käyttäjän laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen, ja se voi sisältyä esimerkiksi käyttäjälle tulevaan laskuun. 15.11. Jos muutoksen perusteena on lainsäädännön muuttuminen tai viranomaisen päätös, on verkonhaltijalla oikeus toteuttaa muutos siitä päivästä lukien kun muutos tai päätös tuli voimaan. Muutos voidaan toteuttaa myöhemminkin verkonhaltijan määräämänä ajankohtana, jollei kyseessä ole muutos käyttäjän eduksi. Verkonhaltijan on ilmoitettava näillä perusteilla tehtävistä muutoksista mahdollisimman pian.